Eva Haeggströmiltä

Editoitu teksti

Suomi

Tukholmassa 29.11.1842

 

Parahin Maisteri Snellman! 

 

Miten minun on oikein aloitettava kirje Snellman-ystävälle, ajattelen juuri nyt. Sydämeni on niin täynnä – haluaisin sanoa niin paljon – mutta sanat eivät asetu siten kuin tunnen haluavani niiden asettuvan. Mitäpä nyt auttaa sen pohtiminen – kirjoittaa haluan, hyvä Zachrikseni on myös velvoittanut minut tekemään sen, ja Maisteri Snellmanhan myös halusi hyväntahtoisesti ottaa vastaan joitakin rivejä minulta. Vaikka niissä olisi paljonkin kirjoitusvirheitä tai kaikki ei olisi ihan kohdallaan, tiedän kuitenkin ja olen varmasti vakuuttunut siitä, että pienen kirjeeni tarkoituksen sen vastaanottaja toki ymmärtää oikein ja ystävällisesti. – Olipa hirmuisen pitkä ja ikävä päivä tuo maanantai tämän kuun 21. päivä, jolloin Maisteri lähti luotamme. – Pilvistä, kylmää ja kolkkoa ulkona – synkät ja surulliset olivat täällä kotona kaikkien kasvot, Maisteri Snellman, ja kaipaus oli päivän tunnussana. Uskoimme kuitenkin, että tuuli oli suotuisa, ja iloitsimme siitä, että Maisteri Snellman pääsisi pian saariston läpi. – Todellakin hän on Jumalan lapsi, sanoi Zachris, ja sen takia hänellä on myös onni mukanaan. – Tämä lohdutti meitä ja elimme sangen hyvässä toivossa, että Maisteri Snellmanin matka johtaisi pian toivottuun päätökseen. – Niin kului sitten päivä toisensa perästä kaikkien rukoillessa ja sydämestään toivoessa Maisteri Snellmanille onnekasta perille tuloa.

Siitä syystä me hämmästyimmekin aika lailla, kun saimme Maisteri Snellmanin kirjeestä lukea, että Maisteri Snellman purjehtikin täältä vasta 23. päivänä. Pari päivää arvelimme tuulen olevan vastainen, mutta Arvidpa lohdutti meitä sanomalla, että Maisteri Snellman pääsi kyllä kotiin lauantaiksi. Me taputimme isoja ja pieniä käsiämme sekä halasimme Arvidia riemuhuutojen raikuessa aivan kuin olisimme olleet vakuuttuneita siitä, että hän sanoi totuuden. Hän itse näytti ne sanoessaan niin varmalta ja syvästi tyytyväiseltä. Nyt kaipaamme kovasti kirjettä Maisteri Snellmanilta. Anna näki viime yönä unta, että me saimme Maisteri Snellmanilta pitkän kirjeen. Kunpa pian saisimme tietää totuuden siitä asiasta! – Tuhannet kiitokset kuitenkin siitä, jonka olemme saaneet. Ole myös vakuuttunut siitä, että me kaikki olemme painaneet sydämeemme sen runsaan ja lämpimän sisällön ja jokainen on iloiten ja kiitollisena ottanut omalla tavallaan oman osuutensa siitä.

Usein Maisteri Snellmania ajatellessani muistiini palaa seuraavien sanojen sisältämä totuus.

 

Niin harvinaista ystävää

Ei meistä ykskään enää saa

Kuin meidän Snellman verraton,

Hän muistissamme aina on! [SL]

 

Eilen oli sunnuntai, emme saaneet silloin odottaa Maisteri Snellmania päivälliselle. – Varmasti ajatuksemme kuitenkin kohtasivat, siitä olen varma. – Bror Bergström, rouva Geerds ja me puhuimme usein, usein kaikkien meidän ystävästämme Maisteri Snellmanista, ja minulla oli ilo lukea heillekin Maisteri Snellmanin kirje. Monet lämpimät terveiset heiltä sekä monilta muilta perheen ystäviltä minulla on esitettävänäni Maisteri Snellmanille luvattuani kirjoittaa! Ignell tuli illalla ensimmäisenä. Hänen kanssaan puhuin pitkään ja arvatkaa kenestä! – Kyllä vain, suuresta Filosofista, joka pystyi myös olemaan kaikkien ja pienimmänkin ystävä! Rauhaa ja siunausta hänellekin!!! – Ei ole vielä kulunut kertaakaan Tädin [Fredrika H.] ja minun istuessa yhdessä, niin ettemme olisi palauttaneet jotakin hyvää mieleemme Maisteri Snellmanista. Hän lähti juuri luotani masentuneena eikä sanonut haluavansa kirjoittaa Sedälle, mutta en päästä häntä rauhaan sitä ennen. – Pienen kirjeen Maisteri Snellman saa myös Annalta. Siihen minä toki yritän saada hänet taivutelluksi. Zachriskin toivoo sitä.

Lauantaina ripustin puhtaat ikkunaverhot ja panin kuntoon sängyn, ensi lauantaina meillä on lasten tanssiaiset. – Voi kunpa me voisimme silloin iloita myös uusista Maisteri Snellmanin viesteistä. Meillä on nyt kaikenlaista puuhaa, jotta kaikki olisi kunnossa lauantaina, ja toisinaan on oikein hyvä, että sitä on. – Nyt olemme syöneet päivällisen ja juoneet kahvit. Kynttilät on sytytetty, isot ja pienet ovat taas täydessä puuhassa kukin tahollaan. Tädillä on jotakin pientä hommaa ulkona. Hugo kirjoittaa kirjettään Snellmanin Sedälle. Nanna ja Lotten ovat saaneet omansa valmiiksi. Fia on aloittanut omansa, mutta hänen on ensin autettava äitiä ja puhdistettava salin kruunu päivänvalossa – ja sitten hänen on soitettava sisartensa kanssa. Minä istun Nooan Arkissa pikkusohvalla pieni ompelupöytäni edessäni ja haluan nyt niin mielelläni kiittää Maisteri Snellmania siitä hyvyydestä ja ystävyydestä, jota osoittaen Maisteri Snellman on ymmärtänyt minuakin kirjeessään. Mutta kun niin hyvin tiedän miten usein en ole ansainnut Maisteri Snellmanin sekä julki lausumaa että minua kohtaan suopeasti edelleen osoittamaa hyvyyttä ja ystävyyttä, niin miten sitten (niin mielelläni kuin olisin toivonutkin sitä) voisin esittämällä teeskentelemättömän ja hartaan kiitokseni omaksua itselleni tämän minulle kallisarvoisen ystävyyden? Vain tieto ja kokemus siitä, miten Maisteri Snellman aina niin mielellään näkee kaikki ihmiset heidän hyvältä puoleltaan, antaa minulle rohkeuden kiittää nyt Maisteri Snellmania oikein sydämeni pohjasta kaikesta ystävällisyydestä sekä minua että minun isoja ja pieniä omaisiani kohtaan. Niin, jokaisesta iloisesta ja leppoisasta hetkestä, jonka Maisteri Snellman on luonut ja lahjoittanut meille oleskellessaan luonamme. Me kaikki säilytämme aina lämpimissä ja kiitollisissa sydämissämme Maisteri Snellmanin ystävällisyyden ja hyvyyden, enkä koskaan unohda sitä hyvää, minkä olen oppinut Maisteri Snellmanilta. Toivoisin myös, että Maisteri Snellman joskus tämän jälkeenkin soisi minulle ystävällisen ajatuksen – mutta pyydän myös, että jos joskus uupuneena hankaluuksiin lasten kanssa ja pieniin vastoinkäymisiin kotiaskareissani häiritsin Maisteri Snellmanin iloa olemalla vähemmän iloinen, nämä synkät hetket täysin unohtuisivat ja pyyhkiytyisivät pois Maisteri Snellmanin muistista, mutta saisin sitä vastoin aina pysyä ystävällisen muistamisen piirissä, sitä toivoo vilpittömästi sydämestään ystävä

Eva Haeggström

 

PS Jollei Maisteri Snellman pahastu, haluaisin sangen mielelläni sanoa jonkin sanan perheen ystävästä ja luotetusta palvelijattaresta Annasta. Hänkin on itkenyt monta kyyneltä Maisteri Snellmanin luotamme poistumisen takia, ja tällä hetkelläkin näen hänen painavan esiliinaansa silmilleen ja itkevän sydämensä pohjasta kuultuaan, mitä lapset ovat kirjoittaneet unohtumattomalle ystävälleen Snellmanin Sedälle! Nöyrästi, mutta sydän täynnä kaipausta pyytää Annakin kertomaan terveisiä Maisteri Snellmanille ja sanoo joka päivä, että hän keväällä tulee ja ryhtyy Maisteri Snellmanin uskolliseksi palvelijattareksi. Ja nyt lopuksi sanon sen, mikä kaikilla naisilla on tapana sanoa. Pyydän Maisteri Snellmania olemaan ystävällinen ja suomaan anteeksi kirjeeni ja suhtautumaan siihen suopeasti, olemaan näyttämättä sitä kenellekään, vaan polttamaan sen, ja tämän pyynnön täyttämisen lasken Maisteri Snellmanin sydämelle.

– Nyt minun on moitittava Tätiä. Hän on tottelematon eikä halua kirjoittaa tällä kerralla. Mutta hän pyytää minua kuitenkin kertomaan häneltä monia sydämellisiä terveisiä ja hyviä toivotuksia Snellmanin Sedälle.

Vertailu