Lisensiaatti C. G. Estlanderin opinnäytteeksi dosentuurin saamista varten julkaisema tutkimus ”Folksägnerna om Robin Hood” [Kansantarut R. H:sta] ilmaisee jo nimellään, ettei se ole kyseessä olevaa kirjallisuutta koskeva tiukasti tieteellinen tutkimus, vaan vapaamuotoinen kuvaus näiden [kansan]runojen sisällöstä ja merkityksestä.
Kirjoittaja on taitavasti jäsentänyt tämän kuvauksen siten, että kerrottuaan lyhyesti Robin Hoodia koskevan perimätiedon jatkumisesta kansanrunoissa, kansantavoissa ja kirjallisuudessa hän ensiksi esittää, millaisia käsityksiä eri tutkijat ovat esittäneet Robin Hood -runojen historiallisesta pohjasta, vertaa sitten vanhimpien runojen sisältöä historian todistukseen ja yrittää lopuksi osoittaa näiden runojen yleisen, niiden kukoistusaikana vallinnutta englantilaista kansanelämää vastaavaksi hahmottuneen luonteen sekä tähän liittyen niiden myöhemmän raaistumisen ja rappeutumisen.
Tätä kuvausta laatiessaan kirjoittaja on joutunut tukeutumaan sekä erinomaisten oppineiden historiantutkimuksiin että yhtä erinomaisten asiantuntijoiden arvioihin näiden runojen merkityksestä ja arvosta kansanrunoutena. Tutkijat, joiden käsityksiin hän lähinnä yhtyy, ovat Augustin Thierry, joka on kuuluisassa teoksessaan ”Histoire de la conquète de l'Angleterre” [Englannin valloituksen historia] omistanut kokonaisen luvun Robin Hoodin tarulle ja siihen liittyvälle kirjallisuudelle, sekä L. Étienne, joka on kyseessä olevista runoista Englannissa julkaistujen kahden uuden kokoelman johdosta julkaissut Revue des deux Mondesissa tutkielman, jonka otsikko on ”Littérature populaire de la Grande Bretagne” [Ison-Britannian kansankirjallisuus] ja jonka aiheena on yksinomaan Robin Hoodin taru – eli alaotsikon mukaan ”Les ballades du Cycle de Robin Hood” [R. H:n tarupiiriin kuuluvat balladit].
Thierryn käsityksen hallitseva piirre on se, että samoin kuin Walter Scott kaunokirjallisuudessa (romaanissa Ivanhoe) hän sijoittaa Robin Hoodin esiintymisen 1100-luvun loppuun, pitää tätä anglosaksisen heimon edustajana, normannien hallitusvallan vastustajana, ja yrittää tarun sankarin tällaisen kansallisen ja poliittisen luonteen avulla antaa itse tarulle ylevämmän merkityksen.
Kirjoittaja, jolta ei ole jäänyt havaitsematta, ettei Thierry pysty tämän käsityksen tueksi vetoamaan historian eikä itse runojen suoranaiseen todistukseen, asettuu kuitenkin Robin Hoodin esiintymisajan osalta hänen kanssaan samalle kannalle, mutta ei näe Robin Hoodin esiintymisen olleen luonteeltaan kansallismielistä ja supistaa sen poliittisenkin merkityksen oikeastaan vain yhteiskunnalliseksi, jolloin Robin Hood näyttäisi olevan edustava hahmo yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolelle asettuneena omavaltaisena köyhälle ja rikkaalle maailman hyvyyksistä lankeavien osuuksien tasaajana.
Mainitun ajanmäärityksen osalta kirjoittaja torjuu kronikoiden todistuksen, jonka viime aikoina esiintyneet englantilaiset kirjoittajat kuitenkin hyväksyvät ja jota myös Étienne näyttää pitävän oikeana. Mainitun todistuksen mukaan Robin Hood olisi elänyt Eveshamin taistelun (1265) aikaan – taistelun, jossa prinssi Edvard, myöhempi Edvard I, voitti kuninkaan vallan kaappaamista havitelleen Simon de Montfortin. Kirjoittajan todistelu tämän käsityksen pätevyyden heikentämiseksi ei tunnu kovin onnistuneelta; yhdistämällä runojen oman todistuksen Rikhard I:n ajan yhteiskuntaoloihin kirjoittaja on sitä vastoin hyvin etevästi pyrkinyt osoittamaan, että henkilö, jota runot ylistävät Robin Hoodin nimeä käyttäen, on elänyt ja toiminut juuri tuona aikana. Ja kun kirjoittajan käsitys tuon toiminnan luonteesta johtaa väistämättä siihen, että tämä henkilö menettää kansallissankarin sädekehän, jonka Thierry on yrittänyt hänelle luoda, kirjoittaja on pystynyt yhtä etevästi korvaamaan runoudelle tämän menetyksen tuomalla esiin itse tilanteeseen sisältyvän runollisuuden sekä Robin Hoodin luonteeseen kuuluvan puhtaan ja jalon inhimillisyyden samoin kuin sen kansallisen englantilaisen luonteen, jonka osoittavat runouden näistä kummastakin seikasta ilmaisema käsitys ja sen esitystapa.
