Pietarissa 26.2./10.3.1857

Suuresti kunnioitettu Ystävä, 

Vasta tänään ennätän vastaamaan Teidän kunnianarvoisaan kirjeeseenne helmikuun 28. päivältä. Liitän heti oheen liuskan, jolla olen yrittänyt luonnehtia Castrénin aikaansaannoksia. Tekstistä puuttuu paljon, jotta se olisi edes kutakuinkin tyydyttävä; juuri nyt en kuitenkaan tunne pystyväni saamaan aikaan parempaa. Käyttäkää siis tarpeellista harkintaa.

Arvioidessanne ponnistuksiani Castrénin jäämistön parissa Te joka tapauksessa yliarvioitte ansioni. Ette saa unohtaa sitä, että meidän akatemiamme velvollisuus on julkaista tämän meille niin läheisen tutkijan jälkeenjääneet paperit ja että nimenomaan juuri minulla on erityinen velvoitus ottaa tämä työ hoitaakseni.

Kirjoitan nämä rivit kiireessä, ja tämä on syynä siihen, että minun on nyt lopetettava.

Alttiisti Teidän

A. Schiefner

[Liite:]

Herra Professori J. V. Snellmanille

Helsinkiin

Castrénin kielitieteelliset aikaansaannokset voidaan koota kahdeksi ryhmäksi, joista toiseen kuuluvat työt, jotka hän teki ennen toista Siperian-matkaansa, ja toiseen tuolla matkalla syntyneet tai aloitetut työt. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hänen akateeminen opinnäytteensä suomen, viron ja lapin [saamen] nominien taivutuksen sukulaisuudesta, hänen tutkimuksensa painotuksen vaikutuksesta lapin kieleen sekä syrjäänin [komin] ja tšeremissin [marin] kieliopit. Jo ensimmäinen näistä töistä viitoittaa tien, jolle Castrén tutkimuksissaan lähti. Kun varhaisempina aikoina suomen sanoja vertailtiin mitään periaatteita noudattamatta heprean, kreikan ym. kielten sanoihin ja yritettiin sanojen samankaikuisuuden nojalla perustella kielten sukulaisuutta, Castrén puolestaan painotti jo akateemisessa opinnäytteessään suomen, viron ja lapin nominien taivutuksen sukulaisuudesta hyvin voimakkaasti sitä, että kielten sukulaisuus voidaan kunnollisesti selvittää ainoastaan yksittäisten kielten kieliopillisia muotoja vertailemalla. Maineikas Bopp oli jo ennen häntä lähtenyt tälle tielle indoeurooppalaisia kieliä tutkiessaan, ja hän eteni tätä tietä Raskin ja Sjögrenin antaman esimerkin rohkaisemana altailaisen heimokunnan laajalle kielialueelle hyvä ymmärrys ja suuri sitkeys aseinaan. Kaikkia tutkimustensa kohteiksi ottamiaan kieliä tarkastellessaan hän pyrki aina selvittämään kielen rakenteen. Hän löysi ensinnäkin sukulaiskielistä sangen pian ne kieliopilliset muodot, jotka vastasivat hänen jo tuntemissaan kielissä havaittuja muotoja, ja lisäksi hän onnistui vertailemalla tunnettuja asioita vasta oppimiinsa selvittämään monia seikkoja kummallakin taholla. Tämä ilmenee etenkin hänen tutkimuksessaan painotuksen vaikutuksesta lapin kieleen; siinä hän on runsaasti valaissut suomen ja lapin kielen keskinäisiä suhteita. Myös syrjäänin kielioppia laatiessaan Castrén on käyttänyt tätä menetelmää ja valaissut monia syrjäänin kielen ominaisuuksia jatkuvalla vertailulla lappiin ja suomeen. Tällä tutkimuksella on lisäksi sekin ansio, että sen kohteena oli siihen mennessä tuntematon tuon kielen puhtaampana säilynyt muoto. Castrénin matkamuistelmien perusteella tiedetään, miten epäsuotuisissa oloissa hän tuon tutkimuksen laati. Tšeremissin kielioppiaan varten Castrénilla oli käytettävissään niukemmin aineistoa ja liian vähän aikaa, jotta hän olisi voinut tarkemmin syventyä tšeremissin kielen suhteeseen tataarin ja tšuvassin kieleen. Hän onnistui silti toteamaan niin paljon äänteellisiä ja kieliopillisia yhteyksiä, että myöhemmin samaa kieltä tutkinut Wiedemann on esittänyt tästä kiitoksensa.

Näiden saavutusten lisäksi maininnan ansaitsevat monet suppeammat tutkielmat, joissa hän on tarkastellut omaa äidinkieltään ja ilmaisee loisteliaasti kyvykkyytensä kriittisenä tutkijana. Lappi, syrjääni ja tšeremissi sekä hänen tämän jälkeen tutkimansa ostjakki [hanti] ovat hänen syntymämaansa kielelle niin läheisiä, että ne kaikki voidaan tunnistaa samaan kielikuntaan kuuluviksi. Suomen kielen tuntemus auttoi häntä siis varmastikin merkittävästi noiden kielten tutkimustyössä. Asiat ovat kuitenkin toisin tutkittaessa altailaisen kielikunnan etäisempiä kieliä. Vaikka on kiistatonta ja Castrénin tutkimusten perusteella entistä selvemmin nähtävissä, että altailaisen kielikunnan kielet noudattavat kieliopilliselta rakenteeltaan samoja muotojen kehityslakeja ja ovat tässä mielessä yllättävän yhdenmukaisia, on yhtä selvästi todettava, että tätä muotojen yhdenmukaisuutta ei vastaa kieliopillisten muotojen äänteellinen samankaltaisuus. Havainnollistaaksemme kielikuvalla tätä tilannetta voisimme sanoa, että esim. mongolin ja suomen sijapäätteiden suhdetta ei voida ajatella läheisemmäksi kuin vaikkapa kuusenneulasen ja koivunlehden rinnakkaisuutta. Onkin todettava, että uskoessaan löytävänsä kaikkialta mitä läheisimpiä yhteyksiä kotimaansa kieleen Castrén jonkinlaisen riemukkaan hätäisyyden tunnelmissa liitti toisinaan altailaisen kieliryhmän etäisempien kielten moniakin kieliopillisia muotoja liian läheiseen yhteyteen oman kielensä kanssa. Tämä on kuitenkin sekä ymmärrettävää että anteeksi annettavaa sen takia, että tutkijan oli itse matkalla ollessaan ja suuressa kiireessä pyrittävä monien kielten alueella omin neuvoin tulkitsemaan havaintojaan eikä hän näin ollen voinut ryhtyä tutkimaan uusia kieliä toivottavan ja oman lahjakkuutensa edellytysten mukaisen valmistautumisen pohjalta. Niinpä hänen tšeremissiä ja ostjakkia koskevat tutkimuksensa olisivat tuottaneet paljon antoisampia tuloksia, jos niitä olisi edeltänyt tarkempi tutustuminen tataarikieliin. Castrén saattoi tutustua mongolin kirjakieleen vain pintapuolisesti voidakseen perehtyä muutamassa viikossa eräisiin burjaattimurteisiin. Samoin pikaisen tarkastelun varaan jäi mantšu, johon hänen oli tutustuttava, koska sillä on yhteytensä tunguusimurteisiin. Tutkimuksia vaikeutti lisäksi se, että burjaatit ovat hyvin voimakkaasti vaikuttaneet hänen tutkimiinsa tunguusimurteisiin. Samoin Minusinskin alueen tataarimurteilla on läheinen yhteys toisaalta mongolimurteisiin, toisaalta Böhtlingkin ponnistelujen oppineen maailman tietoisuuteen tuomaan jakuutin kieleen.

Kun otetaan huomioon tämä Siperian yksittäisten kielten merkillinen solmiutuminen toisiinsa, ei varmaankaan voida olla myöntämättä Castrénin lyhyessä ajassa saavuttamien tulosten mitä suurinta ansiokkuutta.

Valitettavasti hänen ei ollut suotu jättää jälkeensä yhtäkään kielitieteellisistä teoksistaan täydellisen valmiina, kuten hän olisi halunnut. Ostjakin kielioppi tosin ilmestyi jo hänen elinaikanaan, mutta hänen oli kuitenkin julkaistava se aikaisemmin ja epätäydellisempänä kuin hän oli toivonut. Tavattoman paljon parempaan tulokseen hän päätyi samojedikielten kieliopissaan, jonka yksittäisiä osia hän saattoi muokata moneen kertaan, vaikka ei ehtinytkään saada työtä täysin valmiiksi. Syntyy suurenmoinen kuva viidestä samojedikielestä ja niiden lukuisista murteista, joita ilmasto-olot ja vaihtelevat kosketukset muihin kieliin ovat muovanneet, ja tämän kuvan luomisen kautta saadut kielitieteelliset tulokset ovat joka tapauksessa sekä merkittäviä että pysyviä. Castrén sanoikin hyvin perustein tätä työtä elämäntyökseen. Hän piti ostjakin kielen tarkastelua vain oheistyönään, vaikka tämä kieli miellytti häntä erityisesti, koska se oli lähempänä hänen äidinkieltään. Hänen ansiokseen jää joka tapauksessa se, että hahmotelmallaan ostjakin kieliopiksi hän toi tutkimukselle ensimmäiset tiedot tämän kielen ymmärtämiseksi. Tutkiessaan samojedikielten kamassimurretta Castrén totesi välttämättömäksi tarkemman tutustumisen tataarien puhumiin kieliin. Tämän tutkimustyön tuloksina syntyneet muistiinpanot Minusinskin alueen kieliin kuuluvien kosbalin ja kumgassin kieliopillisista piirteistä tuovat tietoon monia uusia muotoja ja äänneopillisia ilmiöitä, jotka ovat erittäin kiinnostavia tataarikielten tutkimuksen kannalta. Burjaattimurteiden selvittely tuo näkyviin kansankielen luomia uusmuodosteita, joista oli aiemmin vain hyvin epätäydellisiä käsityksiä. Erityisen kiitoksen ansaitsee myös tunguusin kielioppi, jolla Castrén lopultakin pani alulle tunguusimurteiden perusteellisemman tutkimuksen. Jenisein ostjakkien kielen sekä siihen sidoksissa olevan kottien kielen kieliopillista rakennetta ei ennen Castrénia tunnettu lainkaan. Tämän sekä äänteellisesti että kieliopillisesti sangen omalaatuisen ja tähänastiselle tutkimukselle hyvin oudon kielen rakenteen selvittäminen ei ole suinkaan vähäinen ansio.

Castrénin kielitieteellisten tutkimusten rinnalle asettuvat hänen mytologioihin kohdistuvat tutkimuksensa monessakin mielessä. Niissäkin ilmenee kyky löytää uudella alueella heti ne hahmot, jotka vastaavat ennestään tunnettuja. Vasta Castrén on luonut perustan suomalaisen mytologian tieteelliselle tutkimukselle ja osoittanut, miten kansanrunojen pohjalta voidaan edetä tieteelliseen tarkasteluun. Hän on joissakin kohdissa saattanut erehtyä, yhdistellä erilaista ja erottaa toisilleen sukua olevia aineksia, mutta tämä olisi korjaantunut tekstiä muokattaessa. Hän ilmaisi suhtautuvansa kriittisesti Kalevalan uuteen laitokseen, vaikka esi-isien eeppiset runot innostivat häntä, ja tämä oikeutti meidät odottamaan hyvin paljon hänen tulevilta töiltään isänmaansa myyttien selittäjänä.

Hänen kansatieteelliset luentonsa, jotka nojautuivat pääasiassa muiden tutkimuksiin, olivat vaatimattomampia, vaikkakin niillä on oma erikoislaatuinen viehätysvoimansa selkeän esitystavan ja kokeneen tutkijan monien oivallisten asiayhteyksiä valaisevien viittausten ansiosta.

Castrénin kielitieteelliset saavutukset eivät siinä muodossa, jossa hän jätti ne jälkeensä ja jossa ne on julkaistu, suinkaan anna riittävää käsitystä hänen koko lahjakkuudestaan ja tietämyksestään. Valvoessani hänen ostjakin kieliopin alkeidensa painatusta vuonna 1849 saatoin sangen selkeästi havaita, miten paljon hän saattoi luottaa merkilliseen muistiinsa merkitsemättä tietojaan paperille. Niiden muutamien viikkojen aikana, jotka hän omisti ostjakin kielen tutkimiseen, hän pystyi havaitsemaan ja merkitsemään muistiin hämmästyttävän paljon. Hän myönsi auliisti, että näihin tarkasteluihin saattoi kohdittain sisältyä virheitä, mikä juuri käytettävissä olleen ajan lyhyyden takia on helposti anteeksi annettavissa. Hän kirjoitti minulle 11./23. kesäkuuta 1849 tästä asiasta:

Olen nyt saanut melkein valmiiksi ostjakin kielen etymologiani, johon olen perin pohjin kyllästynyt, koska aineistoni on ollut sangen riittämätön ja olen joutunut sananpartta lainatakseni ”tekemään kärpäsestä härkäsen”.

