Anna Christina von Essenille

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 8.6.1857

Rakas hyvä sisareni! Kun lykkäsin vastaamista Sinun surulliseen kirjeeseesi päivästä päivään, en aavistanut, että minun vastaukseni saisi vielä surullisemman sisällön. Jumala varmasti tietää, rakas Anna, että minä otan osaa sinun murheeseesi koko sydämestäni aivan vilpittömästi. Mutta mitä minä voisin sanoa Sinulle lohdutukseksi sellaista, mitä Sinun oma sydämesi ja Sinun vakaumuksesi ei ole Sinulle sanonut. Minne me sitä paitsi vain ympärillemme katsommekin, me näemme kuolemaa ja surua, ja miten me voisimme edes Jumalalta pyytää, että me saisimme säästyä kaikkien yhteisistä [kärsimyksistä]. Niin olen minäkin äkkiä saanut osakseni katkerimman kokemuksen, jonka epäonni on koskaan voinut ja koskaan voi minulle tuottaa. Oma puolisoni, rakas vaimoni nukkui kuolon uneen torstaina tämän kuun 4. päivänä. Ankara rintakuume sai hänet synnyttämään ennenaikaisesti pienen pojan, joka kuoli neljän tunnin kuluttua. Tämän jälkeen seurasi hirmuisen raju alaruumiin tulehdus, joka yhdessä rintakuumeen kanssa pian päätti hänen päivänsä. Kaikki oli ohi viikossa. Tässä minä istun maahan painettuna, ympärilläni viisi äiditöntä, joista vanhin, tyttö, ei ole vielä täyttänyt yhtätoista vuotta, nuorin (poika) on 20 kuukauden ikäinen. Meidän kaunis, lempeä, kärsivällinen, helläsydäminen Mammamme oli vain 29-vuotias. Varmaankin Sinä tiedät, että minusta on ollut lohdullista ajatella, että kun minusta pian aika jättää, lapset jäisivät hänen hoitoonsa ja hän saisi nähdä heidän kasvavan ikään, jossa he ymmärtävät itse. Jumala meidän [Herramme] on halunnut ottaa minulta pois tämän lohdun sekä kaiken ilon jäljellä olevasta elämästäni. [Minun] on se kestettävä ja minä teen parhaani. Eilen veimme kaivattumme [hänen] leposijaansa pienen Magdalenan viereen, jonka me laskimme vuosi sitten hautaan kahden vuoden ikäisenä. Raskas, raskas sydän tekee minun ***. Rakkaat terveiset Otolle ja Sinun lapsillesi. Säästäköön [Jumala] Teidät pitkään enemmiltä suruilta.

Rakastava veljesi, Janne

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: 
Alkuperäinen
Kommentaari

Snellman oli nimitetty syksyllä 1856 filosofian professoriksi. Tuskin ensimmäinen lukuvuosi oli kulunut teoreettista velvollisuusoppia luennoidessa, kun hän menetti vaimonsa ja viisi lasta äitinsä. Tammikuun alussa samana vuonna Yrjönkadun kodissa oli vietetty Jeanetten serkun Fredrik Olsonin häitä ja Snellman itse oli luovuttanut morsiamen.

Oltiin menossa kohti kevättä; aviopuolisot tarkkailivat kevään heräämistä puutarhassaan ja lähestyvän kesän myötä odotettiin uutta perheenjäsentä. Emil Nervander on muistellut Jeanette -vaimoa näihin aikoihin:” Hän kulki puutarhassaan eräs nuorimmista lapsista käsivarrellaan, hellänä ja neitseellisen hempeänä. Siinä näyssä oli jotakin, joka toi mieleen Neitsyt Maarian ruusutarhassa.” Vaikka Snellmanin elämässä ensimmäistä kertaa kaikki näytti valoisammalta kuin koskaan, hän kantoi sisällään muuttumatonta huoltaan; hänen elinvoimansa murtuisi, jos hän menettäisi vaimonsa. Vaimon tuleva synnytys jännitti Snellmania suuresti kuten aina aikaisemminkin.

Toukokuun viimeisinä päivänä pelko osoittautui kuitenkin todeksi. Jeanetten ankara rintakuume käynnisti synnytyksen etuajassa, ja 29.5. syntyi poikavauva Gustaf, joka kuoli neljän tunnin päästä. Jeanette ei toipunut vaikeasta synnytyksestä vaan menehtyi 4.6. vain 29-vuotiaana.

 

-

Raimo Savolainen