Uuraassa 3.6.1834

Oma veljeni. 

Minulla oli ilo vastaanottaa viime lauantaina eli viime kuun 30. päivänä sen 28. päivänä kirjoittamasi tervetullut kirje. Saavuimme tänne jo ***. Siitä syystä kirjeesi ei ollut aivan odottamaton, vaikka hieman ikävältä tuntuikin, kun olin ollut täällä näin kauan kirjoittamatta, mutta syynä siihen ei kuitenkaan ole välinpitämättömyys, vaan työn paljous, jota laivassa aina riittää ja jonka jatkamista öisinkin ei pimeys estä tähän aikaan vuodesta.

Nyt sinun kirjeesi saapumisen jälkeen en ole halunnut kirjoittaa siitä syystä, että meillä ei nyt ollut ennakolta selvää rahtia, vaan meidän on pitänyt käydä asiasta kirjeenvaihtoa Pietarin kanssa. Kyseessä on ollut lähtö Liepajaan lastaamaan jauhoja Kronstadtiin, mutta ratkaisua ei ole vielä tehty. Olemme aina postin tullessa odottaneet tietoa ratkaisusta purjehtiaksemme sitten joko Liepajaan tai Uuteenkaarlepyyhyn. Sama epätietoisuus jatkuu edelleenkin, enkä aio lähettää tätä, ennen kuin se on ohi.

Kiitän sinua, helläsydämisin veljeni, siitä, että veljellinen sydämesi on tuntenut huolta takiani. On sangen miellyttävää saada kuulla, että joku rakastaa ja kaipaa. Sinä, hellästi rakastettu veljeni, olet aina ollut sama suhteessasi minuun. Kun syksyllä lähdimme täältä, en uskonut, että voisin olla niin terve kuin olen ollut. Se on vieläkin ihmeellisempää siitä syystä, että me teimme pitkän, 3 ½ kuukauden mittaisen matkan Malagaan mahdollisimman kurjassa säässä. Mutta Hän yksin, Hän, joka tämän ja kaiken on määrännyt, Hän antoi meille myös voimia siitä selviytymiseen. Vain Hänen käsittämättömän mahtinsa ja armonsa ansiosta laiva ja me kaikki olemme nyt täällä, mitä me useinkin epäilimme, varsinkin joulukuun 31. ja tämän vuoden tammikuun 1. päivän välisenä yönä. Minkä tähden ihmisen onkaan pakko elää merellä? Isä sanoi kerran, että merimiehet ovat kurjimpia ihmisiä maan päällä myös Jumalan edessä. Silloin minä en sitä uskonut, nyt olen vakuuttunut ja olisin tyytyväinen voidessani vaihtaa tämän työn mihin tahansa muuhun, jos vain voisin tehdä sen kunniallisesti. Rintani on ollut sangen huonossa kunnossa viime keväänä. En ole päässyt kihdistäkään. Kohtaukset ovat olleet rajuja, mutta niitä on sattunut vain kahdesti. Sen vaikutus ulottuu kylkiluista nilkkoihin. Olin jo 3–4 päivää ennen kirjeesi saapumista saanut tiedon matkastasi Pohjanmaalle ja Annun noutamisesta, mikä minua suuresti ilahdutti. En ole vielä saanut kirjettä häneltä, mutta odotan sitä viimeistään ensi postissa. Vaikka asia minua surettaakin, minun on vielä luovuttava siitä ilosta, että näkisin teidät jälleen, tämän epätietoisuuden vallitessa tulevista toimistamme, sillä laiva on valmis lähtöön kahdessa päivässä, heti kun käsky tulee. Jos olisimme purkaneet ja lastanneet täällä, olisin voinut jopa hyvin helpostikin täyttää yhteisen toiveemme. Nyt elän pelon ja toivon välimailla. En haluaisi lähteä merelle talvella, koska olen nyt sitä mieltä, että minun kannaltani on paras aika saada suoritetuksi tai luetuksi tutkintoani varten, oi voi –

Rakas veljeni, sinä tunnut pitävän minua paremman osan saaneena. Minä puolestani arvelen, että minulla olisi enemmän aihetta kadehtia sinua. Sinun mainintasi yhdestä vuodesta on saanut minut miettimään, etkö ole saanut viime syksynä kirjoittamiani kahta kirjettä. Eihän siitä vielä vuotta ole. Matka suuntautuu Kronstadtiin, Liverpooliin ja luultavasti tänne syksyksi. Hyvästi. Voi hyvin, hellämielisin veljeni; ajattele joskus – veljeäsi

Augustia.