Senaattori Snellman, jonka mielipiteeseen senaattori, vapaaherra Gripenberg yhtyi, lausui: 48. §:ään saanen alamaisena ehdottaa seuraavaa lisäystä ensimmäiseen momenttiin:
”Kirjallinen lausunto on annettava pöytäkirjan pitäjälle heti sen tultua ääneen luetuksi. Jos säädyn jäsen, joka on ilmaissut mielipiteensä vapaasti puhumalla, haluaa pöytäkirjan pitäjän opastukseksi jättää hänelle puheenvuoronsa kirjallisessa muodossa, on hänen tehtävä niin ennen istunnon päättymistä. Kuitenkin pidettäköön pöytäkirjaa tarkastettaessa oikeana suullisesti annettua lausuntoa eikä kirjallista, mikäli sääty tekee huomautuksia jostakin näiden välisestä eroavuudesta.”
Tätä lisäystä pidän tarpeellisena, jotta keskusteluissa säilyisi hyvä järjestys, sekä pöytäkirjan todistusvoiman varjelemiseksi.
Senaattori Snellman, jonka mielipiteeseen senaattorit vapaaherra Gripenberg, Viktor Furuhjelm, Clas Nordenheim sekä Mauritz Wilhelm Nordenheim yhtyivät, lausui tällöin seuraavaa:
49. §:n viimeisen momentin säännöstä, jonka mukaan kunkin säädyn on yhteisessä kokouksessa asian tultua loppuun käsitellyksi ”tehtävä päätös, ilman että asian edelleen käsittely saa tulla kysymykseen”, pidän omasta puolestani sopimattomana.
On oletettava, että yhteisiä kokouksia pidetään valtiopäivien tärkeimpien asioiden käsittelyä varten. Kysymystä ei niissä, niin suuren joukon koolla ollessa, voida käsitellä tyhjentävästi, paitsi mikäli kokous jatkuu useita päiviä, mitä aika ja usein myöskään kärsimättömyys eivät salline. Kaiken jatkokäsittelyn kieltäminen yksittäisiltä säädyiltä johtaisi siksi usein väistämättä enemmän tai vähemmän sokkoäänestykseen.
Yhteiset kokoukset voivat toki olla hyödyksi sillä tavoin, että kukin sääty oppii niissä tuntemaan muissa säädyissä vallitsevan mielipiteen. Mutta se on tavallisesti ennakkoon tiedossa myös ilman sellaisia kokouksia, ja säädyt ilmoittavat valiokunnissa toisilleen tekemistään päätöksistä.
Asian valaisemiseksi nuo kokoukset sen sijaan olisivat jokseenkin vähän hyödyksi, sen lisäksi mitä valiokunnan lausunnosta ja säädyn sisäisessä keskustelussa voidaan saada selville.
Pykälässä kyllä säädetään, että senaatin puheenjohtaja ja jäsenet voivat olla läsnä kokouksissa ja osallistua käsittelyyn. Voi siis käydä niin, että se senaatin jäsen, jonka toimialaan kysymys kuuluu, käyttää puheenvuoroja antaakseen asiasta tietoja. Mutta tämä on kuitenkin sattuman varassa, ja säännös saattaa jättää mahdollisuuksia vähemmän rakentaviin näytöksiin, kahden hallituksen jäsenen yrittäessä edustajiston edessä saada kannatusta omille, keskenään ristiriitaisille asiaa koskeville mielipiteilleen.
Mutta pykälässä esitetty merkitsee siementä, kun ryhdytään korjaamaan nykyisin valtiopäivillä käytetyn asioiden käsittelytavan suuria puutteita.
Sieltä puuttuu nimittäin jotakin, jonka olisi oltava kaikissa edustajainkokouksissa, hallituksen esitysten puolustus, ja yleensäkin kokonaan mahdollisuudet sovitteluun hallituksen ja valtiopäivien ja kummaltakin puolelta esitettyjen mielipiteiden välillä
Jos siis säädettäisiin, ei vain niin, että säätyjen tulee järjestää yhteisiä kokouksia, vaan myös, että sellainen kokous on järjestettävä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa niin toivoessa, ja että kokouksessa tulee olla läsnä Hänen Majesteettinsa tähän tehtävään määräämä hallituksen komissaarin, joka antaa pyydettyjä tietoja ja armollista esitystä käsiteltäessä selvittää sen tarkoitusta ja puolustaa siinä olevia säännöksiä, niin silloin nuo kokoukset voisivat saada todellista merkitystä ja tuottaa todellista hyötyä. Samoin tulisi säädyillä olla oikeus puolestaan vaatia hallituksen komissaarin läsnäoloa.
