Carl August Snellmanilta

Tietoka dokumentista

Tietoa
17.11.1834
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Varkaudessa 17.11.1834

 

Rakas veli 

 

Kiitän sinua sydämellisesti 8. päivänä lähettämistäsi kirjeestä ja rahalähetyksestä, jotka otin iloiten vastaan 11. päivänä. Olin jo sitä ennen aloittanut kirjeen Annulle, ja koska halusin kiirehtiä lähtöäni Viipurista, kirjoitin siihen vain sen, mikä koski kirjeen viipymistä, sekä tiedon kirjeesi perille tulosta. Annulle lähettämästäni kirjeestä kai havainnet, rakas veljeni, etteivät minun syyni olla aloittamatta matkaani Helsingistä olleet niin lapsellisia kuin sanot? Samoin sinun kirjeesi tuntuu ilmaisevan erityisesti ensinnäkin sellaista käsitystä, etten välittäisi lainkaan teidän näkemisestänne jälleen. – Te vain minun. Tunnen tästä kuitenkin enemmän iloa kuin surua, pitkä aika, jonka olemme olleet erossa toisistamme, on syynä siihen, ettei toisen veljen sydän tunne toista.

Mitä tulee Vilhelmin [G:son Snellman] ja minun väliseen suhteeseen, haluan vain tunnustaa, ettei se ole ollut niin sovittamaton kuin Sinä ehkä saatoit päätellä edellisen kirjeeni perusteella (koska sen kirjoittaessani olin aivan syystä suuttunut), päinvastoin se on ollut niin vakava ja sanaton kuin mahdollista. Syynä siihen oli alusta saakka liiallinen itserakkaus, joka sai minut kokonaan unohtamaan ja karkottamaan mielestäni ne luottamuksen ja ystävyyden tunteet, joita ihminen tuntee sukulaista ja vanhaa toveria kohtaan. Olen tottunut näkemään hänet vain esimiehenäni unohtamatta kuitenkaan sitä seikkaa, että kun sukulainen ja esimies ovat sama henkilö, heidän vaatimuksensa ovat aina suuremmat kuin muuten. Vilhelm osoittaa tämän täysin todeksi (vaikka kysymys voi usein olla väärästä ennakkoluulosta), enkä tiedä, missä tai miten olen saanut päähäni tällaisen ennakkoluulon. En muista, kuinka kauan se on minulla ollut. Kun en nyt tiennyt, katsoiko hän minun olevan erityisessä suhteessa häneen, ja yritin täyttää vakavasti uurastaen velvollisuuteni niin hyvin kuin pystyin, hän käyttäytyi minua kohtaan tavalla, joka selvästi osoitti, etten ollut tehnyt tarpeeksi, vaikkei hän koskaan sanonut sitä; ja kun hän oli tyytymätön perämieheen, hän ei koskaan sanonut tälle mitään, vaan aina minulle sillä perusteella, etten minä korjannut tämän laiminlyöntejä. Se ei suinkaan ollut minun velvollisuuteni, minkä hän hyvin itse tiesi, mutta tämän takia jouduin taas perämiehen vihoihin. Näin nämä virheet ja olin vaiti. Olin vaiti silloinkin, kun sain siitä nuhteita. Olin vaiti, kun hän teki kaikin mahdollisin tavoin parhaansa nöyryyttääkseen minua ja riistääkseen minulta sen vähäisen vapauden, johon minulla oli oikeus. Jos hän ei olisi ollut sukulainen, olisin puolustautunut, hän oli sukua ja minä olin vaiti. Ainoa asia, jonka joskus sanoin vastaukseksi, oli vain kysymys, koskeeko tuo minua, onko tuo minun velvollisuuteni. Hänen olisi silloin pitänyt vastata myöntävästi, mutta hän oli vaiti, ja minä halveksin häntä, koska hän oli niin heikko, ettei pystynyt sanomaan totuutta sille, jota asia koski. Minulla on muitakin syitä, vähemmän omakohtaisia kuin hänen muihin kohdistamastaan käytöksestä johtuvia, enkä niiden takia vihaa, vaan halveksin häntä kuolemaan saakka. Minussa on vikoja niin kuin kaikissa ihmisissä, mutta sekä tunnen että tunnustan ne. Rakas veli, mainitsit ylpeydestä, niin, ylpeäkin olen, mutta en koskaan häpeile sitä eivätkä rikkaus tai kunnia, köyhyys tai kova kohtelu saa minua koskaan unohtamaan, että olen ihminen, ettei Jumala koskaan luonut ihmistä toisen oikkujen ja pahantahtoisen sydämen vaatimusten orjaksi. Ja kun jotakuta kanssaihmistäni kohdellaan häikäilemättömästi ja epäoikeudenmukaisesti (kuten niin usein etenkin merellä tapahtuu), en koskaan kumarra ilmaistakseni hyväksymiseni, vaikka sitten ajallinen onneni riippuisi siitä, päinvastoin hän saa minulta apua, ja jos en kykene sitä antamaan, ainakin valitan hänen kovaa kohtaloaan ja vaadin Jumalaa kostamaan sortajalle.

Tätä, rakas veljeni, on minun ylpeyteni, tätä en koskaan unohda. Moiti minua, jos haluat, tai valita minun osaani, jos siltä tuntuu. Miljoonat varmaan tekisivät sen. Itsekin näen ja olen kauan tiennyt, ettei tämä koskaan vie minua minkäänlaiseen onneen; tapahtukoon kuitenkin Jumalan tahto ja antakoon Hän kärsivällisyyttä ja nöyryyttä.

En jäänyt talveksi kotiin sen takia, etten tullut toimeen Vilhelmin kanssa, vaan saadakseni tutkinnon suoritetuksi. Yrittäisin jopa kahta, jos vain mahdollista. Vilhelm lähti merelle Viipurista 10. päivänä, ja minä saavuin tänne 14. päivänä, mutta minun on odotettava Samuelia 20. päivään saakka. Hän on sangen pahoillaan siitä, ettet käynyt häntä tapaamassa viime vuonna, kun et tiennyt, ja lähettää sydämelliset terveisensä. Voi, miten paljon pidänkään hänestä. Hän on niin tyytyväinen pimeydessään ja niukoissa oloissaan ja luottaa lujasti pääsevänsä ikuiseen valoon ja autuuteen. Kun pääsen kotiin ja saan asiani hoidetuksi, lähetän teille taas tervehdykseksi muutamia rivejä. Hyvästi, oma rakas veljeni, kerro Annulle sydämelliset terveiset, mitä pikemmin saan kirjeen, sitä pikemmin kirjoitan. Voi hyvin ja autuaallisesti toivoo vähäisyydessään

Sinun Augustisi.

 

PS Aina, kun on kirje kirjoitettavana, on kiire ja sattuu huolimattomuusvirheitä. Talvella kuitenkin tulee vielä varmasti enemmän aikaa. Nyt odottaa lähetti, joka lähtee Joroisten postitoimistoon.

 

 

Vertailu