Tukholmassa 1. ja 9.5.1843

Hyvä ystäväni Maisteri Snellman! 

Tänään en ole mitenkään saanut ajatuksiani irti kaivatusta ystävästämme, meidän hyvästä, meidän kaikkien hyvästä Maisteri Snellmanista! Tämä päivä – vuosi sitten muistuttaa meitä niin paljosta. Istumme nyt, Täti [Fredrika H.] ja minä, tämän vuoden toukokuun 1. päivänä kotona niin kuin viime vuonna 1. toukokuuta, erona vain se, että nyt tytöt ja isäkin ovat kotona. Nyt ei Snellmanin Setä tule houkuttelemaan heitä ulos ilakoimaan tai huvittamaan heitä. Ei tule Snellmanin setä luoksemme myöskään myöhemmin illalla tuomaan iloa meille ja kaikille pienessä asunnossamme. Maisteri Snellman ei saa nyt ihmetellä sitä, että tartun kynään saadakseni edes kirjallisesti hetken jutella sen ihmisen kanssa, josta me kaikki niin sydämestämme pidämme. Täti ja minä olemme tosin koko päivän tavattuamme puhuneet keskenämme ystävästämme, mutta se ei riittänyt minulle, minun oli mentävä rakkaan Zachrikseni luo hänen työhuoneeseensa, tunnustettava hänelle, mitä sydämelläni oli, ja kun sanoin hänelle, etten saa rauhaa, ennen kuin saan kirjoittaa Snellmanin Sedälle, antoi Zachris minulle hymyillen tämän paperin ja sanoi: ”No, kirjoita sitten, eukkoseni, parempaa et voi tehdä toukokuun ensimmäisenä, sitten minä tulen mukaan ja juomme lasillisen punssia Snellmanin Sedän muistoksi ja häntä muistellen; kyllähän sinä muistat, sanoi Zachris sitten, miten viime vuonna 1. toukokuuta saimme tilaisuuden nähdä hänen hyvän sielunsa ja sydämensä syvyyteen ja havaita, miten paljon lapsenmieltä ja puhdasta rakkautta siellä oli. Niin, Hyvä Maisteri Snellman, koskaan, koskaan emme voi unohtaa sitä päivää ja vielä vähemmän häntä, jota kohtaan me kaikki tunsimme ihailua ja lämmintä ystävyyttä. Kello lyö juuri seitsemän. Täti istuu kuulustelemassa pikku Nannaa, isää odotetaan joka hetki, Fia virkkaa mustia silkkipitsejä Tätiä varten ja Lotten lukee saksanläksyään huomiseksi. Hugo laskeskelee kuutta ropostaan, jotka hän on saanut äidiltä toukokuun 1. päivän kunniaksi, mutta Ivar on jo pannut omansa talteen säästölippaaseensa. Unohdin viimeksi Maisteri Snellmanille kirjoittaessani esittää näillä riveillä kaikkien lasten rakastavia kiitoksia heidän hyvälle Snellmanin Sedälleen niistä rahoista, jotka he ovat isän välityksellä saaneet ottaa vastaan parhaalta ystävältään! Olisinpa antanut paljon, jos olisin saanut Maisteri Snellmanin paikalle tuona hetkenä katsomaan tuon lahjan heille tuottamaa iloa. En voinut estää kyyneltä nousemasta silmääni enkä kiitollista huokausta, ja lähetin Jumalalle hartaan rukouksen Maisteri Snellmanin onnen ja menestyksen puolesta, kun hän noin kaukana – kuitenkin ajatteli riemun, ilon tuottamista lapsille. Oi voi, huokasi Täti nyt, me emme enää koskaan saa nähdä häntä! Mutta minä en suostu siihen – elän siinä iloisessa toivossa, että saan pian nähdä hänet (kultaisen Snellmanin Sedän). Miksei koko Tukholmassa ole sellaista Snellmanin Setää? Ei, koska sellaista Snellmanin Setää ei ole koko maailmassa muualla kuin Helsingissä!

Tänään täällä on kauniimpi sää kuin pitkiin aikoihin minään toukokuun 1. päivänä. Suuria ihmislaumoja vaeltaa ikkunamme ohi katuamme pitkin, luultavasti kokoontumispaikkaan Djurgårdeniin. Callekin lähti siihen suuntaan, mutta hänen pitäisi palata pian kertomaan meille, mitä hän on nähnyt ja saanut selville. Ihmettelenpä juuri, mitä maisteri Snellman tekee tänään, sepä vasta olisi hauska tietää. – Huomenna annan aloittaa työt puutarhassa, pensaissa ovat silmut tuskin vielä auenneet, mutta leukoijat ja reseda todellakin kukkivat salin ikkunoissa, vaikka ei ole Snellmanin Setää niistä kiinnostumassa tai suomassa niille sitä kunniaa, että nauttisi niiden hienosta tuoksusta. Sinun pitää kertoa, että me odotamme vapaaherratar Knorringia tänne Tukholmaan, sanoi Zachris juuri. Niin todellakin odotamme, ja hän on luvannut myös ilahduttaa meitä vierailullaan. Voi miten paljon minulla nyt olisi kerrottavaa, jos vain voisin koota kaiken yhteen ja saisin sitten olla rauhassa, mutta niin käy harvoin, sen Setä saa uskoa. Isot ja pienet lapset juoksevat ja mekastavat ympärilläni, niin että olen hieman pyörällä päästäni. Yksi kiljuu kirjaa käsiinsä, toinen lyijykynää. Calle-setä tuli nyt kotiin eikä juuri kehuskellut retkeään pölyn ja väentungoksen takia. Kas niin, nyt tuli Zachriskin, vaaditaan punssia, kello on kahdeksan ja hämärtää, hyvästi tällä kertaa.

