Lundissa 3.6.1843
Hyvä Veli!
Viime postissa sain hyvin tervetulleen kirjeesi, joka olisi ollut minulle vieläkin tervetulleempi, rehti ystävä, jos se olisi tullut käsiini ei vain päiviä, vaan kuukausia aikaisemmin. Sinä tiedät, et vain käymiemme keskustelujen, vaan mahdollisesti myös joidenkin kirjoitelmieni perusteella, joita minulla on ollut tilaisuus saattaa sinun teostesi johdosta yleisön käsiin, miten suuresti arvostan toimintaasi filosofisena kirjailijana; tiedät myös, että me ruotsalaiset pidämme sinua opettajanamme, filosofian uudelleensynnyttäjänä Ruotsissa, ja että sen takia meidän ei pidä pelkästään kiinnittää huomiotamme sinuun, vaan olemme suuressa kiitollisuudenvelassa. Sekä tämä tarkkaavaisuus että kiitollisuus, johon liittyi tavanmukaista syvempi ajatustapojen yhtäläisyys, aiheutti sanat, jotka sanoin sinulle, kun tapasin sinut Martensenin luona syksyllä 1841.
Muistat, että hyvin selvin sanoin torjuit ehdotukseni, että hakisit nyt vapaana olevaa käytännöllisen filosofian professuuria, johon kenelläkään ei ole parempia ansioita kuin sinulla. Juuri tämä torjuva vastaus sekä se seikka, etten koko viime kesänä Tukholmassa oleskellessani saanut tilaisuutta keskustella suullisesti kanssasi, riistävät minulta nyt mahdollisuuden siihen askeleeseen, johon kirjeesi tuntuu viittaavan ja jonka muuten olisin epäröimättä astunut. Olen nimittäin, vakuuttuneena siitä, että olit kokonaan luopunut ajattelemasta Lundia, ja innokkaana hankkimaan kelvollisia hakijoita taivutellut hakijoiksi kaksi henkilöä, jotka ovat juhlallisesti vakuuttaneet minulle, että he eivät hakisi virkaa, jos sinä olisit heidän kilpahakijansa. Olen sinun sanoihisi luottaen vakuuttanut heille, että näin ei käy, eikä minulla ole enää pienintäkään mahdollisuutta muuttaa tätä asiaintilaa, kun toisen hakemus ei enää ole hänen omissa käsissään. Tästä näet, että minun on kunniani takia nyt suhtauduttava sinuun passiivisesti, mitä en olisi tehnyt, siitä voit olla varma, jos olisit heti tai ainakin aikaisemmin lähettänyt minulle tiedon.
Lisäksi vielä! Toinen näistä hakijoista on täkäläinen kaunopuheisuuden apulainen Genberg, nuori mies, jonka uran tuleva eteneminen kiinnostaa minua suuresti. Voidaan nimittäin varmasti väittää, että hän on pitkiin aikoihin paras missään meidän yliopistossamme koulutettu professorin alku. Kun tapasimme Kööpenhaminassa, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että hän haluaisi hakea käytännöllisen filosofian professuuria, koska uskoin hänen saavan sen professuurin, johon hän silloin oli ehdolla. Hän ei tosin ole vielä tullut tunnetuksi filosofisena kirjailijana, mutta olen nähnyt hänen käsikirjoituksiaan ja tunnen hänen filosofisten tutkimustensa vakavuuden niin hyvin, että voin vakuuttaa sinulle, että kun saat nähdä hänen opinnäytteensä, et kiistä arviotani, että hän on täysin kypsä tuollaiseen professuuriin. Lisäksi kaikki, jotka tuntevat hänet, melkeinpä jumaloivat häntä eivät vain hänen laajojen tietojensa ja terävän päänsä, vaan myös hänen rakastettavan luonteensa takia, ja – olet pyytänyt minua puhumaan suoraan – todellakin toivon ja odotan, että hän on oikea valinta. Puhut kirjeessäsi Bringistä, ja olen ilahtunut kuullessani hänestä hyväksyvän mielipiteesi. En voi olla mainitsematta sinulle, että kaikki tutkimuksensa filosofisista aiheista Bring on tehnyt kutakuinkin Genbergin ohjauksen alaisena. Sanalla sanottuna odotamme hänestä aivan aiheellisesti jotakin suurta.
Afzeliukselle, joka luultavasti hakee tuota virkaa, olen sanonut saman kuin sinulle nyt. Saa nähdä, kenen tilille tämä synniksi luetaan; onni tulee jos on tullakseen. Mitä sinuun tulee, mielessäni on ollut epäilys, että olet ehkä suututtanut Ruotsin hallituksen sekä avustamalla Frejaa että Strauss-jutuilla. Korkeat tahot ovat etenkin viimeksi mainitussa tapauksessa aivan säikkyjä, eikä venerandus clerus [kunnioitettava pappissääty] luultavasti jättäisi puuttumatta asiaan tavalla tai toisella sinun kannaltasi epämiellyttävästi. Uskoakseni sinulla ei olisi ollut mitään pelättävää tieteellisesti sivistyneiden ja lisäksi ennakkoluulottomien miesten taholta.
Olet kirjoittanut minulle niin vilpittömästi, että se edellyttää minulta vilpittömyyttä edelleenkin. Kirjoitat, että sinusta saattaisi tulla Lundiin levoton vieras ja että viihtyisit siellä kolme–neljä vuotta. Niin lyhyt aika ei täyttäisi meidän sinuun kohdistamiamme vaatimuksia: me nimittäin toivoisimme saavamme kokonaisen miehen iän herpaantumatonta toimintaa tutkimusalalla, joka valitettavasti on täällä täysin rappiolla.
Kirjoitin nämä rivit mitä suurimmassa kiireessä; lisää toisella kertaa. Toivon, että otat suopeasti vastaan sen, mitä tässä olen kirjoittanut etkä unohda altista ystävääsi
C. A. Hagbergiä
