Tartto 1.11.1844

Parahin Veli! 

Koska huomenna tulee puoli vuotta täyteen siitä, kun me 2. toukokuuta viimeksi tapasimme Kuopiossa, on varmaankin sopiva aika käydä luonasi muutenkin kuin ajatuksissani, ennen kuin koittaa se sangen suuresti kaipaamani päivä, jolloin taas voin tavata sinut ja muut sikäläiset seniorit. Kierreltyäni lähes seitsemän viikkoa Tarton eteläpuolella olen nyt jälleen asettunut aloilleni Liivinmaan yliopistokaupunkiin poimiakseni esiin aineistoa täkäläisen oppineiden seuran sanastokokoelmista. Totesin tämän aiheelliseksi, koska viron sanastossa näyttää olevan varsin merkittävästi lisäainesta meidän äidinkieleemme suomeen. Lähempi tutustuminen viron kieleen on sitä paitsi erittäin välttämätöntä suomalaiselle leksikografialle, osaksi sanojen alkuperäisen merkityksen löytämiseksi uudelleen, osaksi sen takia, että siitä saattaa löytyä monia aitoja sanoja, joihin suomen kieli voi ajan mittaan vaihtaa suuren määrän kehnosti ruotsista suomeksi väännettyjä sanoja. Monistakin seikoista olisin valmis päättelemään, että viro on muinoin ollut suomea kehittyneempi kieli. Kun sitten kuitenkin saksalainen tuli maahan ja tuhosi virolaiselta yhtä jos toistakin antamatta tilalle tuskin mitään muuta kuin satoja vuosia kestäneen orjuuden, kielen omaperäinen kehitys estyi ja se alkoi mukautua saksaan, niin että jopa eräitä päätteitä omaksuttiin saksasta, nimittäin saksalainen diminutiivin pääte -chen ja adjektiivin pääte -lich, jotka nyt ovat virossa yleisesti käytössä päätteinä -kene ja -lik. Yleisesti tiedetään, etteivät kielen sanat ajan mittaan pitene, vaan päinvastoin lyhenevät. Viron kielessä sanat ovat lyhentyneet kahdella tavalla suomessa vallitsevasta pituudestaan, 1) eräissä sanavartaloissa tapahtuneen sisäheiton avulla: kandle, ikmä, keeldmä, masma, kauplema vastaavat sanoja: kanteleen, itkemään, kieltämään, maksamaan, kauppelemaan, 2) luopumalla päätteistä: kirja, kirjalt, kirjast, kirja, kirjaks, kirjo vastaavat sanoja: kirjan, kirjalta, kirjasta, kirjaan, kirjaksi, kirjoja. Sellaisia metamorfoituneita ilmauksia kuin esim. ruotsin gök, gås, höna, sik, räv, hare käytetään ihmistä tarkoittavina paljon enemmän virossa kuin suomessa, onpa ne sitten muodostettu saksan mallin mukaan tai ovatpa ne ilmaantuneet muita teitä syntien rangaistukseksi, jotta ei sanottaisi suoraan, mitä ajatellaan. Suomessa tuollaisia vertauskuvallisia merkityksiä ilmenee yleensäkin niukemmin, niin että voidaan todellakin ihmetellä sitä, että ruotsin kielen henkinen vaikutus on tältä osin vaikuttanut suomen kieleen kovin vähän. Suomalainen voi vielä nykyisinkin käyttää nimityksiä käki, hanhi, kana, siika, kettu, jänis, ajattelematta samalla väistämättä yksinkertaista narria, typerää tyttöä, liukaskielistä tai ovelaa miestä jne., ja muodostaa jonkin uuden sanan tarkoittamaan housuja. Monessa muussakin suhteessa suomen kieli on kuitenkin kehittynyt varsin omalaatuisesti, ja tästä syystä sen kielioppikin kuuluu säännöllisimpiin. Vai voimmeko mainita jonkin muodoiltaan niukemmankaan kielen, jossa ei olisi melko runsaasti poikkeuksellisia, epäsäännöllisiä, vajaita verbejä tai eri vartaloista supistettuja pronomineja ja jonka taivutusoppi ei sisältäisi suurta määrää poikkeuksia? Suomen kielioppi on kaikissa näissä suhteissa melkein yksinään vailla tuollaisen taakan painoa. Suomi on voinut olla näin uskollinen itselleen osaksi ja ennen kaikkea sen takia, että suomen kirjakielen loivat syntyperäiset suomalaiset ja että senkin jälkeen suomeksi kirjoittaneet ovat osanneet kielen hyvin lapsuudestaan saakka eivätkä monet heistä ole lapsina edes osanneet mitään muuta kieltä. Viron kielen laita on ollut aivan toisin. Saksalaiset opettajat, jotka olivat oppineet auttavasti puhumaan kieltä, alkoivat ensimmäisinä käyttää sitä kirjallisesti. Sen jälkeen viime aikoihin saakka jokainen, joka on oppinut viroa kotitarpeiksi, on uskonut aiheuttavansa ihmiskunnalle suuren tappion, ellei hän kirjoita ja julkaise ainakin muutaman sivun mittaista lentokirjasta viroksi. Nämä tällaiset kirjoittajat ovat aivan yllättäen vastikään havainneet, että viron kielessä on kaksi objektin sijamuotoa, toinen kokonais- ja toinen osaobjektia varten, ja monet epäilevät yhä, onko se totta, ja siis sekä suullisesti että kirjallisesti käyttävät muotoa vöttis naest (suom. otti naista), vaikka pitäisi sanoa vöttis naese (suom. otti naisen eli vaimon), kun tarkoitetaan: otti itselleen vaimon eli meni naimisiin, ja tulevat sanoneeksi jotakin aivan muuta. Jopa virolainen raamatunkäännös alkaa sanoilla: algmisses loi Jummal taevast ja maad (suom. alussa loi Jumala taivasta ja maata), minkä tietysti pitäisi tarkoittaa: alussa Jumala loi taivaan ja maan, mutta mikä merkitseekin: alussa Jumala puuhaili taivasta ja maata luoden, eikä selväksi tule, kuinka pitkälle hän hankkeessaan pääsi. Viron kirjakielen luojat tekivät lisäksi suuren virheen ottamalla ilman mitään erityisempää pakkoa kirjakieleksi kaksi murretta, tallinnanviron ja tartonviron, jotka aluksi tuskin erosivat toisistaan senkään vertaa kuin meillä hämäläisten ja savolaisten murre. Yhden ainoan kirjakielen omaksumisen takia murteet meillä ovat yhä enemmän sulautuneet ja edelleenkin sulautuvat yhteen, mutta virossa on menty päinvastaiseen suuntaan, koska jokainen kumman tahansa murteen kirjoittaja haluaa kirjoittaa mahdollisimman jyrkästi joko tarton- tai tallinnanviroa peläten, että muuten häntä syytettäisiin valitsemansa murteen huonosta osaamisesta.

