Senaattori Snellman lausui ensimmäisenä [istumajärjestyksessä] mielipiteensä – että senaattori, tunnustaen syvää alamaista kiitollisuutta tuntien niiden armollisten päätösten arvon, jolla maalle on taattu vakaasta rahan arvosta koituvat edut, sen asukkaille heidän omaisuutensa turva ja sen horjuvalle hyvinvoinnille vakaa pohja, joka mahdollistaa sen ylläpitämisen ja kohentamisen, halusi muistuttaa, että Suomen valtiolle lähestyvä rahanuudistus ei kuitenkaan tuota mitään suoranaista hyötyä. Sillä valtion menot maksetaan rahana, joka on nimellisarvoltaan sama, olipa tuo raha hyvä tai huono. Metallirahan käyttöönotosta voi koitua säästöjä vain valtion velan korkojen maksussa ja niissä menoissa, jotka riippuvat tavaran hinnasta ja työpalkoista, kuten uudisrakennuksissa ja kruunun talojen korjauksissa jne. Mutta tämä säästö on niin vähäinen, että se ei valtion varoja kasvata, koska tällöin päinvastoin rahatulot vähenevät veroista, joita maksetaan verohinnan mukaan, sillä viimeksi mainittu alenee väistämättä suhteessa muuttuneeseen rahan arvoon. Vain vähitellen voidaan toivoa epäsuorien valtion tulojen kasvavan seurauksena hyvinvoinnista, jota vakaa rahan arvo voi edistää, mutta sitä kasvua ei kuitenkaan aivan lähitulevaisuudessa ole odotettavissa, ottaen huomioon ne ankarat vuodet, jotka Suomen on täytynyt kokea, ja tämän vuoden masentavat satonäkymät.
Toisaalta senaattori katsoi, että koska rahanuudistuksen tapahduttua Venäjän finanssilaitoksen laskuun Suomessa maksettavia maksuja ei ole sopivaa suorittaa Venäjän luottoseteleinä, vaan hopeana tai Suomen Pankin seteleinä, seuraa tästä rahanvaihdosta vaikeuksia, joita ei voi välttää. Pitäähän tässä maassa kaikkien, ei vain venäläisten ja ulkomaalaisten, vaan myös viennin kohteena olevien kotimaisten tavaroitten hintojen mukautua heti uudistuksen tapahduttua muuttuneeseen rahan arvoon.
Myös suuri osa niistä artikkeleista, jotka joutuvat kestämään kilpailua tuonnin kanssa, kuten varsinkin viljatuotteet, muuttavat nopeasti nimellishintaansa. Mutta eräitten muitten jokapäiväisen elämän tarpeitten suhteen voidaan ennustaa, että niiden nimellishinta vasta vähitellen muuttuu rahan arvon mukaiseksi, minkä seurauksena lyhyenä aikana täytyy ilmetä osittaista kalleutta muunnettaessa sotilaspalkkoja hopeaksi kurssin mukaan, jolloin ne väistämättä riittävät tuona aikana vähempään kuin aikaisemmin.
Senaatin kenraalikuvernööriltä saaman asiasta tehdyn selvityksen mukaan olisivat venäläisten joukkojen käteismaksut Suomessa noin miljoonan, lukuun ottamatta insinöörilaitoksen kustannuksia, jotka ilmoitetaan 572 916 ruplaksi. Ottaen huomioon Suomen valtion tämänhetkiset varat, joita myös tänä vuonna on käytettävä väestön auttamiseen, kun on osoittautunut, että rukiin kylvö on suuressa osassa maata epäonnistunut, katsoi senaattori olevan mahdotonta, että niistä voitaisiin maksaa lisä kyseisten sotaväen menojen kattamiseksi, mikä olisi merkitsevä osa äsken mainituista summista. Mutta senaattori uskoi myös selvityksessä tarkasteltujen menoerien luonteesta johtuen voivansa päätellä, että suuri osa niistä kuuluu talousmenoihin määrättyyn 1 611 608 ruplan 54 kopeekan summaan, johon valtiovarainministerin kirjelmässä viitataan, ja näiden menojen osalta valtiovarainministeri oikeutetusti edellyttää, että ne rahanuudistuksesta seuraavan yleisen hintojen laskun seurauksena pitäisi voida kattaa tulo- ja menoarvion summalla. Ja koska mainittu selvitys on osittain menoarvioesitys vuodelle 1866, on senaattori sitäkin suuremmalla syyllä uskonut voivansa käyttää vain valtiovarainministerin ilmoittamaa vuoden 1865 todellisen käteismaksun määrää, joka on 615 710 ruplaa 83 kopeekkaa. Tähän määrään ministeri on katsonut lisän tarpeelliseksi, perusteeksi harkittaessa mahdollisuuksia maksaa tämä lisä Suomen valtion varoista.
Jos tarkastelussa huomioidaan, että Venäjän luottoseteleiden arvo, kuten Suomen Pankin setelienkin, on tällä hetkellä heikentynyt, ei vain suhteessa metallirahaan vaan myös yleensäkin suhteessa tavaran arvoon, niin sotilaspalkansaajien valuutanvaihdossa kärsimä tappio ei muodostu kovin merkittäväksi. Vaihtokurssi Pietarin pörssissä on tällä hetkellä noin 17 ½ % alle pariarvon. Setelirahan arvohan ei päivittäisessä liikkeessä seuraa kurssinoteerausta, mutta tämä arvo on kuitenkin merkittävästi laskenut vaihtokurssin ollessa jatkuvasti heikko. Jos nyt oletetaan setelirahan olevan päivittäisessä liikkeessä vain 10 % alle pariarvon eli toisin sanoen tavaran hinnan olevan 10 % kalliimpi kuin jos kiertovälineenä olisi kova raha, niin rahanuudistuksesta sotilaspalkansaajille koituva tappio palkan maksamisesta kurssin mukaan metallirahana ei olisi enempää kuin 7 ½ % eli paperirahan agion ja sen nykyisen tavaran arvoon nähden lasketun arvon erotus. Mutta koska useimpien ja elintarpeitten kannalta välttämättömimpien tavaroitten hinta, kuten esimerkiksi senaattorin nyt esittämä luettelo osoittaa, asettuu heti rahanuudistuksen tapahtuessa muuttuneen rahan arvon mukaiseksi, niin nähdään selvästi, että sotaväen palkkoihin tarvittava lisäys, jotta se tulisi toimeen samoin elinkustannuksin kuin tähän mennessä, ei suinkaan olisi edes mainittua 7 ½ prosenttia.
Jotta kuitenkin palkansaajat olisivat turvassa myös pienten kurssimuutosten vaikutukselta, voidaan katsoa, että lisän olisi oltava 10 % palkasta. Senaattori on siksi, tarkastellessaan niitä korvaamattomia etuja, joita Suomi on nauttiva armollisimmin määrätyn rahanuudistuksen seurauksena, ja ottaen huomioon valtion nykyiset varat, katsonut olevan syytä alamaisuudessa anoa Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan, että Hänen Majesteettinsa sallisi maksaa Suomen valtion varoista sellaiset 61 571 ruplan lisän ensimmäisen vuoden aikana, laskien päivästä jolloin rahanuudistus astuu voimaan, ja Senaattori rohkeni toivoa, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin näkisi sellaisessa alamaisessa anomuksessa, summan vähäpätöisyyteen katsomatta, senaatin pyrkimyksen täyttää maan puolesta kaikki sille kuuluvat velvollisuudet. – Jos kuitenkin Hänen Majesteettinsa armossaan katsoisi esitetyn lisän liian vähäiseksi, katsoi senaattori olevan mahdollista hankkia varat sen lisäämiseksi 50 % eli 92 356 ruplaan 50 kopeekkaan ja jätti alamaisimmin tästä asiasta päättämisen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armolliseen harkintaan.
Senaattori edellyttää tällöin, että tavaran hinnat ovat puolessa vuodessa laskeneet kasvanutta rahan arvoa suunnilleen vastaavalle tasolle, koska ei liene luultavaa, että tietyt vähäpätöiset artikkelit säilyttäisivät nimellishintansa, kun kaikkein tärkeimpien hinta muuttuu rahanuudistuksen tullessa voimaan. Ja on erityisesti huomautettava, että juuri työpalkkojen ja huoneenvuokrien kaltaiset menoerät, jotka sitkeimmin pysynevät nykyisessä nimellismäärässään, koskevat kaikkein vähiten sotilaspalkansaajia. Jos kuitenkin vastoin kaikkea todennäköisyyttä osoittautuisi, että maan oman teollisuuden tuotteiden hinnat eivät ole mainitussa ajassa laskeneet samassa suhteessa kuin rahan arvo on noussut, ja sotilaspalkkoihin tarvittaisiin taas lisä, on eron kuitenkin täytynyt merkittävästi vähentyä ja sen seurauksena myös lisän tarpeen, ja Suomen valtion varoista sen kattamiseksi pyydettyä lisää voidaan silloin vähentää.
Maksujen ehdottamisen Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kyseistä tarvetta varten, lainkaan katsomatta vaihtokurssin tulevaan luonteeseen ja setelirahan mahdolliseen heikkenemiseen, oli senaattorin katsottava olevan ristiriidassa alamaisvelvollisuutensa kanssa, koska maa sillä tavoin sitoutuisi maksuihin jotka mahdollisesti ylittäisivät sen varat. Senaattori oli siksi katsonut voivansa ehdottaa vain kiinteän summan maksamista. Jos siis jostakin odottamattomasta syystä vaihtokurssi alkaisi merkittävässä määrin heiketä, ja Suomessa olevaa sotaväkeä pitäisi suojella sellaiselta kurssin romahdukselta, johon kuitenkin kaikki palkansaajat keisarikunnassa joutuisivat jossain määrin alistumaan, niin Hänen Keisarillinen Majesteettinsa katsoisi varmaan kohtuulliseksi, että tällä tavoin syntynyt ero kyseisen sotaväen palkkauksessa hyvitettäisiin Venäjän valtion varoista.
