Hyvät herrat! Minulle kohotettiin malja suomen kielellä. Kaikki tietävät, että kun vastaan ruotsiksi, tämä ei johdu siitä, että halveksisin kansamme omaa kieltä. Teen näin, koska toivon kaikkien näin menetellessäni ymmärtävän sanani ja koska mielelläni olen sydämessäni tasapuolinen. Tiedän toki, että minulla on tilaisuus kiittää paikasta, jonka suomisella minua on tänään kunnioitettu, paikasta niiden rivissä, jotka ovat kuten Lönnrot saaneet aikaan sellaista, mitä kansakunnan keskuudessa tehdään vain kerran sen elinaikana. Kun tämä työ lisäksi on kansalliseepos – herrat tietävät, että ihmiskunnan historiassa on niitä vain kaksi tai kolme sen rinnalle asetettavissa – sen aikaansaajan nimi selvästikin jää elämään. Suuren runoilijan lahjakkuus on harvinainen lahja – rikkaampienkin kansakuntien keskuudessa se on harvinainen lahja kautta vuosisatojen. Se ilmenee uudelleen vain harvoin. Se on erityisen arvokas, kun sen on saanut mies, joka kuuluu sellaiseen kansakuntaan kuin me olemme. Toisenlainen on tieteen ja isänmaan hyväksi työtä tekevän miehen asema. Tällä kentällä on työntekijöitä paljon, ja he ovat helposti korvattavissa. Tämän työn on myös jatkuttava pitkään, jotta siitä voitaisiin odottaa koituvan pysyvää hyötyä.
Kiitän sydämestäni teitä muistamisestanne, sitäkin alttiimmin, kun tiedän, että nuorison mielenilmaukset tulevat lämpimästä sydämestä. Olen myös iloinen siitä, että minut jotenkin asetetaan näiden miesten rinnalle, koska silloin seison sellaisten miesten rinnalla, joiden rikkumattomasta ystävyydestä olen saanut iloita puolen vuosisadan verran. Me vietämme ylioppilasjuhlaa; sallikaa, hyvät herrat, minun siis ennen muuta muistaa olleeni ylioppilas ja puhua Teille ennen muuta muistaen olleeni yliopiston opettaja. Muisto siitä innostaa mieltäni aina ja on minulle rakas, ja helposti on ymmärrettävissä, että otan täällä paikkani entisenä opettajana, kun Te kerran olette minut tänne kutsuneet.
Tulevaisuus on nuorison maailma, muuta maailmaa sillä ei voi olla. Tulevaisuus kuuluu sille, se iloitsee tästä, sitä elähdyttävä tunne perustuu kypsyvän ruumiillisen ja henkisen voiman kykyyn innostaa tulevaisuuteen suuntautuvaa ajattelua. Tulevaisuutta voidaan kuitenkin vain kuvailla ja hahmotella kuvitelmina, sen takia tulevaisuus on nuorison mielikuvituksen kenttä. Niinpä se luo tuon kuvan lämpimän tunteen vallassa ajatellen sitä omaksi luomuksekseen. Tästä syntyy nuorison innostus, jota ilmenee sitä enemmän ja sitä jalommissa muodoissa, mitä sivistyneempää tämä nuoriso on, sillä sivistys on tietämystä sellaisesta, mikä on yksilön ahtaan elämänpiirin ylä- ja ulkopuolella, ja siihen kohdistuvaa rakkautta. Tämä on sivistystä. Maan, minkä tahansa maan, sivistyneen nuorison innostuksen pitää näin ollen suuntautua tähän, mikä on sen omaa elämää ylempänä ja pysyvää yksilön katoavaisuudesta huolimatta. Näin asiat Jumalan kiitos ovatkin. Tästä syystä kaikki muistavat ylioppilaselämän, tästä syystä ylioppilaselämää ylistetään. Tässä elämässä sydämen ja käden yhdistää ajatus jalosta