29.2.1844
Parahin Veli!
Kadunpa juuri, etten ole kirjoittanut Sinulle aikaisemmin ja kiittänyt Sinua ystävällisistä kirjeistäsi, koska olisin ehkä sillä tavalla estänyt Sinua ryntäämästä liikkeelle samassa laumassa muiden sanomalehtiherrojen kanssa. Eipä se minun onnellisuuteeni vaikuta. Suo nyt anteeksi, kun tunnustan, etten pidä näitä kaikkia narrintemppuja vesilasillisenkaan arvoisina, ja saatpa uskoa tämän johtuvan siitä, että omantuntoni edessä arvioin Saiman menettelyjen kuuluvan samaan ilmiöiden luokkaan. En halua sanoa mitään niistä aiheista, joita lehdessä on käsitelty; niiden käsittely on silti pakostakin arvotonta, koska se ei tuota minkäänlaista hedelmää eikä hyötyä. Monta sanaa ei sitten tarvitakaan siitä, minkä arvoisina pidän meidän kiistojamme ja miten paljon ne mieltäni liikuttavat.
Olisin hyvin hartaasti toivonut, että ne olisivat liikuttaneet Sinua yhtä vähän. Ja toivon yhä, että asia onkin niin ja että vihaiset sanasi on kirjoitettu vain osoittamaan, että niin saa asia olla. En halua myöskään uskoa, että Sinulla on mielestäsi todella oikeus komentaa minua pitämään suuni kiinni ja häpeämään. Silloin toimisit yhtä tunnottomasti kuin joku muu, joka väittäisi minun milloinkaan tai missään vetäneen esiin mitään omaa toimintaani koskevaa. Tiedän omassa mielessäni, että olen jopa keskusteluissa pidättynyt käsittelemästä mitään siihen kuuluvaa, olen tuskin edes maininnut yhtään omasta kynästäni lähtenyttä teosta tai käynyt vuosikausiin suullistakaan keskustelua aiheista, joita niissä käsitellään. Et ole ehkä tullut ajatelleeksi, että olen Suomessa ainoa nimeltä mainittu sanomalehden toimittaja ja että henkilökohtaiset hyökkäykset ovat sen takia helppoja, eikä liene mieleesi tullut sekään, että vaikka olisinkin sattunut kirjoittamaan jonkin verran roskaa, en ole silti sellainen kelvoton otus, etten saisi tuntea syvästi isänmaassani vallitsevaa surkeutta ja ilmaista tätä tunnetta joutumatta sen takia olankohautusten kohteeksi: tämä herrahan tiedetään!
Ja tästä lienemme varmaankin eri mieltä. Minun mielestäni isänmaa, jonka puolesta mies ei olisi vaikka valmis kuolemaan, on villieläinten asuinsija. En näe sellaisessa maassa mitään muuta korkeampaa tunnetta kuin tunteen sen alennustilasta. Jokainen, joka yrittää tukahduttaa tämän tunteen, on minun mielestäni johdettu harhaan ja johtaa muita harhaan. Täällä on vähän mahdollisuuksia tämän tunteen herättämiseen. Olisin mielelläni käyttänyt niitä. Minkäänlaiset kiljaisut ja vähäpätöiset sanaharkat eivät minua siitä estä. Mutta jos ystäväni oikein kunnolla taivastelevat Saiman rohkeutta, he voivat hyvinkin järjestää sille suukapulan hampaiden väliin. Eihän heidän tarvitse muokata mielipiteitä rohkaistakseen toimiin, jotka ovat muutenkin helposti toteutettavissa. Tämä nyt vain sivumennen sanottuna. Ei kannata juuri puhua siitä, mitä voi tapahtua parhaastakin tahdosta huolimatta. Ja suukapulakin voi sentään saada aikaan jonkinmoista vahinkoa.
Mutta tekemään päinvastaista työtä – siihen ei minua saada minkäänlaisilla valjailla. Vaikeneminenkin on selviytymiskeino. Ja toivoisin Sinunkin käyttävän sitä joissakin asioissa. Nykyisellä onnellisuudella on ihailijansa ja esim. venäjän kielellä suosijansa muutenkin, joten Sinun ei tarvitse ottaa sen asian edistämistä huoleksesi. Hiukan harkitsemalla voit myös havaita, miten aiheeton huolesi on. Miksi meidän virkamiehemme tarvitsevat venäjän kieltä? Kenen hyödyksi? – Maahan muuttavien. Näitä ei kuitenkaan tarvita. Pysykööt kotonaan. Jokainen askel heidän ottamisekseen heille edullisella tavalla vastaan houkuttelee heitä sieltä. Virastoissamme jo työskentelevien kielenkääntäjien määrä näyttää täysin riittävän täyttämään tarpeen.
Halusin kuitenkin vain yleisesti muistuttaa, miten kaunopuheista vaikeneminenkin voi olla. Tarkastele lahden eteläpuolella elävien suomenheimoisten kohtaloita historikuksena avoimin silmin. He ovat kuten mekin antaneet kepin ohjata uskonnollisen vakaumuksensa kehitystä, eikä mikään kansa ole vielä noussut sen opetuksen jäljiltä. He ovat kuten mekin joutuneet makaamaan kahden kansakunnan jaloissa, ja näistä kansoista sivistymätön on saanut voiton. Mikä *täällä* estää meitä joutumasta kokemaan samaa kohtaloa? Ehkä vakuutus, että meidän on kuuluttava toiseen kansakuntaan kuin omaamme ja osa meistä sitä haluaakin? – Parahin Veli! Hirmuista on, että Piru vie koko käden, ja silloin sormenkin ojentaminen sille on paha juttu. Ne, jotka eivät näe slaavien olevan Euroopan nousevia kansoja, ovat mielestäni sokeita. Pikkuseikkoihin tuijottava saksalainen sanoo, ettei hän tiedä heillä olevan mitään luonteenomaista piirrettä, jota he edustaisivat ja jota he toteuttaisivat maailmanhistoriassa, ja koska asia on näin, heillä ei hänen mielestään ole mitään tehtävää, ”ei mitään ideaa”, joka pitää heitä yllä. Jumala antakoon saksalaiselle anteeksi hänen umpisokean pedanttisuutensa! Mutta eivätpä [Rooman] läntisen keisarikunnan kirjatoukat liene arvioineet näiden samaisten saksalaisten edustavan mitään muuta kuin villeyttään. Ja näin on ollut läpi historian.
Toistan vielä: Sinun periaatteenasi on yleensä kiitellä saadaksesi sillä tavalla esiin jotakin. Mitä olet saanut esiin? – Oletko Sinä vain oikeudenmukainen tuomioiden jakelija? – Jätä se asia historian huoleksi. Katsopa, mitä sillä on tapana sanoa sellaisista kansoista kuin me. Tämä johtuu siitä, että yksi ainoa paha hautaa alleen kaiken hyvän, ja sen kiitteleminen merkitsee sellaisen ylistämistä, millä ei ole omaa elinvoimaa. *** tämä *** tuudittaa synnin uneen saman hengen lujittamiseksi ikiajoiksi.
*** kysyy minulta ystävällisesti Sinun päätöksestäsi *** tulevaisuutta. Avoin neuvoni on: pysy yliopistossa, jossa voit saada aikaan paljon hyvää. Siellä tarvitaan tahtoa ja kykyä enemmän muin missään muussa maan laitoksessa. Koulutyön orja on aina vain kuolemaansa odottamassa.
Neuvoni on oman etuni vastainen. Olisihan hauskaa tietää, että Sinä olet tulossa tänne kumppanien joukkoon. Lähetähän minulle tieto, keitä tänne on pyrkimässä. Onko Castrén pannut paperinsa vetämään jonnekin?
Jumala kanssasi, Veli hyvä!
altis ystäväsi ja palvelijasi
Joh. Vilh. Snellman
