Kokkolassa 20.5.1830

Rakas veli, [tt content="Sisar Maria Emilia kuoli 18-vuotiaana rintatautiin"]sisaremme nukkuu[/tt], hän on onnellinen ja rauhallinen, sillä hän on Isänsä luona, onnellisena, koska hän pääsi pois maailmasta ja sen suruista sekä vaivoista, rauhallisena, koska hän oli vielä viaton ja puhdas ja rakasti Isäänsä.

Veljeni, annat varmaankin minulle anteeksi sen, että tuskan ensimmäinen purkaus kirvoitti minusta valituksen, joka ei vastannut järjen vaatimuksia, sillä nyt olen tyytynyt Jumalan johdatukseen havaittuani, että hän tekee aina niin kuin on parasta.

Ja valittaminen olisi kuin hänen onnensa kadehtimista. Millaisia tuskia hänellä olikaan, rakas veli, me emme pysty koskaan kuvittelemaan niitä, mutta kertaakaan hän ei valittanut paitsi sitä, että hän kuuluu kerran sanoneen eräälle *** vaimolle: Voi millaisia kipuja tunnenkaan rinnassani, mutta en halua kertoa siitä vanhemmilleni, he ovat sentään niin huolissaan minun takiani. Kuolemaansa edeltäneeseen päivään saakka hän oli istunut sängyssä, mutta hän oli niin voimaton ja riutunut, ettei hän pystynyt liikkumaan, lisäksi vasen puoli oli alkanut kärsiä siitä, että hänen oli aina maattava sillä kyljellä. Kun Marie makasi äidin sylissä, hänellä oli helpointa. Kun hänen jäsenensä alkoivat kylmetä, hänen viimeiset sanansa olivat: Äiti kiltti, lämmitä minun käsiäni, ne ovat niin kylmät.

Rakas veljeni Janne, minun tuskani on nyt muuttunut hiljaiseksi suruksi, johon sekoittuu miellyttäviä muistoja lapsuudestamme. Sinä varmaankin muistat mäen, jossa me ennen muinoin leikimme, sille mäelle ryhdyin pystyttämään pientä muistomerkkiä rakkaalle Mariellemme, mutta en ennättänyt kotona ollessani saada sitä lopulliseen kuntoon, Anna laitattaa sen valmiiksi. Viime maanantaina varhain aamulla olimme siellä isä, äiti, Anna, [tt content="1824–1909. Snellmanin velipuoli. Maanviljelijä Alahärmässä."]Albert[/tt], Ahlan täti ja minä ja istutimme salavan ja olimme kaikki mukana työssä. Vain sinä, rakas veljeni, puutuit joukosta, ja tiedän varmasti, että sinä olisit tehnyt tätä työtä yhtä hartaasti kuin me. Marien kasvot olivat jo paljon muuttuneet niiden kahden viikon aikana, jotka hän oli ollut kuolleena ennen saapumistani, mutta veli saattoi kyllä sangen hyvin vielä tunnistaa ne.

Voi hyvin, rakas veli Janne. Toivon, että osaat ottaa surun paremmin vastaan Kaitselmuksen johdatuksena kuin nuorempi veljesi. Kirjeesi isälle on vielä täällä odottamassa. Hän tulee tänne lauantaina. Terveisiä vanhemmiltamme ja [tt content="1814–1895. Snellmanin sisar, ”Annu”, ”Annette”. Otto von E:n puoliso."]sisareltamme Annalta[/tt], jotka kaikki voivat hyvin, ja ota vastaan lämpimät terveiset veljeltäsi, joka rakastaa sinua sangen hellästi ja toivoo, että pian koittaisi sellainen aika, jolloin saisin syleillä rakastavaa veljeäni, sydämellisesti oma veljesi

August.