ja ylevästä tulevaisuudesta, tämä keskinäinen yhteisöllisyys elähdyttää ja voimistaa mukana olijoita ja mahdollistaa sen, että jalot aikaansaannokset voivat saada alkunsa tästä nuoruuden ajasta. Vähänpä siis tietävät ne, jotka tuomitsevat innostuksen, jotka halveksivat nuorison intomielisyyttä. Ei toki, siinä on siemen kaikkeen hyvään, jota tässä elämässä voidaan saada aikaan. Kuitenkin sanotaan: tyhjä intomielisyys ei tuota mitään hyötyä. Ei tietenkään, jos intomielisyys on tyhjää – ja kun on jonkin verran kokemusta nuorison elämästä, tietää, että monet ovat valitettavasti jääneet tyhjän intomielisyyden tasolle ja nuoruusaikansa jaloista aikomuksista huolimatta kuluttaneet elämänsä verraten mitättömästi. Niinpä tässä intomielisyydessä täytyy olla sisältöä, ja sen tähden sanotaankin aivan aiheellisesti: yliopisto-opintojamme on vaalittava. Nuorison on suunnattava työnsä tieteeseen ja kirjallisuuteen. Miksi? Siksi, että vain tiede ja kirjallisuus voivat synnyttää innostusta, saattaa intomielisyyden tähän jalompaan muotoon, asettaa innostukselle päämäärän, joka on yksilön omien katoavien pyrkimysten ja tarpeiden yläpuolella. – Siksikin vielä, että jokaisen elämäntyön on ollakseen kelvollinen nojauduttava lujiin periaatteisiin, jotka ihminen voi itselleen määritellä ja pitää voimassa vain perehtymällä opiskelun, tieteen, kirjallisuuden avulla siihen, mitä on ennen häntä ollut. Minun ei tarvitse puhua herroille siitä, miten todellakin rajoittuneesta käsityskannasta on kyse, kun asetutaan nykyajan sivistyksen asemiin ja kopeasti hylätään menneisyys ja lausutaan siitä omia tuomioita. Herrat ovat jo ehtineet sellaiselle sivistystasolle, että herrat tietävät, että kaikella maailmassa on ollut järjelliset perusteensa. On olemassa siveellinen maailmanjärjestys, joka ei salli historiassa mitään sattumanvaraisuutta.
Lyhyesti sanottuna juuri tästä syystä menneisyydestä on etsittävä tulevaisuuden perusteita. Ilman tuollaista etsimistä ja löytämistä intomielisyys jää tyhjäksi. Siksi on tehtävä työtä, raudankovaa työtä, eikä vain nuoruudesta alkaen ja sen aikana, vaan tätä työtä on jatkettava läpi koko elämän, sillä vain se voi pitää ihmisen vireessä.
Vaatimattomaan tapaansa Lönnrot sanoi äskettäin: en minä ole tehnyt mitään, kaikki on sujunut itsestään. Voimme kääntää tämän latinaksi vanhalla lauseella: nulla dies sine linea [ei päivääkään ilman kynänpiirtoa], ja jos te käytte läpi hänen elämänvaiheitaan, havaitsette tämän pitävän paikkansa, mutta omasta puolestani tunnustan, että vaikka tämän pitääkin olla yleisenä tapana opiskeluaikana, jollei ensimmäisessä vaiheessa niin ainakin myöhemmässä, tarvitaan sellainen ajanjakso, jolloin tehdään työtä enemmän, jolloin tämä linea ei riitä, jolloin ihminen vetäytyy omaan itseensä, seurustelee vain entisajan ja sen suurten henkien kanssa ja etsii tässä ulkomaailmasta eristetyssä kosketuksessaan heihin niitä ajatuksia, joiden varaan hän rakentaa oman elämänsä. Uskon, että kun tässä työssä on etsinnässään rehellinen, etsimänsä myös löytää.
