[keväällä 1879]
Runojen mitoissa on paljon virheitä. Ks. Huom.
Semmoinen on helppo välttää, jos tutkii tarkasti rivi riviltä ja vertaa vastaavaa säkeistöä.
On vaarallista painaa tuollaisia runoja, sillä jokainen huomaa virheet ja tuomitsee kokonaisuuden niiden mukaan.
–––
On syytä välttää fraaseja pelkästään riimin vuoksi, erityisesti koristeellisia sellaisia. Samoin väärin sijoitettuja, turhia ja mitäänsanomattomia epiteettejä. Huomaatko?
–––
On oivaltavaa lopettaa Lopun kohdalla, ts. silloin kun runon ajatus on ilmaistu eikä sen ymmärtämiseen tarvita enempää.
”Pointti”, ratkaisu, kokonaisuuden tarkoituksen avain säästetään loppuun, viimeiseen säkeistöön, jopa viimeisiin säkeisiin. Sen ilmaiseminen lyhyesti ja selkeästi vaikuttaa hyvin ja vahvasti.
Tässä mielessä pari ehdotusta.
–––
Nuoret runoilijat sekoittavat usein subjektiivisuutta, ts. laulavat ”tunteista” ja ”ajatuksista”. Sen vastakohta on ”objektiivinen” runoilu, ts. se että jokin tilanne luonnossa tai ihmiselämässä, jokin tapahtuma tai toiminta, runoiltu tai todellinen, asetetaan laulun kohteeksi, ja tunteet ja ajatukset nivotaan kuvaukseen.
Mutta subjektiivinenkin runo saadaan vähemmän subjektiiviseksi, jos ei käytetä sanoja ”minä”, ”minulle”, ”minun”, vaan puhutaan toisesta henkilöstä. Esim. ”Sinä valitat” jne. ”Neito sanoi” jne. ”Naisen”, ”Ihmisen” elämä ja kohtalo ym. – sanalla sanoen ajatukset ja tunteet ovat jonkun toisen – eivät runoilijan omia.
–––
Pikku luonnokset lehdessä ovat somia. Mutta maisteri on narri, jota kohtaan on vaikea tuntea myötätuntoa.
Maistereita, joilla leipä on tiukassa ja jotka siksi menettävät lemmittynsä, on Luoja paratkoon monta. Tällainen ensi rakkaudelleen uskollinen voi herättää kiinnostusta, sillä hänen kova kohtalonsa oli väistämätön, ja lemmitty saattaa vielä vilkaista häntä kyynelsilmin.
–––
Neuvoni olisi, ettei mitään ”kokoelmaa” julkaistaisi, ennen kuin lehtien välittämät jutut ovat herättäneet huomiota.
ystävällisesti J. V. S:n
––––––
Jollei lähetys saa palautukseksi yhtään kritiikkiä, se olisi hyödytön. Vaikka kritiikki erehtyisikin, se antaa kirjailijattarelle aihetta itsekritiikkiin.
–––
”Ensimmäinen novellini” on soma ja eloisa hahmotelma, myös tosi, uusi lievetakki mukaan lukien. Vain lopussa on ehkä vähän liikaa puhetta. Kun polvella istuu nuori kaunis nainen, ei siinä paljon puhuta – kuten tunnettua on.
”Isoisän silmälasit” on hiukan liian vähäinen. Liian vähän kuvausta jotta syntyisi taulu. Liian vähän puhetta, että tarkoitus selviäisi. ”Usko” – mihin? Eväät ”toivo” ja ”rakkaus” – mihin niitä käytetään? Silmälasit näyttävät hiukan epäselviltä. Mutta tällaisessa suorassa opetusrunossa ajatuksen ja ilmaisun selkeys on pääasia. Kauniissa vertauksessa tai kuvassa lukijakin voi tyytyä vain tuntemaan ja hämärästi aavistamaan.
–––
”Sovituksesta”.
Romaanissa lukija täytyy saada kiinnostumaan henkilöistä. Se tapahtuu heidän luonteidensa ja kohtaloidensa kautta. Huom. miten he paljastuvat teoissa; sillä pelkkä luonteen kuvaus käy pikemminkin tylsäksi. Samoin on laita nk. psykologisen romaanin, jos se vain ”ruotii” ajatuksia ja tunteita, mutta ei selvitä tekoja, jotka ovat itsessään kiinnostavia.
Novellissa on tietysti liian vähän tilaa sekä teoille että kohtaloille. Mutta esim. ”Ensimmäisessä novellissani” on molempia kotitarpeiksi asti. Kohtaloihin viitataan selkeästi. Ja se riittää, koska ne ovat tosia – ne tunnistaa elämän kiemuroihin kuuluviksi. Teot ovat vähäisiä, mutta niin herttaisen naiiveja. Samanlaisia lapsia me olemme kaikki – mutta sydän ratkaisee, seuraako lapsellisuudesta rauha vai sota. Sydämen hyvyys paistaa tässä selkeästi kummassakin. Sen vuoksi molemmat ovat rakastettavia ja kiinnostavia. Tuollaisen vaimon – tai miehen – ottaa avosylin itselleen.
Tällä ei ole tarkoitus sanoa, ettei huonokin ihminen herättäisi kiinnostusta, jos tapahtumat kuvataan niin, että ne synnyttävät syvää inhoa, ja kohtalot, ainakin lopullinen kohtalo vastaa sitä, paha mieluiten saa palkkansa sen verran kohtuullisesti, että sekaan mahtuu hiven myötätuntoa, lisääntyvää kiinnostusta. – Mutta se siitä.
Ovatko ”Sovituksen” henkilöt sitten kiinnostavia? Nainen kyllä, vaikkakaan ei yhtä kiinnostava kuin se tanssia ja hepeniä rakastava luonnonlapsi. Mutta kuitenkin. Toinen mies tahtoo varmaan sellaisen vaimon – mutta toista ehkä arveluttaa.
Entä mies? Totta puhuen on yhdentekevää mitä hänelle tapahtuu. Mikään hänessä itsessään ei ratkaise hänen kohtaloaan. Hänen menneisyytensä on arka kohta, ja sen olisi saanut pitää enemmän hämärän peitossa, niin ettei lukija tarkkaan tiedä, miten pitkälle juttu on mennyt. Ranskassa ja jossakin muussa intohimoisessa haut voléessa [seurapiirissä] asia on toinen. Mutta Suomessa tuota lajia on vähän. Sitä vastoin puuttuu kaikki, mikä voisi tehdä tapahtumasta onnettomuuden. Samoin osoitus todella kalvavasta katumuksesta ja rangaistuksen pelosta. Tässä ei voi olla kyseessä tavallinen mustasukkaisuus, vaan kauhu Nemesiksen edessä – Berthan elämään ja luonteeseen joko on syy tai ei ole. Lisäksi heittelehdintä katumuksesta, kun on juljennut ottaa hänet, tuskaan olla häntä vailla. Tällainen olisi lisännyt miehenkin kiinnostavuutta – ja jonkinlaista varmuutta, ettei kaikki huomenna palaa entisiin uomiinsa, ja ettei sovitus ole pelkkää teatteriesitystä.
Viimeksi sanottu on asian ydin. Juuri mies tarvitsee sovituksen, ei vain Berthan suhteen, vaan syvemmässä mielessä, oman itsensä suhteen. Mutta tässä on riskinä, ettei lukija vain pidä täysin yhdentekevänä, mitä miehelle tapahtuu. Traaginen käänne ja otsikko: Nemesis, olisivat varmempia ja todempia. Mutta se olisi kovin kamalaa. Parempi siis vähäisellä työstämisellä tehdä miehestä hahmo, joka kiinnostaa.
–––
Tämä ei ole pelkkää kritiikkiä, vaan ystävän neuvo kirjailijattarelle, joka tietää että kriitikko on varsin heikkona häneen. Ja se annetaan huomioonottaen jatko, jolle on paljon hyviä perusteita.
Vielä: tyyli vapaa ja miellyttävä. Kieli toisinaan liiallisen koreaa. Dialogi on vaikea taito. Parempi puoliksi peitettyä kuin vuolassanaista. Hyvin sanottu tekee vaikutuksen. Kannattaa siis olla huolellinen.
––––––
Käynyt muutaman läpi ja merkannut marginaaliin pieniä virheitä. Painettavan käsikirjoituksen on oltava erittäin virheettömästi kirjoitettu; harvat latojat osaavat korjata.
Yhdyssanat on usein kirjoitettu kahdeksi sanaksi. Merkki _ tarkoittaa yhteen kirjoittamista: ”luonnon_kuvaus”.
”Henkikirjurin” (proosaa!!) pitäisi tarkoittaa ”soranskriver”iä = vouti, Norjassa pitäjän hallintomies.
Alku ei mielestäni lupaa paljon. Varsin lörpöttelevää. Seudut, paikat, henkilöt huonosti kuvattuja, niin ettei lukija näe eikä tutustu heihin, kuulee vain nimet. Siksi koko retki on raportti henkilöiden senpäiväisestä oleskelusta, kelvollinen juorumyllärille, joka tuntee koko seurueen etukäteen, mutta tyhjä esim. minulle, jolla ei ole sitä kunniaa.
–––
Morgonbladet tarvitsi jatkokertomusta heti. En tohtinut tarjota vihkosta, kun en tiennyt, oliko jatko valmis. 180 sivua tuntui myös liian pitkältä tarinalta tähän tilanteeseen, koska nyt meneillä olevan Auerbachin [B. Auerbachin jatkokertomus] täytyy houkuttavampana alkaa uudestaan. Vasta sen jälkeen ”Eräs avioliitto” voi seurata. Mutta odotus tulee olemaan melko pitkä. Olisi ehkä syytä tarjota Hufvudstadsbladetille, joka mahdollisesti myös maksaa paremmin. Mutta kaiken on oltava valmiina ja huolellisesti tarkistettuna. Sillä suoraan latojalle kirjoittaminen vaatii tottumusta ja varmuutta, eivätkä kustantajat juuri luota tähän.
Lukkarinrakkaudella, ystävällisesti
J. V. Snellman
