Tukholmassa 16.6.1843

Parahin Veli 

Tämän kuun 5. päivän kirjeesi tuli käsiini oikeaan aikaan. Kiitoksia siitä ja minulle suomastasi kärsivällisestä opastuksesta – myös asioissa, jotka olen tuntenut ensimmäisistä ylioppilasvuosistani saakka. Varsin monet nyt saamistani tiedoista olivat minulle kuitenkin uusia; ja erityisesti niistä olen kiitoksen velkaa. Näiden takia olenkin saanut aiheen pyytää sinulta lisää tietoja. Tähän tavoitteeseen tähdäten enkä suinkaan toivoen, että voisin horjuttaa mitään sinun mielipiteistäsi, mikä toive olisikin aivan naurettava, koska olen harrastelija filosofian alalla ja lisäksi ruotsalainen, vaivaan sinua tällä kirjeelläni.

Siinä, jonka aivan äsken sinulta sain, sivuutat kepeästi ne ristiriitaisuudet, joiden olen kirjassasi katsonut antavan aihetta huomautuksiin. Sanon sinun sivuuttavan ne kepeästi, sillä olet tarkoin varonut yrittämästä osoittaa, että huomautusten kohteina olleet väittämät olisivat kirjassasi esiintyvässä muodossa keskenään sopusoinnussa. Olet sen sijaan selittänyt, mitä sinä nyt todella halusit saada sanotuksi: sen selityksen toki häpeämättömästi uskon pystyväni itsekin antamaan, mutta kiitän silti sinua siitä harmistumatta niistä pienistä sarkasmeista, joita on tuolloin tällöin heitelty ikään kuin jälkivarmistuksena vetäytymisen suojaamiseksi. Haluan esittää niitä vastaan enintään sen huomautuksen, että ne olivat tarpeettomia, koska en toki olisi tarvinnut tätä opastusta arvatakseni, miten noloksi filosofi tuntee itsensä havaitessaan, että hän on uskonut tai ei ole tiennyt kaikkea, minkä hän on uskonut ja antanut toisten uskoa tietävänsä, vaikka kyseessä olisivatkin vain pikkuasiat.

Koska minun mielestäni kenelläkään ihmisellä, ei edes hegeliläisellä eikä peräti sinulla itselläsikään, ei ole ”taivaan Jumalalta valtuutusta valvoa yksinoikeudella oikeuden toteutumista”, en sitä vastoin ole lainkaan vaivautunut tunnustaessani oman lipsahdukseni. Jos olen todellakin sanonut sinun väittäneen s. 89 ettei mikään laki kumoa vapautta, myönnän mielelläni, että tämä lausuma ansaitsee saman moitteen, jonka mielestäni monet kirjasi kohdat ansaitsevat. En edes halua pyytää anteeksi muistuttamalla, että minun kannanottoni sisältyi yksityiseen, luottamukselliseen kirjeeseen eräällä filosofille ja koski filosofian univormussa esiintyvää työtä, työtä, jossa tuskin koskaan on kysymys muista laeista kuin niistä, jotka vapaus on antanut omaa kehitystään varten. Mutta mitä itse asiaan tulee, minun on tunnustettava, että viimeksi esittämäsi perustelut eivät ole selvittäneet minulle yhtään kirjassa esittämiäsi paremmin, miksi yleinen kansallishengen olemassaolon muotoa koskeva laki ei ole yhdistettävissä siihen korkean tason vapauteen, jota tämä kansallishenki merkitsee. Edellytän tietysti, että kyseessä oleva laki olisi vapauden omaa työtä; enkä silloin todellakaan ymmärrä, miten yleisyys riittäisi tekemään mahdottomaksi lain yhdistämisen vapauteen, etenkin kun tämä yleisyys ei estä pitemmälle menevän kehityksen mahdollisuutta. Jos tarkoituksenasi olisi sanoa, että kansakunnat eivät tuollaisen lain alaisina voisi antaa instituutioilleen erityisluonteensa leimaa, vastaan tähän väitteeseen muistuttamalla, etten ole koskaan sanonut sellaista, mistä sinä tunnut haluavan minua syyttää, että nimittäin se vapaus, jota kansallishenki merkitsee, voisi olla olemassa yhdessä kokonaisen ”yhteiskuntajärjestyksen kanssa, joka olisi pätevä kaikkia aikoja ja kaikkia kansoja koskevana”. Olen puhunut vain ”politiikan laista”, mutta ”yhteis­kuntajärjestykseen” sisältyy, kuten hyvin tiedät, melkoisesti muuta, enkä minä siis katso politiikan lain yleispätevyyden olevan ristiriidassa kansallisen kehityksen kanssa, niin kauan kuin kansakunnat kohdaltaan erilaisten luonteittensa ja olojensa mukaisesti laativat ja kehittävät yleistä kansalaiselämää, taloutta ja valtiota koskevia lakejaan. En etsi yleistä politiikan lakia enkä juuri pidä arvossa tähän mennessä tehtyjä yrityksiä sen löytämiseksi ja suhtaudun epäluuloisesti yrityksiin, joita siihen suuntaan vielä tehdään. En kuitenkaan näe, että tämä velvoittaa minut hyväksymään todistelun, joka on vain näennäisesti, mutta ei muuten filosofinen. Puhut itse myönnytyksistä, joihin olet varkain edennyt kokemuksen perusteella ja sitten käyttänyt filosofista (lue: näennäisfilosofista) todistelua. Juuri tuollaiseen myönnytykseen olet s. 343 halunnut hiipiä tai (ehkä) tiedostamattasi hiipinyt, eikä minulla ole kerrassaan minkäänlaista halua jättää sitä ankarasti arvostelematta, koska uskon että pakko menetellä rehellisesti tekisi Herroille filosofeille tavattoman hyvää. Tämä huomautus johtaa minut välittömästi siihen selitykseen, jonka olet antanut lausumistasi s. 35, 296 ja 445. Tämän selityksen pääsisältönä on, ettet ole kiistänyt hengen olemuksen, kansakuntien ja yksilöiden elämän kehittymistä kohti täydellisempää itsensä ilmaisemista, mutta puhut mainituissa kohdissa ihmiskunnasta ja maailmanhistoriasta. Jotta ymmärtäisimme toisiamme, lienee tarpeellista ensin sopia siitä, mitä ihmiskunnalla ja maailmanhistorialla mainituissa kohdissa tarkoitetaan. Oletan, että puhut siitä ihmiskunnasta, jonka me tunnemme kokemuksestamme, nimittäin tässä maailmassa olemassa olevasta ja sen historiasta. Mikäli tämä olettamukseni on oikea, uskon, että minulla on perusteet jatkaa vastaväitteitäni sinulle ja etsiä kehitystä hengen olemuksen täydellisempään ilmaisuun myös tässä ihmiskunnassa kokonaisuutena. Myönnän filosofialle täyden oikeuden olettaa, että hengen rikkaus ilmenee joka hetki, mutta on luvalla sanottuna perusteetonta olettaa, että tämä pitää paikkansa maailmassa olemassa olevan ihmiskunnan osalta, ja jos filosofi esittää tuollaisen olettamuksen, hän saa suoda anteeksi, jos yksinkertainen epäfilosofinen ihminen on sitä mieltä, että hän rakentaa hiekalle, ja tuntee velvollisuudekseen taistella tuollaisia väittämiä vastaan, jotka ovat omiaan pikemminkin viemään vaivihkaa miehistä järkeä kansakunnista kuin valaisemaan ja kohottamaan sitä. Miten uskaliaalta tämä vastustus saattaa sinusta tuntuakin, odotan kuitenkin, ettet näe siinä minkäänlaista hengen joka hetki täydellisen ilmenemisen kiistämistä etkä väitettä, että jokin lause, jokin ihmishengen luomus kestäisi ikuisesti hengen aitona ilmauksena. – Kysymykseesi, pidänkö yksilöä täydellisenä ennen hänen kuolemaansa tai kansakuntaa, ennen kuin se lakkaa olemasta kansakunta, vastaan, että yksilön kuten kansakunnankin on jonakin ajan hetkenä täytynyt ilmaista hengen olemusta suurimmassa täyteydessään eikä tämä hetki aivan välttämättä ole ”30 sekuntia” ennen kuolinhetkeä, mutta että toki olen sitä mieltä, että täydellistymistä johonkin suuntaan tapahtuu yksilön tai kansakunnan olemassaolon päättymiseen asti. Se, mitä edellisessä kirjeessäni esitin, riittänee muuten osoittamaan, että tunnen sen leikin arvon, jota leikit sanalla ”oikeus”; etten suinkaan kiistä sitä, että oikeutta siinä mielessä, missä sana on yhteiskuntajärjestyksen synonyymi, on jokaisessa yhteiskunnassa, mutta etten pidä tätä sanalla leikkimistä kovin valaisevana käytännön kannalta. Kun olen lukenut ja yhä uudelleen lukenut tätä koskevia korkealentoisia julistuksiasi, on niistä itse asiassa jäänyt mieleeni ihmetys siitä, miten yksinkertaiseksi sinä varmastikin uskot ruotsalaisen yleisön, koska pidät tarpeellisena esittää niin laveita selityksiä noin yksinkertaisesta asiasta. Sen, miten heikosti pystyt puolustamaan orjuuden soveltumista luonnonoikeuteen, olet osoittanut enemmän kuin riittävästi vetoamalla rikollisen, sotavangin ja sotilaan asemaan. En halua olla niin epäkohtelias, että *** tämän perustelun. Haluan vain ohimennen mainita, etten luullakseni ole sanonut, ettei voida ajatella minkäänlaista valtiota, jossa joku ei olisi henkilökohtaisesti vapaa. Muistaakseni sanoin, ettei mitään sellaista yhteiskuntaa voida ajatella, ja tässä tarkoitan yhteiskunnalla aivan yksinkertaisesti ihmisten yhteiselämää.