Ja vaikka kirjoittaja on, kuten hän itse vaatimattomasti ilmoittaa, seuraillut Étiennen käsitystä näitä seikkoja selvitellessään, hänen oma tulkintansa on kuitenkin kiistatta syvällisempi ja perustuu laajempaan tutkimustyöhön, josta todisteena on myös sen kirjallisuuden runsaus, jota hän on käyttänyt ja johon hän tutkimuksessaan vetoaa.
Vain tiedekunnan suuresti kunnioitetun dekaanin poissaolo yliopistosta on syynä siihen, että tiedekunta antoi minulle kunniatehtäväksi esiintymisen tiedekunnan edustajana väitöstilaisuudessa ja tämän lausunnon esittämisen, tehtävän, jonka täysin pätevä täyttäminen olisi vaatinut herra dekaanin näiden aiheiden parissa ylivoimaista oppineisuutta ja ymmärrystä. Sen tietämyksen perusteella, joka minulla on tutkimuksen aiheesta, vakaa käsitykseni on, että kirjoittaja olisi voinut hyötyä Robin Hoodin tarun historiallisten juurten selvittämisessä laajentamalla Englannin historiaan kohdistuneita tutkimuksiaan. Niinpä olen sitä mieltä, ettei kirjoittajankin hyväksymä käsitys Simon de Montfortin ja hänen kanssaan liittoutuneen ylimystön suhtautumisesta kansan vapauteen vastaa historian todistusta. Historia osoittaa myös, että anglosaksinen kansa suhtautui valittuun kuninkaaseen normannien maahantunkeutumisesta saakka toisin kuin hänen paroneihinsa, joten metsärosvojenkin selkeästi osoittama loyauté [uskollisuus kuninkaalle] ei ole mitenkään hämmästyttävää eikä kelpaa todisteeksi, joka osoittaisi Robin Hoodin mahdolliseksi elinajaksi vaiheen, jolloin heimojen välinen kansallisuuskauna oli jo jäänyt menneisyyteen. Mutta mikäli kirjoittaja katsoo löytäneensä esittämistään todisteista aseita puolustaakseen Thierryn käsitystä ja samalla myös omaa käsitystään Robin Hoodin elinajasta, historia antaa mielestäni toisaalta riittävästi syitä metsärosvojen elämää kuvaavan tarun syntyajan sijoittamiseen paljon kauemmaksi menneisyyteen. Jo anglosaksien lait nimittäin osoittavat, että tuollaista elämää elettiin jo ennen normannien maahantunkeutumista suunnilleen samoissa muodoissa ja suunnilleen yhtä yleisesti kuin sen jälkeenkin. Voidaan auliisti myöntää, että runossa kuvattu metsärosvojen suhtautuminen metsästyslakeihin tuli heidän elämässään hallitsevammaksi piirteeksi normannihallitsijoiden aikana, ja samoin voitaneen olettaa, että runojen leikkisän ylimielinen suhtautuminen hengellisen säädyn jäseniin on tässä muodossa peräisin 1400-luvulta eli ajalta, jolloin vanhimmat nykyaikaan säilyneet runot on merkitty muistiin, samalta ajalta, jona taru kirjoittajan varsin onnistuneen esityksen mukaan muutenkin sai nykyisen iloisemman ilmeensä. Jos tähän olisi kiinnitetty enemmän huomiota, tämä runous olisi varmaankin menettänyt vielä hieman enemmän siitä liioitellusta historiallisesta painoarvosta, jonka Thierry haluaa sille antaa, eikä myöskään kirjoittaja olisi voinut pitää näille runoille vaikkapa sinänsä oikeinkin antamaansa yhteiskunnallista merkitystä millekään Englannin historian yksittäiselle vaiheelle erityisesti ominaisena. Tätä kirjoittajan käsitystä tarkasteltaessa viriää aivan itsestään ajatus, että köyhien ja rikkaiden välinen epäsuhta on samanlainen kaikkien kansakuntien keskuudessa ja kaikkina aikoina ja että useimmilla kansoilla on ollut omat kertomuksensa jaloista rosvoista, jotka ovat itse ottaneet tehtäväkseen tämän epäsuhdan tasoittamisen.
Puutteeksi haluan myös mainita sen, että kirjoittaja on esittänyt sangen niukasti runojen omia sanamuotoja, vaikkakin tämä puute saattaa tuntua erityisen selvästi meidän maassamme, jossa sangen harvat henkilöt voivat omistautua tämäntapaisiin tutkimuksiin.
Kirjoittajan sangen erinomaiselle ja todellakin taiteelliselle esitystavalle minun on annettava sen ansaitsema erityinen kiitos.
Väitöskirjan julkinen puolustus oli sujuvaa ja toi esiin asiantuntemuksen, josta itse tutkimus on riittävänä osoituksena.
Joh. Vilh. Snellman