Myöhemmässä kirjeessään heinäkuun 4./22. päivältä hän kirjoittaa samasta työstä:

Ikävämpää on, että teoksessani esitelty aineisto on niukka ja riittämätön, mutta jos Akatemian taholta tätä seikkaa arvosteltaisiin, minulla on valmiina seuraava vastaus. Ostjakin kielen tutkiminen ei Akatemian ohjeiden mukaan kuulunut lainkaan tutkimusalueeseeni, ja voidakseni täyttää kunnollisesti päätehtäväni saatoin ainoastaan jonkin kerran vilkaista tätä kieltä. Kielen ja etenkin kirjallisesti viljelemättömän kielen kaikkien salaisuuksien selvittäminen edellyttää pitkäaikaisia tutkimuksia; muutamien ostjakkien parissa viettämieni viikkojen aikana ennätin suurella vaivalla merkitä muistiin tavallisimmat sanat ja yleisimmät kieliopilliset muodot. Kun tämäkin on kuitenkin tähän saakka ollut tieteelliselle maailmalle täysin tuntematonta, olen uskonut, että minun on tieteen palvelemiseksi tuotava esiin vähäiset tiedonsirpaleeni.

Vaikka hänen ei ollut suotu tehdä mitään näiden aineistojen täydentämiseksi, hän piti pyhänä velvollisuutenaan kaikkien tarjoutuvien tilaisuuksien käyttämistä saattaakseen elämänsä päätyön, samojedikielten kieliopin, mahdollisimman täydellisessä muodossa julkisuuteen. Tässä mielessä hän käytti apunaan vuoden 1850 alussa Pietarissa oleskelleita Kaninin tundran samojedeja saadakseen selvitetyksi monia seikkoja, jotka olivat jääneet häntä epäilyttämään. Olin tuolloin itsekin usein paikalla näkemässä, miten hän yritti heidän avullaan selvittää niin äänne- kuin kieliopillisissakin seikoissa kohtaamiaan pulmia. Hänen samojedikielten kielioppinsa käsikirjoituksen melkeinpä jokaisella liuskalla näkyy useita yrityksiä saada yksittäiset kieliopin säännöt yhä selvempään ja selvempään muotoon. Tässä alituisessa pyrkimyksessä pääteoksen täydellistämiseen häntä ajoi eteenpäin ajatus, että Akatemia toivoi sen pikaista julkaisemista. Uskon voivani liioittelematta sanoa, että jos hänen olisi suotu jatkaa työtään hän olisi työskennellyt teoksensa parissa vielä ainakin muutamia vuosia. Hän ei pyrkinyt pelkästään sisällyttämään tähän teokseen kaikkea tietämystään samojedikielten rakenteesta, vaan halusi samalla osoittaa selvästi niiden kaikki yhteydet altailaisen kielikunnan muihin kieliin, jotka ovat niille läheisempää tai etäisempää sukua. Tämän vertailevan tutkimuksen toteuttamiseksi hänen oli välttämättä perehdyttävä mitä tarkimmin vertailevan kielitieteen aiempiin tuloksiin, ja niinpä hän tutkiskeli W. v. Humboldtin, Boppin, Vossin, Grimmin, Diezin, Schleicherin, Raumerin, Diefenbachin ja muiden teoksia pyrkien alituisesti laajentamaan kielitieteellistä näköpiiriään. Erityisesti häntä innosti yhteys Böhtlingkiin, joka osoitettuaan tarkkanäköisyytensä sanskritin kieliopin muokkaamisessa omisti useita työvuosiaan jakuutin kielen tutkimiseen. Koska jakuutti on läheisesti yhteydessä Castrénin tutkimiin Minusinskin alueen tataarimurteisiin, näiden kielten analogisten piirteiden tarkastelu tuotti hyvin suurta hyötyä kummallekin osapuolelle. Kielitieteellisen tutkimuksen piiristä ei liene helposti löydettävissä kiinnostavampaa mielipiteiden ja kokemusten vaihtoa kuin Castrénin ja Böhtlingkin kesken tapahtui niiden muutamien viikkojen aikana, jolloin he olivat henkilökohtaisesti tekemisissä toistensa kanssa. Muistan itse muutamia hetkiä, jolloin Castrén luopui aikaisemmista käsityksistään Böhtlingkin selkeän ja vakuuttavan selvityksen kuultuaan. Niinpä olikin aivan luonnollista, että Castrén piti Böhtlingkin arvioita hyvin tärkeinä ja ajatteli useinkin töittensä ääressä häntä, koska he olivat monista asioista myös samaa mieltä kieliopillisia kysymyksiä käsitellessään. Saatuaan valmiiksi työnsä ostjakin kieliopin parissa Castrén kirjoitti minulle 4. heinäkuuta/22. kesäkuuta 49:

Böhtlingk ei luultavasti moiti minua siitä, että olen käsitellyt aihettani yksinkertaisesti ja pidättynyt siitä puolittain filosofisesta pohdiskelusta, jota yleensä esiintyy monissa saksalaisten laatimissa kieliopeissa. En toki vihaa filosofiaa, vaan olen päinvastoin käyttänyt suurimman osan opiskeluajastani tämän aineen opintoihin, mutta haluan pitää filosofian ja filologian erillään – aivan samoin kuin muuan täkäläisessä vuokrahuoneessa asuva ylioppilas pyysi vuokraemännältään, että saisi maidon ja veden erikseen eikä yhteen sekoitettuina. Lyhyesti sanottuna ilmaisen mielelläni selvän asian selvin sanoin enkä siedä eräiden omaksumaa tapaa mystifioida tavallisia kieliopin käsitteitä termien ja filosofisten puhetapojen paljoudella.

Osoitukseksi hänen pyrkimyksestään ottaa selvää mitä erilaisimpien kielten kieliopillisista ominaisuuksista voin mainita, ettei hän sivuuttanut minun ”tiibetiläistutkimuksiani” ja kiinnitti huomiota jopa julkaisemaani arvosteluun Foucaux'n toimittamasta teoksesta ”Rgya tch'er rol pa ou Développement des Jeux, traduit sur la version tibitaine et revu sur l'original sanscrit par Böhtlingk Edidit Foucaux” (Bulletin historique-philologique VII, nrot 16 ja 17). Arvostelun jälkimmäinen osa ilmestyi juuri hänen asuessaan luonani vuonna 1850, ja muistan erityisesti sen omalta kannaltani hyvin opettavaisen kiistelyn, johon hän ryhtyi kanssani tiibetin kielen prohibitiivin tulkinnasta.

Kuten kielitieteen alueella Castrén pyrki myös myyttien tutkimuksen alueella tutustumaan uusimpiin aikaansaannoksiin ja siten avartamaan näköpiiriään. Vaikka hänen luentonsa suomalaisten mytologiasta ovat jo merkittäviä, ne olisivat kehittyneet vielä suunnattomasti ansiokkaammiksi, jos hänen olisi suotu käyttää hyväkseen vuosien varrella karttuvia uusia aineistoja samalla myyttien tutkimuksen uusien näkökantojen tasalla edeten. Hänen kirjeensä todistavat sangen selkeästi, miten uutterasti hän pyrki täydentämään tämän alan tietojaan,

Hänen suhteensa kotimaansa kansalliseepokseen Kalevalaan on hyvin mielenkiintoinen. Vaikka hän uskoi vankasti Kalevalan runojen yhteenkuuluvuuteen ja oli vakuuttunut erittäin ansioituneen Lönnrotin rehellisyydestä ja tunnollisuudesta, hän oli kuitenkin selkeästi samaa mieltä kanssani siitä, että olisi toivottavaa nähdä yksittäiset runot painettuina juuri siinä asussa, jossa ne on kansan suusta muistiin merkitty. Vaikka hankaluutena on monien yksittäisten runojen muunnelmien varsin suuri määrä, olisi kaikkien näiden varianttien painattaminen varmaankin tärkeä askel yksittäisten runojen ja myyttien leviämisen ja muotoutumisen tarkempaa ymmärtämistä kohti. Castrén on eri vaiheissa esittänyt useita tähän tähtääviä aloitteita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle; valitettavasti hänen toiveitaan ei voitu täyttää rahavarojen puutteessa. – Hänen Kalevalan runoihin kohdistamansa kriittisen tarkastelun osalta erityistä huomiota ansaitsee hänen sekä Litteraturbladetiin että Akatemian aikakauskirjaan painettu artikkelinsa Kalevala-runojen uudesta laitoksesta.

Toinen Castrénin ajatuksissaan hellimä hanke, jonka toteutumista hän ei enää nähnyt, oli kotimaan eri seuduilla sijaitsevien vanhojen hautakumpujen avaaminen ja esihistorian tutkimuksen edistäminen niistä paljastuvaa aineistoa käyttämällä. Siperian-matkallaan hän oli oppinut näkemään, miten tärkeitä hautalöydöt kansatieteen kannalta ovat, ja toivoi voivansa löytää ratkaisun sangen moniin kysymyksiin asiantuntijavoimin suoritetun hautojen tutkimisen avulla.