Herrat ehkä ihmettelevät sitä, etten puhu nuorison osallistumisesta ajankohdan poliittiseen elämään. Edellä sanomani perusteella herrat voivat suunnilleen päätellä, mitä mieltä siitä olen. On perin juurin oikein, ettei ihminen sulje silmiään eikä elä tietämättömänä siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, mutta hyvin väärin olisi nuoruuden aikana mennä mukaan näihin pyrintöihin jonkin suunnan asiaa ajamaan ja antautua jonkin kohdalle osuneen poliittisen intohimon vietäväksi, sillä intohimoisuus on tosiasiassa kaiken jalon innostuksen vihollinen, ja ainakin se nuorison on säilytettävä, tulevaisuuteen suuntautuva innostus, innostus ihanteellisiin pyrkimyksiin. Poliittinen toiminta on usein häiriöksi kypsemmässäkin elämänvaiheessa, se kuluttaa voimat nopeasti, se vetää henkiset pyrkimykset suuntautumaan alemmaksi kuin tähän ihanteen tavoitteluun, ihanteen, jota ihmisen ei pitäisi koskaan kadottaa näköpiiristään. Me emme nuoruudessamme emmekä opiskeluaikanamme myöskään tietäneet mitään politiikasta, sen voin sanoa. Elimme kuitenkin lähellä omassa maassamme sattuneita suuria tapahtumia. Minäkin vartuin paikoissa, joiden kautta Suomen sotajoukko oli edennyt, lähellä paikkoja, joissa se oli taistellut. Kuulin toki moniakin suullisia perimätietoja tuolta ajalta, mutta siitä ei vielä ollut juuri mitään luettavissa, ja meidän aikanamme ne suuret mullistukset, jotka kuohuttivat koko Eurooppaa tämän vuosisadan alussa, olivat johtaneet asiat sellaiseen tilaan, että jos joku kysyisi minulta, joimmeko me pyhän allianssin maljan, antaisin saman vastauksen, jonka Kustaa III kaskun mukaan sai kysyttyään. ”Joitteko te turvallisuuden maljan?” – kasku tunnettaneen, minun ei tarvitse sitä kertoa. – Olimme kuitenkin hengessä mukana kreikkalaisten vapaussodassa, koska kyseessä oli Homeroksen, Herodotoksen, Thukydideen, Platonin ja Aristoteleen isänmaa, koska kyseessä oli eurooppalaisen kulttuurin kehto. Silloisten ylioppilaiden poliittiset pohdiskelut jäivät tähän. Sen sijaan me emme suinkaan kokonaan antautuneet spekulatiiviseen ajatteluun; meillä oli Schiller, meillä oli Goethe, joiden teokset olivat vasta silloin tulleet yleisemmin tunnetuiksi, meillä olivat Tegnér, Geijer, Atterbom, jotka juuri tuohon aikaan elivät ja toimivat, meillä oli Thorild, meillä oli riittävästi kaikkea tätä sieluamme ja mieltämme lämmittämään. Uskoakseni tällaiset lämmön nostattajat eivät kuluvalla hetkelläkään, nykyaikana jää vaikutusta vaille. Minulla oli kunnia sanoa, ilmaista oma yksityinen mielipiteeni, että jossakin nuoruusvuosien vaiheessa on uppouduttava pelkästään sellaisiin opintoihin, joissa luodaan oma tulevaisuus ammentamalla ajatuksia menneiden aikojen suurilta ajattelijoilta. Tapahtuupa se jonakin tiettynä hetkenä tai jonkin ajanjakson kuluessa tai ei, se on ainoa tapa, jolla ihminen pystyy hahmottamaan johtoajatuksen, joka voi vetää muitakin kannattajikseen. Vain siten voimme saada vastauksen rukoukseen, jonka runoilija on meille opettanut. Hän sanoo: ”Jumala, anna minulle suuria ajatuksia!” Olisi toivottavaa, että nuoriso kokonaisuudessaan, etenkin sivistynyt nuoriso, rukoilisi tämän rukouksen oikealla tavalla. Toivon yliopiston nuorison näin rukoilevan ja toivon, ettei se koskaan jäisi vaille vastausta rukoukseensa.
Lopetan kiittämällä herroja sydämellisesti siitä, että herrat ovat muistaneet minua tänään, ja siitä maljasta, jonka herrat ovat hyväntahtoisesti minulle kohottaneet.
