Carl Gustaf Wredelle, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
31.3.1865
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 31.3.1865

 

Jalosukuinen Herra Paroni 

 

Kun keisarillinen senaatti ei ole tällä kerralla myöntänyt läänin väestölle jaettavaksi koko sitä kevätviljan kylvösiemenen määrää, jota Jalosukuinen Herra Paroni on anonut, tämä on johtunut ensisijaisesti siitä, että halutaan saada kaupunkien kauppiaat tuomaan siemenviljaa ulkomailta.

Jos jo nyt olisi suostuttu luovuttamaan kruunun viljavarastoista tarpeen tyydyttämiseksi kaikki niihin varastoitu vilja, olisi yksityiselle voitontavoittelulle jäänyt liian vähän tilaa, etenkin, kun voitaneen otaksua kruununvoutien suurennelleen tarvetta ilmoittamissaan arvioissa.

Viljavarastojen kertakaikkista tyhjentämistä on muutenkin pidetty vaarallisena. Vaikka varastoviljaa olisi jaettu laajemminkin, kukaan ei olisi silti saanut siemenviljan tarvettaan täytetyksi. Jos nyt käytettäväksi luovutettu määrä sen sijaan jaetaan köyhimmille asiaa hoitamaan määrättyjen avustustoimikuntien välityksellä ja varakkaampia kehotetaan yrittämään tarvitsemansa viljan hankkimista kauppiailta, jäljelle jää vielä jonkin verran varastoa, joka voidaan tilanteen mukaan myydä, ellei tuonti riitä, tai lainata sellaisille, jotka eivät ole pystyneet ostamaan käteismaksulla eivätkä saamaan luottoa.

Väestön pitäisi pystyä huolehtimaan itsestään läänin eteläisissä kihlakunnissa, jotka eivät ole kovin pahasti kärsineet viime vuosien kadoista ja joissa viinaa poltetaan melko yleisesti. Kuopion läänissä vallitsee huutava pula kylvösiemenestä, ja sinne on kruunun viljavarastoista myönnetty jaettavaksi tähän mennessä vain 3 000 tynnyriä, mutta sikäläisten avustustoimikuntien kerrotaan sopivan kauppiaiden kanssa tuonnista ja viljan lainaamisesta rahvaalle seurakuntien taatessa maksun yhteisvastuullisesti.

Laukaan kihlakunnassa tilanne kehittynee arveluttavaksi, koska tuonti Jyväskylään on tuskin mahdollista niin varhain kuin tarve vaatisi. Jotta puutetta lievitettäisiin jossakin määrin, kaikki täällä ja Hämeenlinnassa viljavarastoissa oleva itävä vilja annetaan käytettäväksi mainitun kihlakunnan tarpeisiin. Määrä riippuu vielä itävyystutkimuksen tuloksista.

Herroille Thodénille ja Hartmanille ei ole voitu myöntää lykkäystä pitemmälle kuin helmikuuhun 1866. Kun otetaan huomioon kaikki rahvaan kruunulta saama apu, sen pitäisi toki ensi kesänä pystyä tervalla ja syksyn tullen maataloustuotteiden myynnillä maksamaan suurin osa veloistaan mainituille toiminimille. Jos nämä menettelevät hyväntahtoisesti ja rahvas toimii rehellisesti, rohkenen olettaa, että keisarillinen senaatti toimii vielä tulevissakin vaiheissa niiden taloussuhteiden välittäjänä.

Erinomaisinta kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia allekirjoittaa olevani

Jalosukuisen Herra Paronin

 

 

Vertailu