[tt content="20. ja 26.6. välillä"]kesäkuussa 1842 [/tt]

Parahin Veli! 

Sydämelliset kiitokset olostani Upsalassa. Päivät tuottivat minulle kaiken kaikkiaan varsin paljon iloa – vain kirottu maljapuhe on harmittanut minua, vaikkakaan ei samasta syystä kuin opettajia, vaan koska sanat lausuttiin kiihtyneessä mielentilassa ja olivat kaiken kaikkiaan typeriä. Tuommoisenhan olisi pitänyt ilahduttaa asianomaisia. Mutta annetaan kaiken tuon turhanpäiväisyyden olla. Kiitos nyt lisäksi arvostelun otteiden jäljennöksestä. Samoin siitä, ettet ole välittänyt rakastua.

Sillä asialla nimittäin saattaa olla puolensa. Ensinnäkin Sinulla oli todella syytä pelätä allekirjoittanutta. Mutta toiseksi samainen mies on niin kirotun viisas, että hän kaiken makean keskeltä löysi hemmotellun lapsen, jolla on monia pieniä päähänpistoja ja oikkuja ja melkoinen määrä itsekkyyttä. Kaikki tuo voi sopia mukavasti rakastajattarelle, mutta muuttuu ohdakkeiksi ja okaiksi avioliiton paratiisissa. Kolmanneksi luulen, ettei mainittu pikku ilkimys ollut oikein hyvin selvillä oman pikku sydämensä haluista sekä antoi vain hiukkasen paniikissa matkan aikana ja sen jälkeen rohkaisevia vihjeitä enemmän kuin ehkä muuten olisi tapahtunut, kolminkertaisesti enemmän kuin olisi tarvittu vähemmän varttuneen veijarin houkuttelemiseksi suojauksestaan esille. Sillä neljänneksi muuan paroni, Stjernstedt, oli tosissaan korvia myöten rakastunut, ja viidenneksi juuri hyvästelyn hetkellä nämä kaksi vaihtoivat viestin, jonka vain tietyn miehen herkkä vainu saattoi aavistaa; tämän vain hän voi täysin asiastaan varmana vannoa todeksi, etkä Sinä saa kuiskata siitä pihahdustakaan.

Nyt kaikki riippuu vain siitä, missä kunnossa vapaaherran asiat ovat, puhtaasti taloudelliset, mistä en tiedä mitään. Vain ne nimittäin suovat varman etusijan. Kun tilanne on tämä, olen hankaluuksissa kirjoittaessani tuolle ilkeälle lapsoselle, minkä olen kuitenkin luvannut tehdä ja minkä on tapahduttava tänään. Viisainta on vetäytyä hieman syrjemmälle tästä pelistä, minkä Sinäkin saanet hyväksyä omaksi toimintaohjeeksesi, jollei erityisen herkistyttäviä seikkoja ilmaantuisi sinä aikana, jonka oleskelet talossa. Kaiken edellä sanotun olen esittänyt Sinun parhaaksesi. Tällä hetkellä ei mitään ole luultavasti vielä päätetty, mutta ennen kuin ehdit sinne, on asia hyvinkin jo voitu saattaa [tt content="selvittää"]ins Reine[/tt].

Nyt haluat varmaankin tietää sen, että nerokas vapaaherratar nousi sunnuntai-iltana laivaan antaakseen klo 5 seuraavana aamuna käskyt ”vieraat pois laivasta!” ”laituriportaat ylös!” ”koneet käyntiin!” – Tämä tapahtui sateisessa ja koleassa säässä; edellisenä iltana olimme taas sangen kauniissa säässä kävelleet rantaan Ålands Grändiltä neron kotoa, missä oli sitä ennen juotu ”etwas” [vähän] teetä ja samppanjaa. Läsnä olivat samat daamit kuin Upsalan matkalla, mainittu paroni, muuan miellyttävä kapteeni Helling, neron ystävä ja joskus entisinä aikoina varmasti enemmänkin, vaikka [tt content="honny soit qui mal y pense = häpeä sille joka tästä pahaa ajattelee"]Honny soit jne[/tt]. , ja ”muotojen” herra ja oikea (de jure) omistaja. Kaiken kaikkiaan seuruetta voi sanoa liberaaliseksi, vaikkakin sellaisen liberalismin edustajia, ”joka kaataa valtiomiehiä, ei valtioita”. Ja kuitenkin maailmassa on yleensä vaikeaa saada parannuksia aikaan. Sillä naisten heikkous on suuri ja miesten turhamaisuus heidän jalomielisyyttään suurempi. Näiden eli siis meidän pitäisi kohottaa naisen sielua korkeammalle, mutta me poljemme sen useammin jalkoihimme halveksiaksemme sitä sitten.

En kuitenkaan tiedä, miksi juuri tämä kappale pyrkii kääntymään tähän suuntaan. Mieluummin myönnän, että lähtö on jättänyt paljon tyhjyyttä jälkeensä ja olen menettänyt ihastuttavan illan tai pari viikossa. Toinen iloinen tuttava, rouva Hebbe, on myös lähtenyt kaupungista joksikin aikaa. Niinpä en pysty tarjoamaan mitään ylimääräistä iloa, kun lupauksesi mukaan tulet tänne. Valmistaudu kuitenkin viipymään viikko, jona aikana varmaankin voidaan keksiä jotakin.

