Helsingissä 2.10.1862
Jalosukuinen Herra Kreivi!
Yliopiston konsistorissa on professori Akianderin eroanomusta käsiteltäessä esitetty yksimielisesti se mielipide, että yksi professori ja yksi lehtori pystyvät täysin hyvin huolehtimaan Venäjän kielen ja kirjallisuuden opetuksesta ja tutkinnoista. Tästä syystä lähetetään yliopiston Korkea-arvoiselle Kanslerille alamainen tiedustelu, voitaisiinko toinen venäjän kielen professuuri lakkauttaa.
Mielipiteen vahvoja perusteluja ei voitane epäillä. Vain tulevien lakimiesten ja kameralistien on suoritettava venäjän kielen tutkinto. Heitä on kullakin lukukaudella tutkintoa suorittamassa vain kymmenkunta. Varsinaisen professorin tehtävänä on ollut oikeastaan vain näistä tutkinnoista huolehtiminen.
Ylioppilastutkintojen tenttijänä on ollut ylimääräinen professori. Tämän tehtävän voisi kuitenkin suorittaa venäjän kielen lehtori, jolla ei nyt ole mitään tekemistä.
Kandidaatti tai parikin kandidaattia on toki kulloiseenkin promootioon valinnut tutkintoaineekseen venäjän kielen, ja silloin he ovat suorittaneet tutkintonsa varsinaiselle professorille. Todellisten tieteellisten opintojen kannalta haitallisena pidetään kuitenkin aivan aiheellisesti sitä, että niiden sijasta voidaan tutkintoon sisällyttää sellaisen kielen tuntemus, jolla meidän maassamme saattaa olla merkitystä vain käytännöllisen hyödyn kannalta. Tavallisesti näiden kandidaattien muutkin tiedot ovat olleet kehnonlaisia, ja sattumanvaraisesti hankittu venäjän kielen tuntemus on ollut heille keino selviytyä tutkinnosta.
Kun konsistorin alamainen esitys, jonka mukaan tarvittaisiin uusi historian professuuri, lähes kaksi vuotta sitten hylättiin, tämä koettiin epämiellyttäväksi yllätykseksi. Tunnustetaan toki myönteiseksi asiaksi, että yliopisto on saanut maan varallisuuteen nähden runsaasti lahjoitusvaroja käyttöönsä, ja jokainen yliopistoyhteisön jäsen on syvästi kiitollinen uusista opetusviroista ja määrärahoista, jotka yliopisto on saanut Hänen Majesteettinsa Keisarin sivistystä kohtaan tunteman valistuneen rakkauden ja yliopistolle osoittaman Armollisen suojeluksen ansiosta. Historia on kuitenkin niin laaja-alainen tiede, ettei yksi professori pysty sitä tyydyttävällä tavalla edustamaan. Suomen historia on sitä paitsi vielä kutakuinkin kirjoittamatta; ja hyvin perustein vaaditaan maan ainoalta historiantutkijalta, että hänen on omistauduttava tutkimaan isänmaan historiaa. Nämä tutkimukset kuitenkin vaativat miehensä kokonaan. Juuri tämän takia esityksen hylkääminen koettiin tuskalliseksi paitsi yleisen tieteellisen näkemyksen perusteella myös lähinnä isänmaalliselta ja kansalliselta kannalta.
Konsistori on nyt rohjennut uudistaa ehdotuksensa siinä muodossa, että toinen venäjän kielen professuureista vapautuva palkka käytettäisiin Suomen ja Pohjoismaiden historian professuurin palkaksi, ja sen opetusalaan sisällytettäisiin myös Venäjän historia.
Jos uusi hylkäävä päätös voidaan välttää, suvaitkoon Jalosukuinen Herra Kreivi pitää tätä asiaa erittäin tärkeänä. Hyvät teot pyrkivät toki nopeasti unohtumaan niiltä, joiden hyväksi ne ovat koituneet; hetkellisellä vaikutelmalla on kuitenkin merkityksensä, koska usein samana toistuessaan se luo pohjan myöhemmälle mielialalle. Ja vain harvat uutiset otetaan myös laajoissa piireissä yliopiston ulkopuolella tyytyväisemmin vastaan kuin tieto siitä, että isänmaan historia saa sijansa sen piirissä.
Yliopiston luettelossa toki mainitaan Suomen historian ylimääräinen professori. Jalosukuinen Herra Kreivi kuitenkin tietää, että tämä nimitys oli palkkio erinomaiselle kynänkäyttäjälle ja runoilijalle eikä teko isänmaan historian tutkimuksen edistämiseksi. Professori Topelius on teoksillaan hyödyttänyt maataan ja tuonut sille kunniaa ja ansaitsisi todellakin pysyvän eläkkeen, joka olisi runsaampi kuin hänen nyt nauttimansa määräraha. Hänen ansioidensa palkitseminen näyttää kuitenkin kuuluvan valtion eikä yliopiston tehtäviin. Hän ei ole historiantutkija. Hänen teoksensa ovat, kuten Jalosukuinen Herra Kreivi tietää, kaunokirjallisuutta eivätkä tiedettä. Hän toivoisi varmaan itsekin voivansa luopua paikastaan yliopistossa, jos hänen toimeentulonsa turvattaisiin suoraan hänelle osoitetulla valtion määrärahalla. Valtion kassasta maksetaan vain yksi, Runebergille myönnetty 285 hopearuplan kirjailijaeläke. Taloutta ei siis pahasti rasitettaisi, vaikka myös professori Topeliusta voitaisiin ilahduttaa pysyvällä eläkkeellä, jota ei maksettaisi yliopiston varoista.
Mikäli Jalosukuinen Herra Kreivi ei pitäisi soveliaana venäjän kielen varsinaisen professuurin lakkauttamista, tavoite saavutettaisiin tämän professuurin säilyessäkin, kunhan professori vapautettaisiin osallistumasta ensiksikin konsistorin tehtäviin ja toiseksi tiedekunnassa toimeenpantaviin tutkintoihin ja tiedekunnan neuvotteluihin. Ylimääräisen professorin 1 000 ruplan palkka on kuitenkin liian pieni uutta historian professuuria varten, ja se olisi korotettava muiden alempien professorinpalkkojen tasolle. Erotus on noin 300 ruplaa.
Pyydän nöyrimmästi Jalosukuista Herra Kreiviä suomaan anteeksi, että olen käyttänyt Herra Kreivin minulle hyväntahtoisesti antamaa suostumusta siihen, että kirjoitan Herra Kreiville, vaivatakseni näin pitkällä kirjeellä. Syynä on lämmin toivomukseni, että hallitus voisi käyttää tätäkin tilaisuutta hyväkseen lujittaakseen maan ja yliopiston kiintymystä Hallitsijaan, ja vakaa käsitykseni, että harvat tilaisuudet ovat tässä mielessä vielä otollisempia. Tiedän myös, miten hartaasti Herra Kreivi haluaa edistää tähän tähtääviä pyrkimyksiä.
Sallikaa, Jalosukuinen Herra Kreivi, minun vakuuttaa syvää kunnioitusta, jota tuntien minulla on kunnia edelleenkin olla
Jalosukuisen Herra Kreivin
nöyristä nöyrin palvelija