9. toukokuuta iltapäivällä klo 4.

Olemme juuri syöneet pienen päivällisemme ja Zachris kysyy, onko kirjeeni maisteri Snellmanille valmis. No, nyt minulle tulee kiire, jos aion saada liikkeelle tämän kirjeen, jotta voisin sitten muutaman viikon mentyä ruveta odottamaan ja toivomaan, että saisin jälleen nähdä joitakin ystävämme Snellmanin kirjoittamia rivejä. Mutta mistä nyt oikein alkaisin? No, valittamalla, että isä Zachriksen minulle hankkimia joululahjoja ei ollut paljon eikä pukukangas ollut lainkaan kaunista, sillä en saanut sitä lainkaan, onko Setä kuullut mokomaa, mutta niin asia vain on. En kuitenkaan jäänyt ilman. Sain kauniin mustan silkkisamettihatun, vaikkakin ilman kukkia, sillä en halunnut niitä. – Eukko alkaa käydä vanhaksi eikä pidä koristautumista enää vaivan arvoisena. Tädiltä sain paljon, monta ja kaunista esinettä. Juuri hän aina ajattelee, mitä eniten tarvitsen eikä säästä vaivojaan eikä kustannuksia miellyttääkseen ja ilahduttaakseen. Sanalla sanottuna hän ei ollut unohtanut ketään. Ja voinpa lyödä vetoa siitä, että jos meillä vain olisi ollut maisteri Snellman täällä, maisteri Snellman ei olisi jäänyt ilman. Montakin kertaa olemme toki valitelleet sitä, ettei maisteri Snellman ole luonamme. Mielestäni sunnuntait eivät nykyisin todellakaan ole yhtä miellyttäviä, eikä Zachriksenikaan ole yhtä iloinen eikä vallaton. Toki vielä silloin tällöin juodaan lasillinen viiniä sunnuntaipöydässä päivällisen painikkeeksi, mutta sitä lämmintä iloa, joka vallitsi, kun viinilasi tyhjennettiin juomalla maisteri Snellmanin malja, ei ole koettu yhtäkään lasillista juotaessa sen jälkeen, kun maisteri Snellman lähti. Anjovista on tosin yhä voileipäpöydässä, mutta kukaan ei ylistä sitä niin kuin – –

Veli Bergströmillä on nyt kunnia ohjata emäntä pöytään ja pöydästä sunnuntaipäivällisillä ja toisinaan notaari Brinkillä, joka nyt lukee englantia Fian kanssa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. En muista, joko tyttö oli aloittanut tämän silloin, kun maisteri Snellman vielä oli luonamme. Lotten ja Nanna ovat nyt aloittaneet koulunkäyntinsä maisteri Winbergin oppilaina. Siellä pidetään tiukkaa järjestystä ja opetus kuuluu olevan tavallista perusteellisempaa ja parempaa. Pojat käyvät vielä Tukholmassa rouva Benckertin koulua, saapa nähdä, saako Hugo aloittaa maisteri Winbergin luona syksyllä. Hugo on heiveröinen ja hyvin herkkä, mutta käsittää ja oppii helposti. Samoin Ivar, hän suhtautuu kaikkeen rauhallisesti ja on aina hyväntuulinen ja iloinen. Arvid yrittää parhaansa saadakseen kaiken sanotuksi, mutta puhe on epäselvää. Hän on hyvin tottelematon ja pahantapainen, mutta silti kaikkien suosikki, joten vielä hän ei ole saanut maistaa vitsaa. Hän täytti 10. maaliskuuta 2 vuotta.

Horster kävi rouvineen tänään luonamme jäähyväiskäynnillä, *** ensi maanantaina. Jumala suokoon heille onnea ja menestystä kaikessa, kovasti heitä ikävä tulee, mutta niinhän tässä maailmassa pakostakin käy. Hanna Blachet menee naimisiin syksyllä, saapa nähdä, menevätkö Fredrika-täti ja Calle vihille keväällä. Tulkaa silloin häihin, hyvä maisteri Snellman, me järjestämme asian niin mukavaksi kuin mahdollista. Odotamme nyt ensi sunnuntaiksi vanhoja hyviä ystäviämme Smålandista. En muista, olenko koskaan puhunut rovasti Svenssonin perheestä. Rouva on paras ja vanhin ystäväni tällä paikkakunnalla, ja Svensson on Zachriksen ystävä siitä saakka, kun he olivat Saksassa. Oi miten odotan, että saan tavata heidät. Nyt on kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun viimeksi näimme toisemme.

Fredrika-täti pyytää minua kertomaan lämpimät terveisensä Snellmanin Sedälle. Hän kiittää kovasti kirjeestä, joka oli hyvin tervetullut, ja iloitsee nyt jo ennakolta siitä, miten hän saa odottaa kirjettä Snellmanin Sedältä, kun hänestä tulee rouva, siihen saakka hän saanee olla tyttö raukka ilman kirjettä Snellmanin Sedältä ja vain sen takia, että hänestä on sattunut tulemaan morsian. Huomaan kyllä, että rouvana asiat ovat paremmin, sillä silloin saa sekä kirjoittaa että odottaa kirjeitä.

Nyt tuli Zachris oikein sydämellisen iloisella tuulella ja kysyi, eikö kirjeeni ollut jo valmis. Lopetan siis kertomalla rakkaat terveiset meiltä kaikilta meidän rakastettavalle hyvälle ystävällemme maisteri Snellmanille ja pyydän sydämestäni, että emme jäisi pitkäksi ajaksi muistamatta muutamilla riveillä. Ajatelkaa usein meitä kaikkia! Sitä pyytää aitoa ystävyyttä tuntien

Eva Häggström.