Savijärvi 20.1.1861
Sydämelliset kiitokset kirjeestä, ja varsinkin siitä, että Professori Snellman osoittaa kiinnostusta minun pikku säkeisiini, minkä voin todeta osoitetuista puutteista, jotka olen tarjoutunut kykyni mukaan korjaamaan.
Mutta älkää pahastuko vaikka minullakin on vähäisiä huomautuksiani, Herra Professorihan saa toki itse toimia oman harkintansa mukaan. Tegnerille ja Franzenille omistetut runot olen muuttanut; vaikken usko että ne siitä paranivat; samoin nuo pari sanaa Wallinin runoon. Mutta koska ilmaisen ainoastaan omia ajatuksiani, pyydän kauniisti, että Nikanderin säkeet pääsevät mukaan; sillä häntä minä olen rakastanut ja ymmärtänyt varhaisnuoruudestani lähtien, ja arvostanut häntä korkealle huolimatta itsensä Runebergin vastalauseista. Sallikaa niiden jäädä, onhan pakko myöntää että pikku raukka Emiliellä on vähän merkillinen maku. Parahin Professori Snellman antanee myös Oehlenschlägerin pysyä joukossa. Onhan hän sentään pohjolan suurimpia, eikä sen paremmin aiempi kuin nykyinen Tanska, eikä Norja milloinkaan, ole tuottanut hänen veroistaan suuruutta, ja minähän tahdoin mainita vain pohjolan suurimmat.
Alistun kuitenkin mielihyvin sellaisen henkilön päätökseen, joka tietää parhaiten, ja pidän aina mielessäni professori Kellgrenin minulle kerran lausumat sanat: ”Mikäli Snellman pitää jostakin, voi olla turvallisin mielin, jotkin ovat liian hyviä, liian heikkoja; toiset taas hajanaisia etc.” ja tämän olen itsekin saanut kokea. ”Fjalarista” ja ”Vänrikistä” en tohtisi nyt puhuakaan, se olisi ehkä liiallista, sillä minä olen lämpimän ihastunut niihin. Sitä paitsi Helsingfors Tidningissä oli muutama vuosi sitten minun tekemäni laulu ”Fjalarin runoilijalle” johon olin pannut koko sieluni ja sydämeni. Eiköhän olisi viisainta ja parasta olla nyt puhumatta niistä enempää. Herra Professorin ystävällisestä lupauksesta julkaista tämä laulu Litteraturbladetissa olen kovin kiitollinen, varsinkin kun pyydän tätä viimeistä kertaa. Eihän ihminen kernaasti laula pelkästään taivaan tuulille; mutta tästä lähin ne ovat kai ainoat jotka tulevat kuulemaan minun ääntäni, kumpusipa se ilosta tai surusta, tai hiukan kummastakin. Näin Professorin vilaukselta viime jouluna Helsingissä, Paroni Langenskiöldin illallisilla; teki kovasti mieli lähestyä; mutta luultavasti Professori ei olisi tunnistanut minua. Herra Professorin kirjeen muutamat leikkisät virkahdukset vahvistavat tätä käsitystäni. Runebergin hopeahäissä – niin! kuinka monta vuotta siitä onkaan! Vielä kerran: lämpimät kiitokset! Miten ja millä tavoin Professori Snellman tuleekin käyttämään pikku säkeitäni, olen siihen tyytyväinen, ja jollen olisi, en olisi myöskään Professorin ihaileva ja anteeksi että lisään uskollinen
Emilie B:n
Suokaa anteeksi, etten puhtaaksikirjoittanut kaikkia säkeitä; mutta olen ollut hieman sairaana, ja olen niin väsynyt.