Viron kielen kehitystä on pahoin haitannut myös virolaisten vasta vajaat 30 vuotta sitten päättynyt maaorjuus. Kansalla ei ollut keskenään minkäänlaista vähänkään vapaata kanssakäymistä, mistä syystä kieli eri maatiloilla, jopa naapurikartanoiden tiluksilla, kehittyi eri tavalla, mutta tämä muotoutumisprosessi ei saanut missään vaiheessa tilaisuutta sulautua yleiseksi kehitykseksi. Niinpä eräät muodot ja päätteet saattavat olla erilaisia jopa saman pitäjän eri kylissä. Kansa on nyt päässyt vilkkaampiin keskinäisiin yhteyksiin, sen jälkeen kun keisari Aleksanteri lakkautti maaorjuuden Virosta ja Liivinmaalta. Tämän ja varsinkin alueen sisäisen muuttoliikkeen takia voidaan toivoa, että paikallisesti erikoislaatuiset kielimuodot tulevaisuudessa yhtenäistyvät. Nuoremman virolaisen oppineiston piirissä on myös virinnyt uutta kiinnostusta kielen muokkaukseen, vaikka tämä ei ole niin yleistä, että siitä voitaisiin pian odottaa olennaisesti asiaan vaikuttavia tuloksia.

Virolaiset sananlaskut, arvoitukset, laulut ja sadut muistuttavat suuresti suomalaisia. Eräät ovat melkein sanasta sanaan samoja. Niistä voitaisiin yhä saada kerätyksi melkoinen kokoelma, mutta luultavasti ei enää seuraavan sukupolven aikana, koska herrnhutilaiset suhtautuvat monesti hyvin kiukkuisesti tuollaisen roskan olemassaoloon maailmassa ja toivottavat ne kaikki pirun kynsiin, minne ne luultavasti pian joutuvatkin. Vaikka olen kyhännyt tätä kirjettä jo yli kaksi tuntia, en voi kuitenkaan lopettaa esittelemättä sinulle virolaista kansanrunoa kummallakin kirjoitetulla murteella ja varustettuna viron ääntämistavan osoittamisella suomalaisen oikeinkirjoituksen mukaisesti. Sulkumerkkeihin sijoitetut vokaalit eivät nykyisin enää kuulu proosapuheessa eivätkä nykyajan runokielessäkään, mutta ne on täydennettävä vanhoihin kansanrunoihin, koska nämä jäävät muuten mitallisesti vajaiksi ja koska kansa itse runoja laulaessaan lisää ne mukaan.

Tallinnan viroksi Tarton viroksi

Jo todi sõn sõnna(a), Jo todi sõa sõnna(a),

vaenokeelt(a) kanneti(i); vainokeelt(ä) kanneti(i);

kes se toi sõn sõnnume, kes se toi sõa sõnnume,

kes se kandis vaenokele? kes se kand(i) vainokele?

hunt(i) toi sõa sõnnume, sussi toi sõa sõnnume,

karro kandis vaenokele. kahru kand(i) vainokele.

Kes nüüd meist lähhäp sõdda(ie) kes nüüd meist lähhep sõtta(he)

kas lähhäb issa, vai lähhäb emma, kas lähhep essä, vai lähhep emmä,

vai mo ainus norem vend(a), vai mo ainus noremb vello,

kõige norem, kõige kõrgem? kige noremb, kige kõrgemb?

”Ei so issa ei so emma, ”Ei so essä, ei so emmä,

ei ka sinne norem vend(a); eggä sinno noremb velli;

õddede sõdda(ie) minna, sõssarde sõtta(he) minna,

vendade koddo(ie) jäda.” velle(e) kotto(he) jäiä.”

”Oi hullud soa vannemad, ”Oi hullu sõa vannemba,

targad vaeno tallitajad! targa vaino tallitaja!

mis teeb õdde sõas(se), mes teep sõssar sõas(sa),

värvoke väe seas(se), värvoke väe seas(sa),

lindipea alla lippo? – lindipeä alla lippo? –

kuleb püssi paukuvat(a), kulep püssi paukuvat(a),

arvab linna langevat(a); arvab linna langevat(a);

näeb mõega läigitavat, näep mõiga läigitävät,

arvab pead(a) raiutavat.” arvap peäd(ä) raggutavat.”

En nyt ehdi ottaa mukaan runon loppua, vaan se on ollut pakko keskeyttää alkuunsa. Suomalaisen oikeinkirjoituksen mukaisesti tartonvirolainen teksti pitäisi ääntää vasemman palstan mukaisesti, oikealla on suomennos siitä:

Tarton viron ääntämys: Suomennos:

Jo tootii sõa sõnaa, Jo tuotiin soan sanaa,

vainokeeltä kannettii; vainokieltä kannettiin,

kes se toi sõa sõnaa, ken se toi soan sanaa,

kes se kanti vainokeeltä? ken se kantoi vainokieltä?

susi toi sõa sõnume, susi toi soan sanoman,

kahru kanti vainokeele. karhu kantoi vainokielen.

Kes nyyt meist lähep sõtahe – Kes nyt meistä lähtee sotaan –

kas lähep essä, vai lähep emä lähteekö isä vai lähtee emä,

vai mu ainus nooremb veli, vai mun ainoa nuorempi veli,

kiike nooremb, kiike kõrkemp? kaiken nuorempi, kaiken korkeempi?

”Ei su esä, ei su emä, ”Ei sun isä, ei sun emä,

ekä sinu nooremp veli; eikä sinun nuorempi veli;

sõarte sõtahe minna, sisarten sotaan mennä,

vellee kotohe jäiä.” veljien kotia jäähä.”

”Oi hullu sõa vanemba, ”Oi hullut sodan vanhemmat,

tarka vaino tallitaja! tarkat vainon valmistajat!

mes teep sõsar sõassa, mitä tekee sisar soassa,

värvoke väe seassa, varpuinen väen seassa,

lintipää alla lipu? – lentto- (rihma-) pää alla lipun? –

kuulep pyssi paukkuvata, kuulee pyssyn paukkuvan,

arvap linna lankevata; arvaa linnan lankeevan;

näep mõika läikittävät, näkeee miekan läikkyvän,

arvap päätä rakuttavat.” arvaa päätä raivottavan.”

Tästäkin pikku kappaleesta voit havaita, miten erilaista viron oikeinkirjoitus on suomalaiseen verrattuna. Koska sen saksalaiset keksijät eivät tienneet, että viron kielessä voidaan kirjaimista t-u-l-i muodostaa kolme eri sanaa: tuli, tulli, tuuli (niin, ja jopa neljäskin, tuulli, jos se olisi olemassa), mutta saksassa vain kaksi: tulli, tuuli, he eivät sisällyttäneet myöskään viron kieleen useampia ilmaisutapoja kuin nämä äsken mainitut kaksi. Sen tähden ulkomaalainen ei voi koskaan olla varma siitä, että hän lukee virolaista tekstiä oikein, koska ll, mm, nn, rr, ss merkitsevät toisinaan kahdennettuja, toisinaan yksinkertaisia konsonantteja. Minna äännetään mina (minä) tai minna (mennä), vallitsen äännetään joko valitsen (valitsen) tai vallitsen (hallitsen). – En nyt ehdi pidemmälti kommentoida viron kielen oikeinkirjoitusta, vaan tyydyn vain mainitsemaan, että kielessä on vokaali õ, joka ääntyy meidän o:mme ja ö:mme väliltä ja että vokaalin alle merkitty piste merkitsee seuraavan konsonantin pehmeää ääntymistä, esim. ol ääntyy kuten ojl tai olj. –

Talonpoikien tila Virossa ja Liivinmaalla ei ole lähimainkaan kadehdittava. Kun monet tilanomistajat tuskin tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä satojen tuhansien ruplien vuosituloillaan, monet talonpojat eivät useinkaan tiedä, mitä he saavat suuhunsa seuraavana päivänä. Talonpoikien tila on tällainen ja se pysyy pakostakin tällaisena niin kauan kuin täällä on maanomistusoikeus vain aatelisilla ja heidän vertaisillaan, joilla on vähintään hovineuvoksen arvoasema. Talonpojat ovat nyt täysin samassa asemassa kuin meidän herraskartanoittemme torpparit joissakin paikoissa. Jos he viljelevät maitaan huolellisemmin ja parantavat olojaan muuten, he saavat tästä tavallisesti palkakseen sen, että heidän maksujaan korotetaan tai heidät häädetään, elleivät he suostu maksamaan enempää kuin ennen. Hämmästellään, että he ovat niin velttoja ja huolettomia, etteivät he perusta hedelmätarhoja ym., mutta kenen hyväksi he tekisivät töitä ja perustaisivat hedelmätarhoja, kun he eivät voi soveltaa omaan osaansa edes Vergiliuksen säettä ”insere Daphni pyros, carpent tua poma nepotes” [Dafnis, oksasta päärynäpuita; lapsenlapsesi korjaavat hedelmät]. Ihmetellään myös heidän lankeamistaan kapakkaelämän houkutuksiin ja väitetään, että he voisivat nykyoloissakin elää paremmin, asua siistimmin jne., ja tästä syystä tuotetaan ja jaellaan lentokirjasia, jotka sisältävät monia hyviä ohjeita ja varoituksia, mutta eivät yleensä tuota tuloksia, koska puu pysyy huonossa kunnossa niin kauan kuin sen juuri on sairas, miten paljon sitä muuten hoivattaneenkin. Luin vastikään sanomalehdistä, että Unkarin säädyt ovat lopultakin myöntäneet talonpojille oikeuden omistaa maata; milloinkahan täkäläiset maapäivät pääsevät niin pitkälle? Liivinmaan aatelisto piti tänä vuonna maapäivät, ja kysymys oli todellakin esillä ja sai osan aatelistosta puolelleen, mutta suurempi vastapuolue sai voiton –

Koska aika valuu käsistäni, minun on lopetettava tähän. Jos haluat käyttää jotakin tästä kirjeestä Saimassa, käsittele sitä mielesi mukaan, sillä minulla on nyt niin vähän aikaa tähän, etten edes ehdi lukea uudelleen läpi sitä, mitä olen kirjoittanut.

Pyydän sinua antamaan oheisen viestin Wennbergille ja sitä paitsi kertomaan terveiseni opettajatovereillesi. Jos sinä tai Zitting haluaisitte ilahduttaa minua muutamalla rivillä, kirje tavoittaa minut sangen hyvin Tartosta, jossa viivyn joulukuuhun asti.

Sinun

Elias Lönnrot