Christian Henrik Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

Palossa 5.4.1835

 

Rakas poikani! 

 

Jollei Annulta olisi tullut tietoja antavia kirjeitä varsin usein, olisin voinut luulla sinun terveytesi olevan aivan pettämässä, kun en ole saanut kirjettä 6–7 kuukauteen. Toden sanoakseni me kuitenkin tiedämme vanhastaan pääasiat asemastamme maailmassa eikä meillä siis ole suuriakaan uusia havaintoja kerrottavaksi: raadanta, vanhuudenheikkous ja lopuksi kuolema on kaikkien osaksi määrätty.

Nyt voin aluksi kertoa Sinulle, että terveydentilani on tavanomainen: vatsavaivoja enemmän ja rinnasta irtoavaa limaa, joka häiritsee yöunta, hidastaa liikkumista ja heikentää ruumiin kestokykyä rasituksissa. Sitten kerron, että kävin viime viikolla Kokkolassa tapaamassa Georgia sekä rakkaita ystäviä Anders Kyntzelliä ja Libeckiä, joiden vointi on olosuhteiden mukaan tavanomainen.

Georg rakentaa prikiä ja käy ripeästi kauppaa englantilaisen käyttöpääoman turvin; tämä tapahtuu kuitenkin harkitusti ja hyvässä järjestyksessä, joten yrityksen pitäisi onnistua, jos Jumala suo. Omaa taloudenpitoani olen muuttanut, kuten mainitsin edellisessä kirjeessäni, mutta petollisesti ja väkisin minulta riistetään kaikki, mitä varastoissani on. Kerjäläiset tekevät pahojaan; ja heistä kasvaa lurjuksia, jotka nykyisin rosvoavat kaikilta ihmisiltä, jotka eivät kosta puukolla tai kirveellä tai hanki oikeutta itselleen. Esivalta ei suojaa ketään.

Olen yrittänyt saada oikeutta tuomioistuinteitse tai rangaistusta väärästä valasta ja väkivallan käytöstä, mutta siinä vain menettää rahansa. Tilaisuuden tarjoutuessa voisin lähettää Sinulle kalenterimerkinnät tehdyistä rikoksista, jotka ovat kohdistuneet teihin, rakennuksiin ja aidatuille alueille; se voisi saada Teidät vakuuttumaan siitä, ettei mietiskely, humaanisuus – tai mitä nimeä Te nyt haluattekin käyttää – pysty koskaan kohottamaan ihmiskuntaa suurempaan täydellisyyteen kuin usko Jumalaan ja Kristukseen aikoinaan. Ollessani kesällä Englannissa sain ajattelevilta ihmisiltä tiedon, että alempien kansakoulujen perustaminen kielletään ja olemassa olevat lakkautetaan; kaikki moraalisuus eli usko ja uskonto ovat nimittäin hirvittävästi heikkenemässä.

Olet saanut kirjasi, Steffensin ja kirjan alkuperäisestä perimätiedosta, tämä käy ilmi Annun kirjeestä äidille. Eschenmayerin luin ilokseni, sillä se on Härmän katkismus lyhentämättömänä: suurin teologi on Calén, joka ei ole tahrannut uskoaan mietiskelyllä, ja suurin filosofi on meidän äiti, joka saa kaiken ilmaiseksi uskon välityksellä; kaiken, mitä niin sanottu tiede pystyy loogisesti metafyysisellä päättelytaidollaan hautomaan munista poikasiksi, mitä Schelling on kyllä yrittänyt. Schubertista minä pidän; hänen fysiologiansa ja geologiansa aikakausien jaotteluineen on kaunista työtä ja oletettavissa paikkansa pitäväksi; Schellingin tavoin ei hänkään kuitenkaan selitä, miten meidän maapallostamme on tullut lantatehdas, jota Talousseuran on valaistava ja jota valtio osaa käyttää hyväkseen.

Suosittelen Sinulle 1. Mooseksen kirjan 3. lukua ja sen tueksi Swedenborgin selitystä ja vakuutan: että iankaikkinen Jumala, joka ilmaisee itsensä taivaissa ja luonnonvoimissa, jotka kokoavat kaiken yhteen, ei ole mikään lantatehtailija.

Oma Janneni: minun on lopuksi paljastettava Sinulle kaksi ehdotonta salaisuutta: että Otto Essen on sekä talvella suullisesti että nyt viimeksi kirjallisesti pyytänyt Annua omakseen; toiseksi että minun on vaikeaa selviytyä maksuistani, sen jälkeen kun eräs naisrosvo ryösti minulta 40 ruplaa, ensiksi mainittu merkitsee sitä, että hänen ja Sinun on palattava kotiin juhannukseksi; ja toinen sitä, että Sinä avustat minua postin kautta 50 ruplalla, vaikka ymmärränkin, että Sinä olet hyvin tiukoilla. Paroni Stromberg on nyt eronnut postilaitoksen palveluksesta; hän asuu kuitenkin kaupungissa vapaana miehenä. Viikon lopussa meidän on matkustettava Kimon rautatehtaalle, kun olen ensin tehnyt kaupunkimatkani; täällä on täysi rekikeli ja talvi yhä. Kerro nyt lämpimät terveiseni Annulle ja häntä ympäröivälle jalolle piirille uskolliselta isältäsi

C. H. Snellmanilta

 

PS Äiti aikoi kirjoittaa Annulle eilen, mutta tielle tuli muuta; hän täyttää pian sydämensä toiveen, kunhan olemme ensin käyneet Kimossa. Nyt hän lähettää Teille vain rakastavat terveisensä.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: