Anders Vilhelm Ingmanille

Tietoka dokumentista

Tietoa
2.9.1856
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 2.9.1856

 

Parahin Veljeni! 

 

Toivon, että suot hyväntahtoisesti anteeksi sen, että olen näin kauan pitänyt hallussani käsikirjoitustasi. Koska minulla oli aivan liian paljon töitä kesäkuun loppuun asti, olin säästänyt sen läpilukemisen maaseutulomakseni, mutta unohdin valitettavasti käsikirjoituksen tänne kaupunkiin ja sain sen vasta myöhemmin käsiini. Nyt palattuani kiiruhdan lähettämään sen Sinulle seuraavien vähäisten huomautusten kera.

Tuskin välität siitä, mitä mieltä minä itse asiakysymyksestä olen. Minun on kuitenkin mainittava, että mielestäni Sinä olet ja Sinun tavallasi ajattelevat ovat enimmäkseen oikeassa Hedbergiä ja hedbergiläisiä vastaan.

Sikäli kuin ymmärrän, eivät Pyhästä kirjasta etsityt esimerkit eivätkä sen sanamuotojen lainailut kuitenkaan kelpaa todisteiksi, eivät varsinkaan tieteellisiksi todisteiksi. Huomaat itse, ettei Hedbergiltäkään puutu tällaisia lainauksia. Paremmin onnistuu kai todisteiden etsiminen tunnustuskirjoista; niissähän esitetään jo tieteellinen käsitys kysymyksestä – niiden kirjoittamisajan tietämyksen tasolta. Pelkkä niiden lainailu ei silti myöskään ole todiste.

Granfeltinkään todistelu ei tosin liene muodollisesti ankaran tieteellistä. Hän yrittää kuitenkin selvittämällä katumuksen ja parannuksen sekä uskon olemusta osoittaa niiden välisen yhteyden. Jos haluat kiistellä hänen kanssaan hänen omalla alueellaan, Sinun pitäisi siis iskeä tähän hänen selvittelyynsä ja osoittaa se harhautuneeksi.

Katumus on sinänsä halua parannuksen tekemiseen, halua saada tehty tekemättömäksi ja lopettaa samanlaisten tekojen jatkaminen. Pyrkimys tähän sisältää jo uskon – vaikkapa vain uskona katuvan yksilön vaikutuksesta riippumattomaan hyvän ja pahan mahtiin maailmassa eli uskona maailmanhistoriassa ilmenevään Jumalan johdatukseen. Näin ollen usko on tässä varsinainen uskonnollinen aines. Sitä se on etenkin kristinuskossa – jonka erityisenä lupauksena on haluavan mielen puhdistuminen ja jalostuminen Jumalan armon avulla. Katumus on toki ajateltavissa myös ilman uskoa – nimittäin vain teoreettisena mielipiteenä ja hyvänä aikomuksena, joka ei kuitenkaan pääse todella vaikuttamaan ilman uskoa. Uskoa ei sen sijaan voida tavoittaa ilman katumuksen tunnetta, koska se on olennaisesti uskoa siihen, että Jumalan avulla kuljetaan parempaan suuntaan huonompaan suuntaan ajautumisen sijasta – ja kristinuskossa uskotaan parannuksen tapahtuvan ihmisen omassa sisimmässä, jo tietoisuudessa ja aikomuksissa ja tavoitteiden asettelussa. Mielestäni katumuksen välttämättömyys voidaan todistaa tällä tavalla. Tämän todistuksen on kuitenkin myös Granfelt käsittänyt, vaikka tarkastelee sitä toisesta näkökulmasta. Hän rinnastaa parannuksenteon ja uskon – käsittääkseni Sinun kaavasi pitäisi olla katumus ja parannus = usko – ja tämä on sikäli kuin ymmärrän myös katekismustemme ja tunnustuskirjojemme kanta.

Vaikka olen sitä mieltä, ettet ole esityksessäsi päässyt asiassa perusteisiin saakka etkä tarkastellut sitä tieteelliseltä kannalta, mikä taas ei voi merkitä muuta kuin kyseessä olevien käsitteiden selvittämistä – en kuitenkaan halua neuvoa Sinua jättämään tätä tekstiä painattamatta. Voi hyvinkin olla hyödyksi nähdä käyttämäsi lainaukset yhteen koottuina, ja niiden yhdistäminen saattaa omalta osaltaan torjua Hedbergin minunkin mielestäni velttoa ja mukavuuteen tuudittautuvaa oppia.

Vielä lisäys: Kaikki yritykset osoittaa minkä ajallisesti pitää tapahtua ensin ja minkä vasta myöhemmin ovat epätieteellisiä. Kyseessähän ovat hengelliset asiat. Ajatus, käsite, ideat ovat ajallisuuden ulkopuolella.

Kunnioittaen

veljellisesti

Joh. Vilh. Snellman

 

PS Sen mitä jää jäljelle lähettämistäsi tarpeettoman runsaista postitusrahoista annan veljellesi Alexanderille.

 

 

Vertailu