2.2.1866
Veli Janne. Ich kann es nicht anders. [En voi muuta.] Vaikka Sinusta tulisi keisari, niin – kumartaisin majesteettia, mutta – silmästä silmään, käsi kädessä tai niin kuin nyt, sydämestä sydämeen, vaikka välissä on 70 peninkulmaa, mistä puhut, vanha veljeni Janne. Oi voi, olen harmaantunut paljon sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin sinulle, mutta ajattelen kyllä, että tunteet ovat lämpimiä kuten aina. On varmaankin paradoksaalista, että vanha harmaantunut virkamies puhuu tunteista, mutta kiitän Jumalaa siitä, että minulla on niitä vielä jonkin verran jäljellä, enkä tuntisi sinua, en kirjoittaisi näitä rivejä, ellen tietäisi, että lämmin sydän sykkii vielä sinunkin kaluunoilla koristellun takkisi alla. Tiedän, mitä tuo takki merkitsee, tiedän, millaista raskasta taakkaa kannat hartioillasi, ja iloitsen siitä, että voimasi riittävät. Riittäkööt ne pitkään! Suokoon Jumala, että uuden vuoden mukana Sinulle ja maallemme sarastaisi parempi, valoisampi aika kuin tämä meitä jo kyllin kauan kumaraan painanut ja yhä raskaasti, raskaasti painava aikakausi, joka tietysti lisää huolesi moninkertaisiksi ja haittaa suunnitelmiesi edistämistä. Olen monesti tuntenut tunnonvaivoja siitä, etten ole saanut aikaan edes muutamia rivejä, joilla voisin houkutella Sinut irtautumaan eli toisin sanottuna antamaan ajatuksillesi levähdyshetken päivän raskaudesta vanhojen muistojen parissa. Voi, valitettavasti Sinulla ei enää ole samaa onnea kuin minulla hellän vaimon hoivassa, mutta Sinulla on toki paljon, Sinulla on ystäväpiiri, vanhoja koeteltuja ystäviä, joiden parissa saat lämpöä osaksesi. Ja kuulehan, haluan olla hiukan lääkärisikin – kun työtehtävät ja päivien juoksu alkavat tuntua liian arkisen harmailta, käyvät raskaiksi – voihan niin käydä, vaikka ”työ sujuukin helposti”, lähde hieman liikkeelle, matkusta ainakin niin kauas, että kaupunki jää taaksesi. Lisäksi raikkaalla ulkoilmalla on ihmeellisen hyvä vaikutus, vieläkin tehokkaampi, jos voit uhrata hetken hyvälle ystävälle matkan päätepisteessä.
Olen joskus ajatellut, että antaisin sinulle vihjeen tarpeellisesta uudistuksesta milloin missäkin asiassa, mutta sitäkään en ole saanut tehdyksi, ja nyt kuvittelen, että haluat olla iltaisin rauhassa hallitusasioilta. Vain yhden asian haluan sanoa: Toivotan sinulle sydämestäni onnea suuren rahanuudistuksen toteuttamisessa! En voi tietää, millaisen tappeluksen sen aikaansaaminen on vaatinut, mutta osaan kyllä kuvitella. Valitettavasti kiistely lienee ollut yhtä kiivasta omassa maassa kuin keisarillisessakin.
Sinä näet asiat niin selkeästi ja ajattelet niin ylevästi, ettei Sinussa ole itserakkautta; tämän elämän suurimpiin riemuvoittoihin kuitenkin kiistatta kuuluu se, että saa oman nimensä yhdistetyksi suureen tekoon. Toivottavasti saat tuon sotkuisen vyyhdin selvitetyksi ja asian onnellisesti loppuun viedyksi! Liian paljon halutaan, kun halutaan kaikki valmiiksi yhdellä iskulla. Näin asiat kuitenkin ovat – vaikka taivaasta sataisi mannaa, maristaisiin silti siitä, ettei se ole valmiiksi jauhettua.
Haluan kuitenkin sanoa sanottavani lyhyesti – minun täytyy, etten vaatisi liian paljon sinun aikaasi. – Kotielämämme on hiljaista ja rauhallista kuten tämän koko paikkakunnan [Raahen] elämä. (Tiedän, ettet pidä tästä paikkakunnasta, et osaa arvostaa sitä, mutta miten voisikaan pyytää, että ajattelutapa muuttuisi hetkessä toisenlaiseksi kuin se on ollut jo sukupolvien ajan.) Niin rutivanhoillisia täkäläiset eivät kuitenkaan ole, etteivät he käsittäisi hyviä uudistuksia eivätkä kannattaisi niitä. He tekevät kuitenkin laskelmansa huolellisesti. He ovat innokkaita laivanrakentajia, ja minä yllytän minkä voin täysin vakuuttuneena siitä, ettei metsiemme tuotteita voida koskaan tuottavammin käyttää eikä suuremmin tuloksin jalostaa kuin rakentamalla niistä laivoja. Kunpa vain kaikissa rannikkokaupungeissamme toimittaisiin näin, mitä Suomesta toden totta tulisikaan; miten moninkertaiset ansiot työntekijät saisivatkaan, metsiä kulutettaisiin vähemmän, mutta saataisiin enemmän voittoa. Kunpa vain rautaakin saataisiin omasta maasta!
Perhepiiriimme kuuluvat – poikamme (ainoa), saa ensi kesänä käydyksi loppuun Vaasan reaalikoulun, neljä tyttöämme, joista kaksi käy äitinsä johdolla läpi omaa ”Spinn, Mädchen, spinn!” -kurssiaan [”Kehrää, kehrää, tyttönen!”] ja kaksi muuta pitää oppitunteja, vanhin ihmislapsille pienessä koulussa ja nuorimmainen nukeilleen. Vanha isä käy luonnon suurta koulua, jota hän oppii päivä päivältä kunnioittamaan enemmän. Mutta luonnon koulustapa tuleekin mieleeni: olisikohan mahdollista ottaa Raahekin mukaan ajateltujen Fitzroyn [sää]havaintoasemien joukkoon!
Toimintakenttäni jäi pieneksi kuten kykynikin ovat vähäiset. Mutta pitäähän pikkukylissäkin olla asukkaansa, jotta kokonaisuudesta koostuisi valtakunta. Aivan jälkiä jättämättä päiväni eivät katoa; tämä on toiveeni, ja se on jatkanut päivieni määrää.
Antakoon Jumala Sinulle vielä pitkään voimia työhön perheesi ja maamme hyväksi! Niin kauan kuin julkaisit Litteraturbladetia, saatoin joka kuussa odottaa numeroa, jossa oli sinun syvämietteisiä kirjoituksiasi. Ne kaikki olivat minulle kallisarvoisia. Kiitos kuitenkin erityisesti siitä kunnianosoituksesta [lehdessä julkaistusta vastauksesta yksityiskirjeeseen], jonka soit nimenomaan vanhalle ystävällesi C. R. E:lle.
