Emil Stjernvall-Walleenilta

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

Pietarissa 10.12.1867

 

Suuriarvoinen Herra Senaattori, 

 

Vastaukseni Herra Senaattorin marraskuun 23. päivän kirjeeseen on viipynyt näin pitkään siitä syystä, että odotin saavani kuulla jotakin rautatielainasta, joka aiottiin ottaa, sekä neuvotella siitä Herra Senaattorin kanssa.

Minusta on käsittämätöntä, ettei Rothschildilta kuulu minkäänlaista vastausta, sillä eihän voida olettaa, että hänen konttorissaan hoidetaan asioita huolimattomasti. Aika kuitenkin kuluu, ja odottaessamme olemme ikävässä tilanteessa, kun näemme hädän ja nälkäiset työnetsijät, jotka ovat jo kerääntyneet paikkakunnille, joilla yleisiä töitä on suunniteltu tehtävän. Kun sanomalehdet ovat ilmaisseet nämä paikat, on tuskin hyötyä siitä, että hallitus salailee asiaa. Minusta näyttää paremmalta ratkaisulta, että töiden alkamisajasta kuulutetaan.

Jos Frankfurtin juutalainen torjuu pyyntömme, edullisimmat lainaehdot lienevät saatavissa Englannista, mutta sielläkin vaaditaan luotettavuutta ja luottokelpoisuutta. Keisarikunnalla ei tällaista mainetta ole, ja Englannin lehdistö ilmoittaa syyn siihen täysin avoimesti ja riitaa haastamatta. Lainaamme käsitellään Venäjän lainana, ja sen takia saamme maksaa siitä yhtä paljon, ellemme löydä jotakin englantilaisten keskuudessa hyvin luotettavaksi tunnettua liikeyritystä, joka ottaa huolekseen neuvottelujen käymisen, selittää meidän valtiovarainhallintomme erillisyyden ja ottaa lainasta osavastuun taatakseen sen ehtojen tinkimättömän täyttämisen. Minusta näyttää siltä, että meillä Suomessa on vain yksi tällainen kauppahuone, Viipurissa toimiva Hackmanin yritys, joka on ollut vuosikausia liikesuhteissa Englantiin ja hankkinut siellä hyvän maineen ja saanut runsaasti luottamusta osakseen. Tämä perustuu yksinkertaiseen käytännölliseen laskelmointiin.

Täydellisinä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla

Suuriarvoisen Herra Senaattorin nöyrin palvelija

Em. Stjernwall

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: