Helsingissä 12.6.1840
Veli!
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti, niin on kirjoitettu, mutta nyt tiedän, että se voi riidellä, voipa jopa joskus puraistakin. Mitä rakkautta se sellainen on?, kuuluu vastaväite – mutta pysyn siinä käsityksessäni, että todellinenkin Rakkaus voi käyttäytyä tuolla tavalla, sirotella pinnalleen tuollaisia pahuuden kohtauksia. Kuten sinä viimeksi. – Kuitenkin on tunnettava Sinut, Snellman!, sillä tavalla kuin me tunnemme, on täytynyt nähdä myös kyyneleet sinun silmissäsi, jotta ei suuttuisi, katkeroituisi niin suuresta sapekkuudesta kuin Jacobuksen saaman kirjeen muutamiin riveihin sisältyy. Sinulla on yllin kyllin syytä olla tyytymätön moniin – muiden muassa minuun – mutta sinun ei olisi pitänyt unohtaa, että Sinä itse olet jo monta vuotta pitänyt meitä ihmisinä – ellet enempänä – ja nyt kuitenkin puhut meille et pelkästään kuin roistoille ja kelvottomille surkimuksille – mikä menköön sinun tiliisi ja meidän – vaan kuin kaikissa suhteissa kunniallisuuden unohtaneille, joiden kanssa olisi parasta katkaista kaikki yhteydet ja jotka olisi parasta jättää paatuneisuutensa valtaan. – Sinä todellakin hämmästyisit siitä, mitä olet meille sanonut, jos nyt rauhallisemmin mielin lukisit sen. Annamme Sinulle kuitenkin mielellämme anteeksi – ja säilytämme vain katkeran muiston siitä syvästä tuskasta, joka puhuu ja purkautuu vihaisissa sanoissa. Anna sinäkin meille anteeksi!! Me olemme kaikki tehneet virheitä – – Kelläpä jollei Sinulla ollut aihetta odottaa myötätuntoista, mieltymystä ilmaisevaa sanaa jokaiselta niistä, jotka ovat sanoneet itseään Sinun ystäviksesi ja olleet ystäviäsi – ei pelkästään sen vuoksi, mitä sinä olet tehnyt, kunniaksi itsellesi ja meille, vaan vieläkin enemmän Sinun mielenlaatusi takia, Vanha kunnon Snellman! tänään ja huomenna samanlaisen – mitä oletkin saanut kokea kielteistä ja myönteistä ja kärsiä; – mutta Sinutkin olemme muka unohtaneet. Eihän toki! – Vastaan omasta puolestani ja muidenkin – tiedän, etten ole ainoa, joka on iloiten lukenut, mitä olet kirjoittanut – ylpeyttä tuntien, anteeksi korkealentoinen sana – ajatellut, mitä olet ollut entisten maanmiestemme keskuudessa. En sano tätä siinä mielessä, että uskoisin Sinun tarvinneen meiltä tuollaista tunnustusta, tuollaista ylistystä, vaan haluan näin vain selittää, ettemme ole suhtautuneet yhtä tunteettomasti siihen, mitä olet halunnut ja tehnyt, kuin olemme nähtävästi suhtautuneet sinun henkilöösi. Tiedän kuitenkin, ettet halua enempää. Jos vain pystymme saamaan Sinut vakuuttumaan siitä, ettemme ole kunniatonta sukukuntaa, Sinä unohdat pian meidän ystävinä, liike- ja maailmanmiehinä tekemämme virheet. Oletan, että jokainen haluaa lakaista puhtaaksi oman ovensa edustan; minun on tässä enää vain luvattava tehdä parhaani omalta osaltani.
Minun viime vuonna kokemani onnettomuudet ja vahingot Sinä tiedät. Seuraukset isäni kuolemasta osoittautuivat ikävämmiksi kuin aavistinkaan. Koska oli välttämätöntä säilyttää hänen muistonsa puhtaana velkojien taholta tulevilta loukkauksilta, saimme ottaa vastattavaksemme suuren osan veloista, niin että kun kaikki laskettiin yhteen, totesin lopuksi, että minulla oli oma vanha velkani mukaan luettuna 9 000 niskoillani. Lisää siihen, että on avustettava äitiä ja 5 sisarusta, joille tulee 450 ruplaa eläkettä, niin voit todeta, että työtä on tehtävä rahan ansaitsemiseksi. Olen sen takia toiminut huokaillen opettajana tämänkin lukukauden akateemisen toiminnan sijasta. Jotta kuitenkin omastatunnostani olisi edes kaistale ehjänä, olen kirjoittanut meidän Ecclesiastiska Litteraturbladiimme ja aion saada kesällä julki vielä jonkin pienen tutkielman. Lepohetkinäni olen kääntänyt Lönnrotin Kanteletarta *150* sivua, jotka ilmestyvät vihkona tänä kesänä. Nyt ryhdyn tehtailemaan kirkkohistorian luentoja; odotan nimittäin valtakirjan tulevan näinä viikkoina. Pastoraatin mukana tulee 1 500 ruplan palkka – ensimmäinen, jonka kruunulta saan – silloin loppuu kouluopetus. Ole nyt tähän tyytyväinen!!
Matka jatkuu ilman pysähdyksiä! Seuratkoot Sinua suotuisat tuulet, onnelliset tähdet, muistuttakoon se, joka loistaa Pohjoisnavan yläpuolella, Sinua usein siitä, että Sinulla on isänmaa!! Pysyisitpä aina sellaisena hulluna, että katsoisit kuuluvasi sille!! Olen suruissani siitä, ettei minulla näytä tänäänkään olleen aikaa Sinulle – varsin tilapäiset esteet pakottavat minut jättämään kirjeen lyhyeksi ja kirjoittamaan huonoa jälkeä, jotta en olisi sinulle enää pitempään kirjevelassa. Sano terveisiä kirjallisille ystävillemme – ennen kaikkea Mellinille – kutsu kyllä tulee. – Ståhlberg, Ehrström, Stubben, Calle Backman, Bygdén, Lönnrot, praesentes [läsnäolevina] lähettävät veljellisen tervehdyksensä veljelle, jonka he toivovat vielä olevan kieltämättä veljeyttään heidän kanssaan, missä toivossa elää myös hän, joka mielellään haluaa Sinulta siunaavan tervehdyksen.
Benedictus!!! Voi hyvin!
