Carl August Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

Viipurissa 26.10.1833

 

Helläsydämisin veljeni. 

 

Kirjeesi oli minulle hyvin tervetullut murheellisessa tilanteessani (ovathan ne sitä aina); sillä olen maannut täällä sairaana siitä lähtien, kun saavuimme tänne ja olin jo sitä ennen kaksi viikkoa vuoteessa pääasiassa kihdin ja silmätulehduksen takia, jonka lääkäri sanoo johtuvan vanhasta vilustumisesta; mitä sanot sinä, rakas veljeni? (Olen sydämestäni murheissani siitä että) jo tässä iässä joutuu olemaan näin onneton. Minua ovat nyt vaivanneet myös muut taudit. Vielä neljä päivää sitten uskoin jääväni tänne. Nyt olen kuitenkin päättänyt lähteä laivan mukana. Viikon olen ollut terveenä. Lääkäri toki sanoo, että olisi parasta jäädä tänne, mutta ei jyrkästi kiellä lähtemästä, ja minun on pakko ottaa vähäinen riski tänne jäämisen sijasta, mihin varani eivät lisäksi riittäisi. Siitä syystä minun on mahdotonta myöskään suostua ehdotukseesi. Vielä keväällä toivoin pääseväni niin vahvaan asemaan, että voisin jäädä talveksi kotiin; vastoinkäymiset ja pienen kassani kutistuminen ovat kuitenkin vainonneet minua kesän aikana siinä määrin, että kun nyt suoritan välttämättömimmät hankinnat, jäljelle jää tuskin ruplaakaan, mutta mitäpä voin tehdä; voin olla tyytyväinen ja tehdä töitä. Hellittämättä, kunhan Jumala vain soisi terveyttä. Käytännön harjoittelu on sitä paitsi joka tapauksessa hyödyllistä, ja aina oppii jotakin ohessa. Lähden nyt ylihuomenna laivaan, sillä se on nyt lastattu ja selvitetään lähtöön samana päivänä.

Olen yllättynyt siitä, että Annu tulee talveksi Helsinkiin. Kun hän on niin kaukana ja tyytyväinen oloihinsa (minun saamieni tietojen mukaan). Ja minun vakaan käsitykseni mukaan hän on jo liian vanha voidakseen saada siitä erityistä hyötyä. Jollei sitten liian paljon hienoutta ja mukavuutta, joka on vahingoksi kaikille, saati sitten vähävaraiselle naishenkilölle.

Matkamme suuntautuu täältä Malagaan & Torreviejaan lastaamaan suolaa ja sitten tänne ensi keväänä. Epäilen suuresti terveyteni kestävyyttä tänä inhottavana ja kylmänä vuodenaikana. Lääkäri sanoi eilen, että kylpylähoito olisi ainoa mahdollisuus hoidella tätä tautia (kihtiä), joka minulla on. Siitä ei pääse koskaan eroon. Muuten minulla ei ole mitään tärkeää lisättävänä. Kun kirjoitat Annulle, kerro hänelle terveisiä. Isälle olen kirjoittanut. Kerro terveisiä myös paikkakunnalla oleville ystäville ja ota itse vastaan terveiset Wilhelmiltä ja minulta, joka aina olen Sinun oma altis veljesi. Voi hyvin, toivoo sydämestään samainen veli

August.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: