Christian Henrik Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

Oulussa 24.2.1855

 

Rakas poikani!  

 

On jo melko kauan siitä, kun saimme viimeksi tietoja Teiltä, joten etenkin minä olen ollut levoton ajatellessani, miten Sinä nykyisin voit ja miten voivat kaikki pikkuiset ja millaisilta näyttävät edessä olevan kesän näkymät majoituksen ja ansioiden suhteen. Sodan aikana kaikki kai ansaitsevat hyvin, kauppiaat aivan varmasti, samoin kova työmies, mutta entä kirjallisuusmiehet? Minä puolestani saan kiittää Jumalaa, joka aina pitää minusta huolta ja on nyt suonut minulle sangen hyvät päivät J. W. Gsonin luona. Raavin varomattomasti jalkaani, ja se turposi ja siihen tuli haavoja, ja vaiva on pitänyt minut sisällä 6 viikkoa, niin etten ole käynyt Putaalla syyskuun jälkeen. Olen vähin erin kirjoittanut edelleen positiivista filosofiaani josta tulee samalla teologiaa, mutta puhtaaksikirjoitus sujuu hitaasti. Kapteeni Henrik on avustanut minua, nyt tohtori Borgilla on 5 1/2 arkkia odottamassa hyväksymistä.

Olen aina joskus ajatellut, että jos Sinä tutkisit perusteellisesti minun teoriaani (mikä ei enää ole vaikeaa), valkenisi hengen filosofia ja Sinä havaitsisit sellaisen sivistyksen kestämättömyyden, joka ei perustu jumaluuden elämään luomakunnassa, vaan pelkkään kristinuskoon ja enintäänkin kristinuskon välitykseen; tämän idea kuitenkin yhdentyy tuon elämän kanssa ykseydeksi, joka on sama koko ihmiskunnalle ja kaikille uskontunnustuksille ja jonka vain Jumala voi saada aikaan. Kunpa puhdistusprosessi nyt alkaisi.

Jalkani on Jumalan kiitos pian terve, ja ensi kuussa muuta Putaalle. Maanmittari Aaron Juvelius ryhtyy siellä puhtaaksikirjoittajakseni. Vaikeaksi käy, jos Jeanette-parka muuttaa lasten kanssa, silloin joutuu kai Wennberg muuttamaan tyttöineen. Kirjoita nyt pian, miten aiotte asiat järjestää. Minäkin toivon matkustavani kotipuoleen huhtikuussa, jos Jumala suo.

En voi kirjoittaa kynttilänvalossa, vaan lopetan helliin ja rakastaviin terveisiin teille kaikille.

Uskollinen isäsi

CHS:n

 

 

Vertailu