Senaatin nyt käsiteltäväksi tullut, valtiovaraintoimituskunnassa laadittu ehdotus edellä mainituksi esitykseksi, joka enemmistöä edustaneitten senaattorien Snellman, Viktor Furuhjelm, Nordenheim ja kenraaliluutnantti Indrenius mielipiteen mukaisesti muutettuna on saanut seuraavan sanamuodon:
”Ehdotus armolliseksi esitykseksi Suomen säädyille koskien maassa sijaitsevien masuunien ja kankirautalaitosten vapauttamista kymmenysten ja vasaraveron suorittamisesta.
Joukko rautatehtaanomistajia on tekemässään alamaisessa aloitteessa esittänyt, että kun maan muut tehtaat on manufaktuuriprivilegioitten suojaamina vapautettu verosta, ei tämä etu koidu maamme rautatehtaitten eduksi, vaan niitä verotetaan sekä takkiraudan että kankiraudan valmistuksesta. Siksi he ovat alamaisimmin anoneet Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan, että raudan käsittely vastaisuudessa vapautettaisiin sen tuotantoveron suorittamisesta, jota masuunit ja kankirautalaitokset maksavat kymmenys- ja vasaraveron nimellä. Tällä tavoin kyseinen toiminta tulisi saatetuksi samaan asemaan maan muitten teollisuuslaitosten kanssa, ja tämän samanarvoisuuden ne ansaitsisivat sitäkin suuremmalla syyllä, koska ne ainakin osittain jalostavat kotimaista raaka-ainetta ja osallistuvat maamme vientiin rahamäärällä, joka ei ole aivan vähäinen. Aloitteentekijät viittasivat myös erityisiin asiaintiloihin, jotka tällä hetkellä vaikeuttavat rautatehtaitten toimintaa ja tekevät kyseisen verotuksen poiston tarpeellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin.
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on armossaan antanut esitellä itselleen tämän alamaisen aloitteen sekä Suomen senaatin talousosaston sen johdosta antaman, asiaa koskevan alamaisen lausunnon; Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on halunnut aloitteentekijöitten edellä mainitun anomuksen johdosta jättää maan nyt koolla olevien säätyjen harkintaa ja perustuslain mukaista käsittelyä varten seuraavan esityksen:
”että voimassa olevien säädösten mukaiset, kymmenyksen ja vasaraveron nimellä kulkevat, maan rautatehtaitten maksamat verot, nimittäin
a) kymmenysrauta masuuneista, yksi rupla neljäkymmentäneljä kopeekkaa eli viisi markkaa seitsemänkymmentäkuusi penniä jokaiselta vuorokaudelta, jolloin lietsontaa on tapahtunut, lukuun ottamatta vapaita vuorokausia, tai vähemmän sen mukaisesti, mitä asiasta on toimitetuissa verollepanoissa erityisissä tapauksissa määrätty; ja
b) vasaraverorauta:
1. kankirautavasaroista, neljä ja puoli kippuntaa vuoripainona jokaisesta vanhasta ahjosta, joka on saanut privilegionsa ennen vuotta 1804, ja kaksinkertainen määrä ahjosta sen jälkeen rakennetussa laitoksessa, sekä yksi prosentti tuotannosta, kaikki vuosittain, Franche comté -taontaa varten muutetuista saksantaonta-ahjoista;
2. lietsomoista, joissa on yli viiden leiviskän vasaroita, yksi prosentti vuotuisesta tuotannosta, sekä
3. valssaamoista samoin yksi prosentti vuoden tuotannon määrästä, korvataan tämän vuoden 1867 osalta kolmella neljäsosalla kullekin erityiselle laitokselle nyt säädettynä olevasta määrästä, vuonna 1868 puolella ja vuonna 1869 yhdellä neljäsosalla siitä, ja vuodesta 1970 alkaen kyseiset verot lakkaavat kokonaan.”
Tähän keisarillisen senaatin enemmistön nyt puoltamaan esitykseen halusivat kenraaliluutnantti Indrenius ja senaattori Snellman vielä lisätä seuraavaa:
”Vaikka valtion tulot välillisistä veroista ovat viime vuosina maassa sattuneitten katojen seurauksena osittain vähentyneet, on samanaikaisesti osoittautunut, että siitä huolimatta on ylimääräisiä menoja hätää kärsivän väestön auttamiseksi voitu kattaa valtiota velkaannuttamatta. Kun nyt kyseiset raudankäsittelyn verot ovat tuottaneet valtiolle vain noin neljäkymmentätuhatta markkaa vuosittain, ei ole syytä pelätä, että niiden poistuminen vaikuttaisi merkittävässä määrin valtiontalouden tilaan.
Toisaalta ovat kuitenkin valtion tulot tarpeen monia maan parasta edistäviä toimia varten, joihin ryhtyminen on saanut odottaa mainittujen menojen pakottavan välttämättömyyden vuoksi. Ja vaikka voidaan toivoa, että veron poistaminen vähitellen tuo valtiolle korvauksen välillisistä veroista saatuina tuloina, on silti välttämätöntä, että myös tämä poistaminen tapahtuu vähitellen, jotta se olisi valtiolle vähemmän tuntuva.”
Tämän lisäksi senaattori Snellman katsoi, että ehdotukseen pitäisi sisältyä lisäys ehdotetun toimenpiteen hyödyllisyydestä, ei vain aloitteentekijöille, vaan myös maan teollisuudelle yleensä. Tälle lisäykselle senaattori ehdotti seuraavaa sanamuotoa:
”Raudankäsittelyn verojen poistaminen koskettaa välittömästi myös kaikkea muutakin teollisuutta, koska rautatavaroitten käyttö on sille lähes poikkeuksetta tarpeen. Mitä vähemmän rautatehtaitten omistajat ovat voineet saada vientitavaran hinnasta korvausta maksamastaan verosta, sitä raskaammin se välttämättä rasittaa kotimaista kulutusta. On ilmoitettu, että se kotimaisesta malmista valmistetun kankiraudan kohdalla on puolestatoista kahteen prosenttia valmistusarvosta. Ja kun koko kotimaisesta kankirautatuotannosta, joka vuonna 1865 oli kuusikymmentäyhdeksäntuhatta kippuntaa, enemmän kuin puolet viedään vuosittain ulkomaille, täytyy tavaran olla kotimaiselle kuluttajalle kalliimpi suunnilleen kaksi kertaa mainitun prosenttiluvun verran. Tämän veron poistaminen ei myöskään ole pelkästään käsittelyn harjoittajien vaan myös koko maan etujen mukaista siksikin, että kotimaisten rautatavaroitten yleisesti nauttima suojatulli käy vähemmän tarpeelliseksi samassa määrin kuin rautatehtaille asetettu erityinen rasitus poistuu.”