Tavalle, jolla käsittelet poliittista vapautta, olen antanut ja annan aina runsaasti tunnustusta. Olet tehnyt paljon tämän vapauden käsitteen määrittelemiseksi ja sen erottamiseksi kansalaisten vapauden käsitteestä. Sen takia kuitenkin toivon, että olisit tehnyt vieläkin enemmän. Esittämiäni huomautuksia en myöskään voi hyvällä omallatunnolla peruuttaa, kaikkein vähiten sitä, että vapauden käsitteellä on sinulle paljon kostettavaa. Olet tarkastellut sitä melko röyhkeän tuttavallisesti. Tiedät sen itse varsin hyvin ja sanotkin sen viimeksi tulleessa kirjeessäsi, kun syystäkin kiukkuisena kysyt minulta, mitä Hegel muka on selittänyt poliittisesta vapaudesta. Juuri tätä sinä olet nimittäin päässyt monta kertaa niin lähelle, katsonut niin terävänäköisesti sen sisimpään, etten vähimmässäkään määrin ihmettele, jos se pitäisi sinua varsin epäkohteliaana. Mutta minun on myös toisaalta lisättävä, että olet pysähtynyt tekemättä itsellesi täysin selväksi, mitä olet nähnyt. Ja juuri kohdissa, joissa tuolla tavalla pysähdyt, sinuun on kohdistunut kosto, josta edellisessä kirjeessäni puhuin.

Edellisessä kirjeessä esittämiini huomautuksiin käyttämääsi poliittisen vapauden määrittelytapaa vastaan vastaat osaksi muistuttamalla, että poliittista toimintaa todella harjoittavien määrä on yhdentekevä poliittisen vapauden käsitteen kannalta, osaksi väittämällä, että sen toiminnan määritteleminen, jonka poliittinen lainsäädäntö sallii, on aivan toinen asia kuin poliittisen vapauden määrittely. Nämä molemmat lauseet ovat tiettyyn määrään saakka tosia – mutta eivät sinänsä todista mitään. Olethan itse sanonut meidän aikamme vaatiman poliittisen vapauden olevan poliittista tasa-arvoisuutta. Nyt olet varmaankin halunnut kiemurrella irti huomautuksesta, että olet eri kohdissa määritellyt tämän tasa-arvoisuuden eri tavoin. Mutta vaikka miten yrittäisit todistella, kiistatonta kuitenkin lienee, että on hieman eri asia voida päästä toimimaan valtion hyväksi sivistyksensä määrän mukaisesti ja harjoittaa tällaista toimintaa sivistyksensä määrän mukaisesti. Ensiksi mainitun kaltainen tasa-arvoisuus osoittaa esim. 30 miljoonalle ihmiselle paikan, jonka yksi, kaksi tai kolme voi täyttää, jos elävät kyllin kauan ja onni on heille suotuisa. Ketään ei ole kielletty pyrkimästä siihen, mutta vain *** ajattelee vakavasti pääsevänsä tälle paikalle, ennen kuin hän on varsin lähellä sitä, eli 29 999 500 ihmistä 30 000 000:sta ei luultavasti piittaa mitään tästä mahdollisuudesta, ja niistä 500:sta, jotka joskus ajattelevat asiaa, tuskin 20 pohtinee sitä mitenkään vakavasti. Niihin maihin, joissa on tietynlaista poliittista vapautta (tasa-arvoisuutta), kuuluu myös Turkki, ja mihin se on johtanut tuon onnettoman maan, *ei* mihinkään. Toinen poliittisen tasa-arvoisuuden laji ulottuu sitä vastoin jokaiseen mieheen, kunhan hänellä vain on sen verran sivistystä kuin vaaditaan itsenäisen paikan ottamiseen porvarillisessa yhteiskunnassa, poliittisessa toiminnassa. Euroopan vapaiden valtioiden sekä Pohjois-Amerikan vertaaminen Turkkiin voi näyttää, ovatko nämä molemmat poliittisen tasa-arvoisuuden lajit yhtä hyviä.

Kun nyt sanot, että sen toiminnan määrittely, johon poliittinen lainsäädäntö oikeuttaa, on asia erikseen, pyydän saada muistuttaa siitä, mitä itse sanot kirjassasi s. 378, että sitä poliittista vapautta, jota sinä nimität poliittiseksi tasa-arvoisuudeksi, ei voi olla olemassa ilman kansan osallistumista lainsäädäntöön. Omasta puolestani uskoisin, että asia voidaan selvimmin ilmaista näin: jokaisella, jolla on kylliksi sivistystä voidakseen harjoittaa jonkinlaista poliittista toimintaa, ei silti ole kylliksi sivistystä harjoittaakseen tärkeämpää, syvemmin asioihin vaikuttavaa tämänkaltaista toimintaa pysyväisesti. Niinpä on yksi keino antaa näille vähemmän sivistyneille mahdollisuus ottaa osaa poliittiseen elämään. Tämä keino on oikeus valita ne, jotka hallitsevat, ja ne, joiden sanotaan vain osallistuvan lakien säätämiseen. On kuitenkin havaittu, että niin sanottujen hallitsevien valintaan kansan toimesta liittyy arveluttavia – hyvin arveluttavia piirteitä. Niinpä on enimmäkseen rajoituttu siihen, että annetaan kansan valita ne, jotka yleisen sanonnan mukaan ovat oikeutettuja ainoastaan osallistumaan lainsäädäntötyöhön, mutta jotka itse asiassa melko tuntuvasti puuttuvat hallitsemiseenkin. Näin saadaan toteutetuksi samalla kertaa kaksinkertainen poliittisten toimijoiden piirin laajennus, ensiksikin nimittäin kaikkiin niihin, joilla katsotaan olevan yleistä poliittista sivistystä – tämän piirin laajuus ilmoitetaan vaalioikeudessa – ja toiseksi laajennetaan tällä tavoin korkeamman poliittisen toiminnan harjoittajien piiriä myös niihin korkeamman sivistyksen saaneisiin ansioiltaan merkittäviin miehiin, jotka eivät ole voineet saada virkamiehen paikkaa eivätkä ehkä ole halunneet tavoitellakaan sellaista – tämän piirin laajuus ilmaistaan lainsäädännössä ja osaksi itse asiassa myös hallitusvallan jakautumisessa yleensä hallitukseksi sanotun johtoelimen sekä erityisesti lainsäädäntötyöhön valittujen kansakunnan edustajien kesken. – Molemmat nämä poliittisten toimijoiden piirin laajennukset kohottavat tietoisuutta kansakunnan suvereeniudesta koko kansakunnassa – ja ovat sen takia oikeutettuja.