Olen iloinen siitä, että olet tyytyväinen romaaniini. Pyydän kuitenkin, ettet ajattelisi arvostelun kirjoittamista, koska sen joka tapauksessa uskottaisiin sisältävän jotakin ystävyyden takia sanottua ja se varmasti sellaista sisältäisikin. En juuri piittaa siitä, mitä seuraa, kunhan vain näen opuksen kirjakaupassa, ja vain kirjoittamisen aikana minua haluttaa suuresti pakottaa joku hyvä ystävä kuuntelemaan sitä pala palalta. Mitä erityisesti tähän mainittuun opusculumiin [pikku teokseen] tulee, pelkään, ettei nokkeluus ole kyllin nokkelaa eikä hauskuus kyllin hauskaa. Mutta mitäpä siitä. Jos se vain kutakuinkin maksaa itsensä, vähennän tulevaisuudessa varmasti kaunopuheisuutta ja yritän sijoittaa huumoria tapahtumiin. Olen nimittäin koko ikäni tuntenut tietynlaisia nykäyksiä oikeassa käsivarressani ja kummallista houkutusta antaa tulla oikein sydämen halusta, niin että ihmiset nauraisivat ja itkisivät oikein käsittämättäkään, mikä piru heitä riivaa. Elämässä on niin monta omalaatuista puolta siitä lähtien: että puoli maailmaa uskoo meidän herramme käyttäneen housuja, syöneen voileipiä ja istuneen yöastialla – siihen saakka: että pala karvaista lihaa voi saada viisaimmankin miehen ryöstönhalusta hulluksi, niin ettei voi pyörähtää puolta ympyrääkään työntämättä nenäänsä mitä ihmeellisimpiin järjen ja elukkamaisuuden sekoituksiin. Olen usein mietteissäni katsellut koipiani ja ajatellut niitä tuhansia matojen vatsoja, joiden ravinnoksi ne joutuvat, kun minut kerran suurmiehenä peitetään multiin, ja omaa kohtaloani sekä matojen kohtaloita: miten yksi niistä lannoittaa ruumiillaan naurista, nauris ravitsee emakkoa, emakko porsasta ja porsas ruhtinasta, maailman hallitsijaa; miten sama atomi kulkeutuu siemenenä tanssijattareen ja hänestä poikana lastenkotiin; miten tämä syntinen varastaa ja hirtetään ja teilataan, jälleen matojen ruuaksi. Ja siinä on vain yhden madon vatsan historia. Mutta entä ne kaikki muut? Miten tuomiopäivän pasuunan törähdys kerää ne kaikki kokoon? Ja sitten vielä: kenelle mainittu atomi kuuluu? Minulle vaiko hirtetylle? – Sillä madolle, emakolle ja porsaalle ihminen ei suo ylösnousemusta! Tämä on kuitenkin vain fyysinen osuus. Miten Sinä, parahin Lénströmin poika, sitten luulet käyvän henkiselle puolelle, kun Looström ja Z. Haeggström ensin ovat muuttaneet kaikki kauneimmat ajatukseni painomusteeksi ja muutamat tuhannet tyhmyrit ovat imeneet ne aivoihinsa omikseen? Mikä on silloin minun omaani ja mikä heidän? Mikään järjellinen lainsäädäntö ei nykyisin ulota kirjoittajan oikeutta hänen omiin ajatuksiinsa kolmeakymmentä vuotta kauemmaksi, ja minut voidaan ennen kuolemaani erottaa lain voimalla kaikista omistani. Silloin minulla on jäljellä vain tyhmät ajatukseni ja viisaat taas ovat commune bonum [yhteistä hyvää], jonka saan jakaa mainittujen kahden tuhannen tyhmyrin kanssa. Sanopa minulle aivan rehellisesti, olenko minä silloin itse tyhmyri vai en. Ja pitääkö minun nyt leikata kieli kurkustani ja lyödä poikki käteni – ja jalkani (voisinhan minä nimittäin oppia kirjoittamaan varpaillani) vain saadakseni nousta ylös ja elää iankaikkisesti kutakuinkin viisaana miehenä? – Mutta riittääkö sekään? Juuri nyt haron vasemmalla kädellä hiuskuontaloani ja voisin yhtä hyvin valaehtoisesti luovuttautua sarvipään vihtahousun valtaan nahkoineni karvoineni kuin vakuuttaa pyhästi, että sen yksikään hius tai yksikään ajatus sen alla kuuluu minulle. Sillä kuinka monelle aivoni ovatkaan voineet kuulua, ennen kuin ne tulivat minun kallooni? Ja nämä kaikki varmaankin vaativat niitä viimeisenä päivänä. Mitä minulle silloin jää? Se mitä on aivojen onteloissa, luulisitko niin, tai in glandula pineali [käpylisäkkeessä] tai sella equinan [tarkoittanee turkinsatulaa, sella turcica, tai aivolisäkettä] sisällä tai pinnalla? Etkö itse ole ensimmäisenä sanomassa, että suurin osa siitä kuuluu Hegelille? Ja kuinkapa voisin tietää, miten suuri osa siitä oikeastaan kuuluu Minulle ja Nebukad­nessarille ja Holofernekselle ja Juuditille ja Sara Videbeckille?

Tästäpä näet, miten kaikki maailmassa on kietoutunut yhteen kuin kaksoisannokset kemistin lasipytyissä – ja kehotan, että mietit tarkoin, mitä vastaat, ennen kuin kunniasi kautta sanot minulle, olenko minä minä vai joku muu? Tai kuka oikeastaan allekirjoittaa:

Ystäväsi & veljesi

J. V. Sn