Siuntion pappilassa 6.9.1841

Parahin Veli Snellman! 

Kukapa voisi panna pahakseen sen, että Sinä rähiset, kun sinun mielenlaatusi ja tarkoitukset tunnetaan; todella kipeää ovat moitteesi kuitenkin tehneet; tiedänhän itse tehneeni pahoin – ja olen tiennyt sen jo kauan. Olenhan jo kuukausien ajan tiennyt, millainen isku on kohdannut berliiniläisten sukulaisteni sydämiä ja maallista onnea. Minulla ei siis ole mitään anteeksiannettavaa syytä vaitiololleni ja siten tekemälleni rikkomukselle ystävyyttä vastaan, joka, siinä olet oikeassa, harvoin täällä maailmassa kestää; ja usko sanojani, että tämä rikkomus painaa mieltäni raskaasti, koska se ei ole ainoa laatuaan. – Mutta niiltäkään, joita olen mahdollisesti jo syvästi loukannut, en halua ostaa itselleni anteeksiantoa edes hätävaleella. Sinä olet kokenut heidän luottamuksensa minua kohtaan; enkö minä nyt olisi kaksinkertaisesti syyllinen, jos itse epäilisin sitä, jollen uskoisi, että he uskovat ystävyyteni ja myötämielisyyteni lämpöön senkin jälkeen, kun olen tunnustanut kaunistelemattoman totuuden? – Sinä luultavasti pudistat päätäsi arvellen, että tuskin löydän keinoa, jolla voisin tässä tapauksessa edes kutakuinkin hyväksyttävällä tavalla selittää kuukausia jatkuneen laiminlyönnin; mutta älä toki luule, että pyrkisin parhaani mukaan selittämään tai etsimään tekosyitä – sanon vain, etten ole aikaisemmin kaiketi voinut kirjoittaa, kun olen voinut olla kirjoittamatta näin kauan; – ja kun tiedän vilpittömän suruni ja syvän osanottoni, toivon, että sydämeni pystyy saamaan heidät vakuuttumaan siitä. – Kiitos, Veli! kuitenkin sydämellisesti siitä myötämielisyydestä, jota olet osoittanut tilanteitani kohtaan sekä ennen kaikkea siitä todella liikuttavasta tiedosta, jonka olet välittänyt minulle saksalaisten ystävien ystävyydestä. En halua tässä sanoa heistä enempää, en edes kiistää sinun arviotasi, vaan säästän toiseen kertaan siitä keskustelemisen. Vain se vakuutus minun on lisättävä, etten ole missään mielessä käsittänyt väärin sanojasi eikä minulla ole ollut eikä ole mitään vaaraa suhteestani perheeseen; sitä suhdetta ystävämme Maj, joka on aina tuntenut luottamusta hyvin niukasti, ei tunne eikä pysty arvioimaan.

Kun minun on tässä ollut pakko viipyä omissa kuulumisissani ja asioissani, haluan nyt myös jatkaa, tosin hyvin lyhyesti, vilpittömästi tunnustaen, ettei muuta kannata yrittää. Haluat tietää, miten menettelen konsistorissa, mutta sitä asiaa saat kysyä Nordströmiltä, jonka luultavasti tapaat. Ehkäpä hän voi todistaa, etten ole sinä lyhyenä aikana, jonka olen siellä istunut, antanut perusteltua aihetta tyytymättömyyteen. Tiedän muuten olevani professorina vielä ressukka; ja jollen ole muutaman vuoden kuluttua tullut toisiin ajatuksiin, saat tulevaisuudessa käydä tervehtimässä muuatta akateemista ystävääsi maaseudulla, et kuitenkaan Siuntiossa. Yksityiselämäni onni ja viihtyisyys eivät ole edenneet sen pitemmälle kuin että olen sopinut ensi vuodeksi Carl Backmanin kanssa yhdessä asumisesta vanhassa majapaikassa. Jos olisin tavoitellut pelkästään ”salongeissa esiteltävää sielun jaloutta ja joka sanassa ilmenevää tunteen herkkyyttä”, olisi minun ahkerana salongeissa liikkujana toki pitänyt löytää tämä jo kauan sitten, mutta, katsopas, minä olen etsinyt muuta, ennen kaikkea minulle sykkivää sydäntä, enkä ole sitä vielä löytänyt. Veli Snellman! annan kuitenkin mielihyvin anteeksi sen, että Sinä monen muun tavoin arvioit minua väärin tässä asiassa. Nyt minulla tuskin enää on muuta lisättävää omasta itsestäni kuin se, että minulla näyttää olevan mahdollisuuksia selviytyä velkojistani, kunhan vain elän muutamia vuosia, erityisesti elän naimattomana.

Ja sittenpä minun on nyt siirryttävä puhumaan Sinusta, Carissime Peregrinaldo [rakkahin vaeltaja]! ja toivotettava Sinut tervetulleeksi Sveanmaahan ja siis lähemmäksi kotia, joka on sinulle suureksi ilokseni yhä niin rakas! Kyllä vain, usko minua, kaikesta ilahduttavasta ja Sinulle kunniaa tuottavasta, mitä olet meille ilmoittanut, mikään ei ole ilahduttanut minua niin paljon kuin sinun Rakkautesi tähän köyhään maahamme ja heikentymättömät tunteesi täällä olevia maineettomia ystäviäsi kohtaan. Minun pitäisi toki ylpeyttä tuntien muistaa sinun Speculation Entwicklungiasi [Idee der Persönlichkeit, Persoonallisuuden idea] jne.; tunnustan kuitenkin rehellisesti, etten tiedä, mitä minun pitäisi siitä ajatella ja kuinka paljon omakohtaista aihetta iloon siitä voi minulle olla. Kun saat kiittää ennen kaikkea Bauria sen ilmestymisestä julkisuuteen, tämän pitäisi antaa minulle aihetta toivoa, että tapaan kirjastasi omaa ajatuskantaani vastaavan persoonallisuuden; mutta sinun tässä kirjeessäsi esittämäsi ajatukset elämästä tämän maallisen elämän jälkeen – kaikki vielä vanhoja – riistävät tuon toivon minulta uudelleen. Tiedän kuitenkin, ja se täyttää mieleni sydämellisellä ilolla, että olet kaivannut meitä, että toivot hartaasti näkeväsi meidät jälleen ja tekeväsi täällä työtä meidän hyväksemme ja meidän kanssamme. Ole nyt Sinäkin vakuuttunut siitä, että me odotamme Sinua ja otamme sinut täällä avosylin vastaan – äläkä luule, ettei tämä sana ”me” merkitse mitään: se tarkoittaa niitä, jotka ovat vahvempia, minkä tulevaisuus varmaan näyttää. Olemme kuitenkin toimineet, jotta voisit toivomuksesi mukaan saada viipyä vielä vuoden Ruotsissa, eikä sille aseteta esteitä. Lupa ei vain voi tulla aivan heti, koska kreivi Armfelt on vielä maassa. Se seikka, ettet ole saanut Saksaan kirjettä, johtui suurimmaksi osaksi siitä, ettet ollut ilmoittanut ajankohtaa, jolloin kirje tavoittaisi sinut tietyiltä paikkakunnilta. Minä puolestani en saanut nähdä yhteiskirjettä ennen kuin elokuussa, meistä on ollut erittäin mielenkiintoista kuulla niistä vaikutelmista, joita olet saanut Saksasta yleensä ja etenkin sen tieteestä ja tiedemiehistä. Et varmaankaan voi ihmetellä vähääkään sitä, etteivät kaikki ole samaa mieltä kanssasi. Kun valitat, että Saksan tiede on ollut niin vähän ajalle suuntaa antavaa ja maailmaa uudistavaa, olet kumma kyllä unohtanut Hegelin, kuten Nervander on huomauttanut. – Mutta tämä ei ole oikea paikka tästä asiasta ja muustakaan kiistelemiseksi – minun on kiirehdittävä kertomaan sinulle jotakin muistakin ystävistäsi kuin itsestäni. Luultavasti tässä asiassa kukaan ei ole ennättänyt edelleni.

Aloitan henkilöstä, joka luultavasti kiinnostaa Sinua eniten – kuten minuakin, Fredrikistä. Siitä, ettei luokkahuone ole uuvuttanut hänen runoilijansiipiensä nostovoimaa, saat vakuuttavan osoituksen Piikkien [Höstispiggar] vihkosesta – tai olet jo saanut, kun tämä tulee käsiisi. Valehtelisin kuitenkin, jos sanoisin, että hänen mielialansa on ollut runollisessa (so. sydämellisen lämpimässä) vireessä pitkään aikaan. Hän kärsii samoin kuin Sinä siitä, ettei hänellä ole tulevaisuutta tässä maailmassa. – Jos hän joskus sen saa, hän heilahtaa ylenmääräiseen rohkeuteen: hänen sydämensä on niin lämmin ja mielikuvituksensa niin nuori. Hän kertoo Sinulle varmaan pian itse, mitä hän olisi voinut Ruotsissa ollessaan tehdä tulevaisuutensa hyväksi. Sen tiedän, että jos hän joskus kohoaa asemiin, hänen ei tarvitse kiittää siitä suosioita. Borg on nyt lehtorina Turussa, me invite [vastoin tahtoani]. Hän lupaa kuitenkin osoittaa pätevyytensä professorinvirkaan helmikuussa ja toivoo saavansa sen kuten muutkin. Siitä vanhasta ennakkoluulostasi, että Yliopistosta on haluttu karkottaa kaikki, mikä on kelvollista, saisit nyt lopultakin luopua. Lääketieteilijät olkoot poikkeus – muissa tiedekunnissa sitä ei hyväksytä. Nervanderkin on saatu pysymään meillä, kun asianomaiset tahot ovat vaikuttaneet häneen ja hänen tulonsa on turvattu. Sjöman kuitenkin uhkaa erota sen takia, että Evert Bonsdorff sai professorin arvon, ja hän on uskonut havainneensa muutenkin mielivaltaa ja loukkauksia. Minusta mies, jota sangen usein sanotaan ihmeidentekijäksi, kiinnittää liian paljon huomiota sanaan professori, joka ei koskaan ole ollut ensiksi mainitun synonyymi. Sinulle ei ole uutta, että hän on meidän maamme kaikkien aikojen loistavin tohtori, jota ulkomaalaiset pitävät kullan arvoisena. – Ukko Ståhlberg jätti meidät, ja häntä kaivataan yleisesti, vaikka me jätimmekin hänelle improvisoidut jäähyväiset leikkiä laskien, kuten tapaan kuuluu. Jos pystyn muistamaan tekstin ulkoa, se Sinulle kerrotaan – kauan hän ei viipyne Viipurissa, vaan muuttaa Kuopioon, kun sinne järjestetään lukio – tai Paltamoon, niin kuin viisussa sanotaan. Lyseo on nyt Aminoffin johdossa, ja vanhemmista opettajista siellä ovat vielä virassa Backmanit 1 ja 2, Bygdén, Lillström, Wallgren ja allekirjoittanut – ei kuitenkaan tulojen vuoksi, älä luule. – Kun olet luullakseni vielä kiinnostunut tästä palaestrasta [antiikin Kreikan painipaikka], haluan lisätä, että se on nyt käynyt kaikki pregeneraationsa vaiheet. – Jos juuri Saksasta palanneena haluaisit vielä kysyä muutamista saksalaiseen tapaan: was macht der? [mitäs hän tekee?] vastaan esim. Axel L:stä: Er macht Kinder [hän tekee lapsia] – veljestä, että hän luultavasti ei koskaan pääse niin pitkälle – jatkaa kuitenkin humanissimuksena – ja on nyt Pietarissa. Tämän virkaveljestä Fredrik Tengströmistä, että hänestä on tullut Pietarin henkivakuutusyhtiön pääasiamies ja lisäksi Rosenbröijerin tilan omistaja, ja siellä hän on pitänyt luonaan kaikkia *P–ä:n* neitejä viime kesänä – kuitenkin turhaan – lopuksi Fredrik Ehrströmistä, että hän kalustaa pientä pesäänsä, jossa varmasti viihtymys vallitsee. Rahaa hän saa Emma Mattheiszeninsä mukana niin paljon, että selviytyy varmasti, kunhan hän vain voisi palauttaa morsiamensa terveyden!! Muuten ei mieleeni tule mitään mainittavaa minua lähinnä ympäröivästä henkilöpiiristä, ja kertomastani huomaat, että useimpien asiat ovat kutakuinkin ennallaan. Vaikka se ehkä Sinua harmittaa, Lauantaiseura on yhä olemassa, ja sieltä löydät myös kaikki seuran vanhat jäsenet, ja tämä varmasti ilahduttaa sinua, sitten kun palaat ja olen varma siitä, että kohtaat ystävyyttä nyt enemmän kuin koskaan siinä piirissä. Tunnetko suomalaisen sananlaskun: Silloin kun katos’, kaivattiin?! Ja näin toivotan sinulle sydämestäni: voi hyvin! Veli! Nyt olet meitä lähempänä myös materialiter [fyysisesti], tiedetään, missä olet – etkä Sinä pahastu, jos Sinut sieltä joskus tavoittaa ystäväsi Lille.

Äkäiset jäähyväissanat ystäville ja kumppaneille Kaisaniemessä 15. kesäkuuta vuonna neljäkymmentäyksi

Setä Ståhlberg

(Sävel: Mollberg valthornet proberar)

Piru saa omansa viedä,

enää en tällaista siedä,

tuhatta tehtävää uutta.

Kohtalo nurja ja saita

vähentelee oppilaita,

eikä näy tulevaisuutta

jollei saa lisää lainaa.

Rehtorin huolet kun painaa,

ei vapaata ees sunnuntaita.

Tarpeeksi sain lyseosta,

museosta, kirjastosta,

vaan Suomalaisuuden seurasta

varsinkin kylliksi sain.

Seikka se ärsyttää vasta,

että nuo nykynuorukaiset

tanssiaisiin tahtoo vain,

kiinnosta ei muu kuin naiset.

Sehän vie päin prinkkalaa.

Tänne en ikinä palaa,

juttu nyt näin ilmaistakoon:

Täältä on päästävä pakoon,

että ei halkeais sappi,

jotta vois vaimonkin ottaa

tuleva Paltamon pappi!

[LR]