Carl Robert Ehrströmiltä

Tietoka dokumentista

Tietoa
8.12.1849
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Tornio 8.12.1849

 

Veli Janne! 

 

Et Sinä itse, vaan Sinun persoonassasi asustava filosofi, joka ei myönnä ihmiselle muuta elämää kuin sen, mitä hän ilmaisee sanoilla tai suorittaa teoillaan, on varmaan jo voinut huomauttaa, että viimeksi matkaan laittautunut torniolainen ajattelee perin hitaasti tai pikemminkin ei ajattele lainkaan, kun hän ei ole vielä ehtinyt saada paperille riviäkään kuopiolaisia ystäviään varten. Enpä kiistele siitä, miten oikeassa olet. Haluaisin kuitenkin, että jonkinasteinen elävyys tunnustettaisiin niidenkin ajatusten ominaisuudeksi, jotka eivät yllä elämään sanoissa eivätkä toiminnassa; mutta – salva reverentia [asianmukaisella kunnioituksella] filosofille, nyt kirjoitan vain Sinulle – et voi kuvitellakaan, miten paljon kevyemmin kynä kulkee, kun tämä asia on saatu selvitetyksi.

Minun pitänee kertoa jotakin matkastani Kuopion päivien ja viimeisten Teidän kanssanne viettämieni kallisarvoisten hetkien jälkeen. Se sujui varsin nopeasti. Kotiväen ajatteleminen heitä lähestyessäni helpotti ikävää, jota tunsin ajatellessani niitä, joiden luota olin lähtenyt, ja aamulla 31/3 syleilin iloisena omaisiani, jotka kaikki olivat terveitä ja reippaita. Palatessani minua odotti kaksi matkustusmääräystä. En siis levännyt kotona montakaan päivää. Matkat veivät Lappiin ja vaativat siis oman aikansa, ja kun lisään tähän lähiseudulle suuntautuneet sairaskäynnit, havaitset pian, että Kuopiossa ja etelässä oleville ystäville liikenevän ajan suhde muuhun ajankäyttöön on ollut sama kuin pyhä- ja juhlapäivien suhde ”arkipäiviin”.

– ”Tähän asti, mutta ei pitemmälle” nämä rivit ehtivät ennen juhannusta, ja nyt olemme – lokakuussa. Jos sanoisin jotakin tällä välin kuluneesta ajasta, voin todeta sen kuluneen sananmukaisesti suurimmaksi osaksi – maantiellä. Matkat oman piirin alueella, viimeksi Borgin kuoleman jälkeen matkat Oulunkin piiriin ovat olleet yhtämittaisia; kun yksi päättyi, toinen alkoi. – Kovin paljon olen näinä aikoina ajatellut Sinua ja tulevaisuuttasi. Mutta ihmisen murehtiessa Herran tiet ovat tutkimattomat. Näin ajattelin saadessani muutamia viikkoja sitten Oulussa Bergstedtiltä kuulla, että Sinulle on tarjottu Helsingistä paikkaa, jonka palkalla voi elää. En olisi voinut ilahtua enemmän, vaikka minulle itselleni olisi esitetty tällainen tarjous, siis sellainen, jonka olisin voinut ottaa vastaan. Sinusta siis tulee sittenkin helsinkiläinen.

Syksy on ollut täällä niin synkkä kuin se vain voi olla. Sade ja myrskyt karkottivat vähäisen talvenalun. Olen joskus nauttinut tällaisesta syksystä; nyt en enää nauti tai pikemminkin en halua nauttia, sillä en saa. Kumpi on oikeampi ratkaisu: maailmassa eläminen vai siitä erilleen vetäytyminen? Minulla oli paljon taipumuksia ensiksi mainittuun suuntaan, mutta jälkimmäinen lienee oikea tie. Seuraelämässä tilanne on usein hankala. Ihmisten kehnot piirteet pitää ehkä huomata ja niiden kimppuun käydä – mutta silloin seuranpito loppuu siihen; tai niiltä pitää ehkä sulkea silmänsä, mutta silloin on epärehellinen. Taipumukselle vetäytyä perheen piiriin ja kirjojen pariin ei saa antaa periksi – sen verran olen saanut kokea.

Perheen piirissä viihdyn hyvin, Jumalan kiitos. Lasten kehityksen seuraaminen on ilo. Pojasta näyttää tulevan vakavampi kuin isänsä. Sen vastauksen olisin voinut antaa heti sitä kysyessäsi. Miksi en vastannut? Loukkaantuneen itserakkauden takia ehkä.

Oulussa on sattunut ikävä tapaus. Ihmisten oman edun tavoittelu, typeryydet, juonet ovat taas särkeneet kaksi sydäntä. Toinen on lakannut lyömästä – taidemaalari Oscar Nylander lopetti elämänsä pistoolinlaukauksella – toinen kuolee hitaasti, mutta kuolee kyllä, niin pelkään. Inga Wallenius oli hänen toiveittensa kohde. Mieltymys oli molemminpuolista. Minulla on syytä uskoa, että Bergstedt on pitkälti syyllinen tapahtuneeseen. Nylander syyttää viimeisessä kirjeessään kuitenkin ensisijaisesti lähimpiä omaisiaan. – (Tämä on kirjoitettu pian tapahtuman jälkeen; Inga Wallenius on nyt palannut vanhempiensa luo Kemiin, 2 1/2 peninkulman päähän Torniosta ja toipunut jotenkuten. Hänelläkin on taipumuksia maalaustaiteeseen, ja hän on nyt alkanut hieman puuhailla sen parissa. Saapa nähdä, kuinka kauan hento kukka jaksaa pitää päätään pystyssä!)

Sain äskettäin veljenpojaltani Gustafilta Helsingistä kirjeen, jossa hän kertoo ryhtyneensä toimittamaan Helsingfors Morgonbladetia.

Hän näyttää aloittavan uransa rohkein mielin, eipä ole vielä tutustunut Herroihin Kuvernööreihin & kumppaneihin. Anna hänelle, veliseni, hyviä neuvoja taipaleelle! Niitä varmasti tarvitaan useammin kuin kerran.

Entä sinun Litteraturbladisi – aiot varmaankin jatkaa sen julkaisemista! Petyinpä surkeasti uskoessani, että asian herättämä innostus lisäisi tilaajien määrää. Ei, asia on niin kuin sanoit, vain ylioppilaat ovat asialle lämmenneet. En pidä poikkeuksena edes allekirjoittanutta, olenhan kyllin usein yllättänyt hänet kääntelemästä kolikkoa käsissään ennen sen antamista pois. Siihen on toki syynsä, mutta silti – –

Ruotsin kansakoululaitos ulotetaan myös siellä asuvan suomenkielisen rahvaan pariin. Jo nyt on annettu määräys ruotsalaisissa kansakouluissa käytettävien oppikirjojen kääntämisestä suomeksi.

Olisin mielelläni kirjoittanut enemmän, mutta vaikea ja äksyilevä potilas vaatii nyt aikaa ja huomiota, ja haluan toki tämän kirjeen ennättävän käsiisi Kuopiossa, jossa arvelen Sinun nyt olevan. Sydämelliset kiitokseni siis viime tapaamisestamme ja sydämelliset terveiset niin minulta kuin eukoltanikin Sinun Jeanettellesi.

En vielä tiedä tulevaa osoitettasi. Viihtymistä ja menestystä Sinulle uusissa oloissasi toivottaa

Veljellisesti Carolus.

 

 

Vertailu