Voit kirjeistäni oppia ainakin sen, että Ruotsissakin voidaan olla itsepintaisia. Lienet filosofina sitä mieltä, että minun epäilyni sinun väittämiesi oikeellisuudesta ovat kainostelemattomia. Totuus ja isänmaa ovat kuitenkin liian suuria kohteita, jotta voisin niiden yhteydessä tunnustaa velvollisuudekseni jonkinlaiset kohteliaat ilmaisut. En halua kuitenkaan mielelläni ottaa vastuuta enemmistä moitteista kuin olen todellakin esittänyt; ja sen takia minun on mainittava epäileväni, olenko koskaan moittinut s. 370 esitettyä poliittisen vapauden ja sitä koskevan tietoisuuden samastamista. Jos olen tässä suhteessa todellakin rohjennut esittää jonkin huomautuksen, se koski vain sitä, että et ole itse muistuttanut sivujen 330 ja 370 välisestä yhteydestä. Sillä se asia, jonka selvittämiseen kuluu niin paljon vaivaa, nimittäin että kansallishengen kehittyminen ja kohoaminen ovat varmin ja aidoin tulos poliittisten oikeuksien antamista suuremmille joukoille, ei todellakaan ole uusi asia, niin kuin näytät uskovan. Salaisuuden on kauan sitten, jollen aivan väärin muista, ilmaissut sangen kansanomainen kirjailija Heeren.

En ole kiistänyt suurta kyvykkyyttäsi ja puhdasta tahtoasi; aion kuitenkin vilpittömin mielin hyökätä tilaisuuden tarjoutuessa sitä vastaan, mikä kirjassasi on minun käsitykseni mukaan väärää. Voin tehdä tämän unohtamatta, että olet käyttänyt sen kirjoittamiseen yhdeksän kuukautta sekä edeltävät monen vuoden opinnot. Olen itse kykyjeni mukaan tehnyt työtä monta vuotta näidenkin aiheiden parissa ja rohkenen lisätä, etten minäkään ole säästänyt voimiani. Voin siis antaa täyden arvon vaivannäölle ja katson jokaisella olevan oikeus pitää roistona sellaista miestä, joka käsittelee kevytmielisesti tai halveksivasti rehdin ponnistelun tuotetta. Omatuntoni vapauttaakin minut tuollaisia tarkoituksia koskevista syytöksistä. Kunnioitan sinua ja teostasi ehkä enemmän kuin moni, joka poliittiset tavoitteet mielessään ylistää yhtä jos toistakin ilman mitään rajoja. Voi hyvin äläkä unohda vilpitöntä ystävääsi

P. E. Bergfalkia