Emilie Flygarelta

Tietoka dokumentista

Tietoa
31.7.1840
Pvm kommentti: 
Pvm ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

 [Heinäkuun lopussa 1840]

 

Hyvä, parahin Maisteri Snellman

 

Olen täällä lankoni, Starrkärrin kirkkoherran luona. Juuri aamulla kävin Maisteri apupapin ja tyttöjen kanssa kirkossa katsomassa siellä olevia monia muinaisjäännöksiä. Lähdin pois ennen muita ja seisoin juuri kirkon kynnyksellä katsellen hautojen välissä rehottavaa korkeata ruohikkoa, kun Edvard juoksi paikalle tuoden isokokoista kirjettä. Se oli asioitteni hoitajalta Göteborgista, ja mukana oli joukko epistoloita tukholmalaisilta ystäviltä. Päällekirjoitukset tarkastin, yhtä en tuntenut. Ja uskallan vakuuttaa, että kun avasin sen ensimmäiseksi, tämä ei johtunut naisellisesta uteliaisuudesta, vaan sangen luultavasti epämääräisestä aavistuksesta.

Tämä kirje oli Maisteri Snellmanilta.

Kiitoksia, sydämelliset kiitokset siitä, yksikään sana ei ole jäänyt huomaamatta eikä yhtään sanaa ole käsitetty väärin. Oi! tuntuu niin tavattoman mukavalta ja hyvää tekevältä, kun saa kokea, miten sanan parhaassa mielessä ystävä puhuu toiselle. Vielä kerran, kiitoksia niistä riveistä, ne säilyvät minulle rakkaina niin kauan kuin usko elämän kauneimpaan ja jaloimpaan lahjaan, vilpittömään ystävyyteen, elää sydämessäni – ja toivon, että se elää, kunnes levoton tykytys on ikuisiksi ajoiksi päättynyt, siis kunnes se on murtunut kuolemaan, varsinaiseen elämään. –

Olen ollut Dalslandissa. Paikka on sanomattoman kallisarvoinen muistin aikakirjoissa. Ja siellä, kun sydämeni sykki vasten toista sydäntä, joka on minun, virisi levottomuus, katuvainen ajatus minun sielussani sen takia, että olin salannut Maisteri Snellmanilta erään entisaikojen asian, jonka olisin jo voinut mainita. Siitä minua kuitenkin pidätteli maisterin sattumoisin lausuma periaate ”ei puhetta sellaisesta, mikä ehkä tarvitsisi salata”. Jos me kuitenkin vielä joskus tapaamme, haluan, jos se minulle sallitaan, antaa tämän todisteen, suurimman, luottamuksestani, ja Maisteri Snellman näkee silloin itsensäkin ehkä hyvin toisenlaisessa valossa kuin aikaisemmin.

Kuitenkin pimeys ja valo vaihtelevat! Ja mitä me sanomme sanojen merkityksettömästä merkityksestä, se on totta – ja ah minä olen lapsi, mutta hemmoteltu, hankala lapsi. Juuri nyt haluan itkeä oikein kyllikseni, sillä – kaikki nämä sanat, – tiedän kai itse, mistä ne ovat tulleet. Älkää olko minulle vihainen. En ole ollut koskaan kohtuuttomampi kuin 31. toukokuuta, olen katunut sitä, miten paljon olenkaan katunut. Ja silti asiat ovat niin kuin ovat. Hyvä Jumala, mikä onkaan käsittämättömämpää kuin meidän oma sydämemme, minun ainakin. Pimeys ja valo vaihtelevat siellä, levottomat aallot lainehtivat sen muurien sisällä. Mutta kerran tulee rauha.

Nyt pyyntö – älkää näyttäkö sitä kenellekään. Täyttäkää se ennen kuin matkustatte Ruotsista.

Lukekaa Fosterbröderne, ja millaisen vaikutelman Maisteri Snellman siitä saakin, niin arvostelkaa se jossakin julkisesti ilmestyvässä lehdessä. En janoa en en en janoa imartelua, antakaa minun kuulla totuus, ja millaisen tuomion saankin, se on oleva ohjenuorani tulevaisuudessa. Olen ajatellut sitä, mitä me usein olemme puhuneet kirjailijantyön seurauksista. Ajattelen nyt rauhallisemmin, mutta heikko terveyteni ei ole silti suonut minulle tilaisuutta uuden työn aloittamiseen, ja jumala tietää, milloin niin käy. Sillä jos joku on sanonut, että olen terve, hän ei toki ole kuullut sitä minulta. Mutta se ei ole miellyttävä aihe, 6. elokuuta olen luultavasti Tukholmassa. Aika sallii vain huolimattoman kirjoittamisen, mutta sen on silti hyvää tarkoittaen tehnyt

”Pikku Tohtorinna”

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: