Vaasassa 19.5.1835

Helläsydämisin veli. 

Huhtikuun 12. päivänä kirjoittamasi kaipaamani kirjeen otin iloiten vastaan jo 9. päivänä, vaikka minulla ei ollut missään mielessä syytä iloita sen sisällöstä. Mikä mahtaneekaan olla syynä siihen, että Sinä voit niin suuresti erehtyä arvioidessasi minun luonnettani; en halua kuitenkaan etsiskellä syytä tähän muusta kuin siitä, että sellaista, jota ei tunne, ei voi arvioida oikein, mutta kirjeesi sisältö oli minulle niin odottamaton, etten voinut pidättää kyyneleitäni – itserakkauteni ei pystynyt sopeutumaan siihen.

Koska mainitsit kirjeessäsi naimisiinmenokiireestä, minun on muutamalla sanalla kerrottava Sinulle asioiden tilasta tässä suhteessa, nimittäin siitä, että minä olisin sangen halukas astumaan tämän askeleen, mutta vastassani on (etenkin horjuva terveyteni) kyvyttömyyteni siihen juuri tällä hetkellä, mikä on kovaa, sillä syy, joka vaatisi asian nopeaa toteuttamista ja täytäntöönpanoa, on lausunto, jonka sain tohtori Fontellilta viime syksynä käydessäni Kokkolassa ja jonka mukaan Sophieta jo pitkähkön ajan vaivannut ja alituisesti paheneva tauti voitaisiin vain sillä tavalla voittaa ja ratkaisua olisi kiirehdittävä, jotta tauti ei muuttuisi parantumattomaksi. Hyvä veli, sanopa itse, olisitko iloinen minun sijassani. Itse taudin laatua en tunne enkä oireita, hän on itse käynyt monta kertaa Fontellin luona.

Mitä Annuun tulee, minun on sanottava, että saamani varman tiedon mukaan hän ei ole astunut ratkaisevaa askelta eikä antanut siihen mitään aihetta. Yhtä perusteeton on epäilysi äidin myötävaikutuksesta. Mitä rouva Reuteriin tulee, en toki ole voinut ottaa asiasta selvää häneltä itseltään. Monien vakuuttavien syiden ja todisteiden nojalla sanon, että tämäkin on erehdystä; enkä usko, että sinun arviointisi nuoruuden leimahduksista pätee kaikkien kohdalla.

Tiedän valitettavan hyvin, että Essenin varat ovat vähissä kuten monen muunkin nykyisin ja että hänen asemansa on niin huono, että hän on jokseenkin riippuvainen yhdestä ainoasta henkilöstä, mutta harvassa tapauksessapa työteliäs ja rehti mies on kärsinyt elämän välttämättömyyksien puutetta – jos asiat olisivat toisin, olisin huolissani. Mutta jos Otto kerran on pyytänyt ja saanut isän suostumuksen eikä siitä lupauksesta voida minun mielestäni perääntyä ilman syytä, on mielestäni turhaa pitkittää asiaa ja Annu voisi käyttää kotona aikansa hyödyllisemmin. Palossa on kuitenkin vaikeaa. En toivo hänen menevän sinne, mutta Herlinien luona olisi soveliasta olla, ja siellä hänet otetaan mielihyvin vastaan. Tämän asian järjestäminen kuuluu kuitenkin Sinulle. Olen näin vain halunnut kertoa Sinulle, miten asiat todella ovat. On vaikea tietää, mikä voi olla parasta tulevaisuudessa, ja sydämestäni toivon Anna-ressukalle parasta. Sen tiedän olevan Sinunkin pyrkimyksenäsi.

Kävin kotona kaksi viikkoa sitten ja olen viikon odottanut laivansaapumista saaristosta, missä se on ollut talven ajan ***. Lähden merille kauppaneuvos Grönbergin omistamalla prikillä. Matka suuntautuu Kronstadtiin, mistä lastaamme tavaraa Englantiin.

En uskalla vaivata sinua kirjoittamaan sinne muutamaa riviä. Jos myöhästyy sitoumuksensa täyttämisessä päivän, se on yhtä paha asia kuin vuoden myöhästyminen, mutta mieluummin olisin ottanut rahat jostakin muualta kuin ottanut vastaan Sinun jälkikirjoituksesi, mutta siitäkin on pystynyt lohduttautumaan. Ja nyt on kaikki paha nujerrettava, annetaan olla, onhan kysymyksessä minun veljeni. Hyvästi, rakas veli, ne muutamat kyyneleet, jotka sinä pakotit minut itkemään, tekevät Sinut aina vain rakkaammaksi minulle. Voi hyvin. Jos Jumala suo, Hänen armonsa seuraa meitä. Sinun altis veljesi

August.