Tässä ei ole oikea paikka esittää, miten tuo komissaari olisi valittava ja millaiset ohjeet hänen tulisi saada, mutta rohkenen kuvitella, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa jo ennen valtiopäivien alkua voisi armollisimmin määrätä, mitkä ovat ne esitykset, joita käsiteltäessä senaatti saisi pyytää yhteistä kokousta, mikäli valiokunnan mietinnön laatu tai valtiopäivämiesten tunnetut mielipiteet antavat siihen aihetta, sekä määrätä hallituksen komissaarin kutakin sellaista esitystä varten. Jos taas säädyissä esille tuodut aloitteet senaatin mielestä antaisivat aihetta sellaiseen toimeen, voisi senaatti alamaisimmin anoa sitä Hänen Majesteetiltaan. Sopivaa olisi, että kutakin erityistä valtiopäivien asiaryhmää varten voitaisiin määrätä yksi komissaari, esimerkiksi lakikysymyksille, taloudellisille, valtiontaloudellisille, kirkollisille ym. asioille.
Tämän perusteella saanen alamaisimmin ehdottaa, että esityksen kyseinen pykälä saisi seuraavan sanamuodon:
49. § ”Säädyt voivat kokoontua samaan huoneeseen yhteiseen, valtiopäivillä käsiteltävää yleistä kysymystä koskevaan kokoukseen, jolla ei kuitenkaan ole oikeutta tehdä asiasta päätöstä. Puhetta johtaa siinä maamarsalkka tai hänen estyneenä ollessaan se läsnä oleva puhemies, joka 1. §:n mukaan säätyjen välillä noudatettavassa järjestyksessä on seuraavana. Jos jokin säädyistä toivoo sellaista kokousta, ilmoitettakoon siitä ja keskustelun aiheesta muille säädyille. Jos jokin muu sääty kannattaa tätä toivomusta, on kaikkien säätyjen kokous pidettävä. Maamarsalkka ja puhemiehet sopivat keskenään kokouksen ajasta ja paikasta, ja kutsu siihen on maamarsalkan annettava päivää aikaisemmin.”
Jos keisari ja suuriruhtinas katsoo hyväksi pyytää sellaista yhteistä kokousta, tulee senaatin puheenjohtajan sopia puhemiehistön kanssa sen ajasta ja paikasta.
Sellaisessa kokouksessa tulee olla läsnä hallituksen komissaarin, jonka velvollisuus on antaa säädyille häneltä puheenjohtajan välityksellä pyydettyjä, käsiteltävänä olevaa valtiopäiväkysymystä koskevia tietoja, joita hänen on saamiensa ohjeiden mukaisesti annettava, ja hänen on myös muuten osallistuttava asian käsittelyyn.
Jos säädyt toivovat yhteiseen kokoukseen, josta ne ovat keskenään päättäneet, hallituksen komissaarin läsnäoloa, ilmoittaa maamarsalkka tai hänen sijaisensa sellaisesta toivomuksesta senaatin puheenjohtajalle, ja tällöin kokouksen ajasta ja paikasta sovitaan yllä säädetyllä tavalla.
Kun käsittely yhteisessä kokouksessa on julistettu päättyneeksi, tekee kukin sääty omassa huoneessaan asiasta päätöksen, ilman että muita valtiopäiväasioita saa sitä ennen ottaa säädyn käsiteltäviksi.
Senaattori Snellman, jonka mielipiteeseen yhtyi senaattori ja vapaaherra Gripenberg, lausui tällöin:
Viime valtiopäivillä esiintyneitä sopimattomia väärinkäytöksiä, annettujen lausuntojen muuttamista, ei tulisi rohkaista sallimalla nimenomaan poistaa pöytäkirjasta kokonaisia tapahtuneita asian käsittelyjä. Sellainen saa aikaan vain kevytmielisyyttä ja vallattomuutta asioita säädyissä käsiteltäessä. Pöytäkirjan tarkastus tapahtuu tavallisesti vain harvojen säätyedustajien läsnä ollessa ja jätetään myös niin sanotulle pöytäkirjantarkastusvaliokunnalle, mikä vielä osaltaan helpottaa pöytäkirjan mielivaltaista käsittelyä. Viime valtiopäivien painetut pöytäkirjat sisältävät suureksi osaksi lausuntoja, joita ei ole säädyissä koskaan sanottu, ja yhtä suuri osa siitä, mitä todella on sanottu, on hävinnyt pöytäkirjoista.
Saanen siis alamaisimmin ehdottaa pykälän jälkimmäisen momentin muuttamista seuraavasti:
”Jos säädyn jäsen katsoo lausumansa olevan väärin kirjattu pöytäkirjaan, voidaan sitä tarkastettaessa tehdä siihen säädyn suostumuksella muutos. Kuitenkaan ei tule sallia muutettavan selvästi päätöksen perustana olevaa lausuntoa.”
