Emil Stjernvall-Walleenilta

Editoitu teksti

Suomi

Pietarissa 10.1.1866

 

Suuriarvoinen Herra Senaattori, 

 

Huolestuneena ala-arvoisilla venäläisillä pienillä hopeakolikoilla tapahtuvan keinottelun meidän hopeavarannollemme mahdollisesti aiheuttamista vaaroista olen kuvitellut keksineeni, että tämä keinottelu voidaan mitätöidä keinolla, joka minun on mielestäni esitettävä Herra Senaattorin harkittavaksi.

Tämä keino olisi nimittäin sellainen, että pankki oikeutettaisiin toistaiseksi kieltäytymään suomalaisten vaihtorahojen lunastamisesta hopeamarkoilla. Kun keinottelijat saapuvat tuomaan suuria summia suomalaisena vaihtorahana, heidät torjuttaisiin pankin luukulta. Tämä johtaisi näiden pikkurahojen keräilyn loppumiseen. Toiveita tällaisen ratkaisun menestymisestä voisi täällä lisätä se, että paroni Stieglitz sanoi minulle Venäjän pankin menettelevän aivan samalla tavalla ja että asia lisäksi koskee vain suomalaisia vaihtorahoja. Päätös pitäisi kuitenkin ajoissa saattaa yleisön tiedoksi, jotta keinottelijat osaisivat varautua ajoissa. Pankki voisi silti hankaluuksitta ottaa vastaan hopeista pikkurahaa pienempinä erinä ollessaan vakuuttunut siitä, ettei asiaan ole liittynyt keinottelua. Olen kertonut kreivi Armfeltille tämän kombinaation ja kerron sen nyt kreivin neuvosta Herra Senaattorille.

Toivottaen onnea alkaneelle uudelle ajan vaiheelle olen edelleenkin

Suuriarvoisen Herra Senaattorin

nöyrin palvelija

E. Stjernvall

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: