Anders Henrik Snellmanille

Tietoka dokumentista

Tietoa
27.1.1874
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

H:ki 27.1.1874

 

Rakas Hinni. 

 

Emme ole pitkiin aikoihin saaneet kuulumisia.

Selviätkö Sinä ilman matkaturkkia?

Ole säästäväinen mutta pyydä rahaa, milloin tarvitset, hyvissä ajoin, ettet jää ilman. Älä Luojan tähden ota lainaa. Minä lähetän mielelläni.

Tämän myötä lähtee paketti. Siinä myös vaakunasinetti. Ajattelin lähettää sen vakinaista käräjävirkaa varten. Mutta siitä ei taida tulla mitään.

Perinnöllinen aateluus ei olisi minkään arvoinen, jollei se toisi edustusoikeutta. Valmistaudu siihen ja opettele puhumaan valikoiduin sanakääntein. Keisarillisesta Armostakaan ei ole muuta arvoa, vaikka ilman rikkautta tarvitaan toki jokin kunnianosoitus. Minä ja muut, jotka eivät ole sitä anoneet, olemme sittemmin saaneet sen valtiopäivien vuoksi.

Kuitenkin jokaisella oikeinajattelevalla on lisävelvoite olla häpäisemättä ammattikuntaa. Teidän tulisi myös ottaa huomioon, että ette häpäisisi minun nimeäni. Muistuttakoon tunnuslause sinua siitä.

Sinetti saapuu nyt kuin jälkikäteisenä nimipäivälahjana.

Kirjoita. Miten olet suoriutunut välikäräjistä. Oletko varma että kaikki on toimitettu oikein ja virheettömästi?

Hellä isäsi, J. V. S:n

 

Mukana mk 12. Käsilläni ei ollut 20 – kuten tarkoitus oli.

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: