Helsingissä 12.6.1858
Jalosukuinen Herra Kreivi!
Huhu, jonka mukaan herra vapaaherra Munck on pyytänyt vapautusta varakanslerin virasta, tuottaa tuskallisen yllätyksen jokaiselle yliopiston ystävälle jopa siihen jo pitkään kohdistuneen ahdistavan käsittelyn jälkeenkin. Rohkenen tuskin toivoa jalosukuisen herra kreivin kuuntelevan vähäpätöisiä sanojani. Koska herra kreivi on kuitenkin aiemmin hyväntahtoisesti sallinut minun lähestyä persoonaansa kirjallisesti, pidän velvollisuutenani tämän luvan käyttämistä nyt antaakseni herra kreiville ne tiedot, jotka pystyn antamaan.
Siitä saakka, kun paroni Munck ryhtyi virkaansa hoitamaan, opiskelevan nuorison ulkonainen käyttäytyminen ei ole kertaakaan herättänyt paheksuvaa huomiota. Huomautukset, joita sitä vastaan on esitetty, eivät johdu toiminnasta, vaan sanoista, maljoja nostettaessa tai pilailumielessä lausutuista sanoista. Lähes kolmen vuoden aikana, siis kolmen vuoden aikana, on tällaisia paheksumista herättäneitä sanoja voitu etsiä esiin kolmesta erillisestä tilaisuudesta. Näiden näin monien ja suunnattomien rikosten takia yliopistoa on vuodesta vuoteen pidetty alituisessa levottomuudessa uhkailemalla sen siirtämisellä muualle tai lakkauttamisella; virallisia uskollisuuden vakuutuksia on esitetty, kun niiden tarpeesta on vihjaistu; opettajat ovat saaneet mitä ankarimpia nuhteita, jotka on annettu julkisesti, rehtoria on nuhdeltu yksityisesti ja hänet on sen jälkeen erotettu. Varakanslerille on ehdotettu samaa kohtaloa. Muutamia silmätikuiksi joutuneita nuoria hulttioita on näiden rikosten takia tuomittu valtakunnalle vaarallisiksi henkilöiksi, pidetty karsserissa, määrätty poliisin valvontaan jne.
Mainitut sanat ovat toki paljastaneet, että nuorison keskuudessa ilmenee oppositiohenkeä. Sellaista ilmenee kaikissa nuorissa, meidän aikanamme se ilmenee koko sivistyneessä nuorisossa jonkinlaisen poliittisen vapaamielisyyden hahmossa. Täällä sitä on hallitusvallan toimilla huolehtivaisesti ravittu. Täkäläinen nuoriso samastaa painovapauden yleiseen vapauteen ja sensuurisorron yleiseen sortoon. Tämä onkin ajoittain mennyt niin pitkälle äärimmäisyyteen, ettei vastaavia esimerkkejä löydy. Myös kyseessä olevien kolmen vuoden kuluessa sensuuria on toisinaan harjoitettu mitä kovakouraisimmin. Tästä aiheutunut harmistuminen pääsee ilmoille sitäkin helpommin, kun ajat ovat muuten olleet lempeämpiä – vaikkakaan eivät yliopistolle, joka voi melkeinpä lukea nämä kolme vuotta kovimpiin kokemiinsa. Tapa, jolla purkauksista on rangaistu, on ollut pelkästään omiaan imartelemaan nuorison itserakkautta. Miten mahtaviksi miehiksi nämä herrat nimittäin tuntevatkaan itsensä, kun yksi ainoa heidän sanansa saa valtion hallitusvallan levottomuuden valtaan, vie heidän esimiehensä ja opettajansa epäsuosioon, nöyryyttää näitä, karkottaa nämä virasta, samalla kun herroista itsestään tulee poliittisia merkkihenkilöitä ja marttyyrejä. Juuri tämä on varsinainen onnettomuus. Muutamat surkean huvinäytelmän vuorosanat, joista on rangaistu puhuttelulla tai muutaman päivän karsserirangaistuksella pelkästään niiden typeryyden ja säädyttömyyden takia, olisi unohdettu kauan sitten. Nyt niiden muisto sisällytetään yliopiston historiaan. Ja mitä merkitystä niillä oikeastaan on? Ne nuorukaiset, jotka pitävät noiden sanojen lausumista sankaritekona, ovat muutaman vuoden kuluttua samanlaisia palkkoja, arvonimiä ja kunniamerkkejä tavoittelevia pastoreita ja asessoreja kuin isänsä ennen heitä. Tällaisten miesten takia pidetään nyt yllä levottomuutta, joka pakostakin saattaa yliopistossa jokaisen ajattelevan miehen epätoivoon. Ainoa todella olemassa oleva tie nuorison ojentamiseen, vakaumuksiin vaikuttaminen, on näin toimittaessa suljettu.
Olen pitänyt velvollisuutenani jalosukuisen herra kreivin huomion kiinnittämistä kunnioittavimmin juuri näihin seikkoihin. Jo rehtori Reinin erottaminen aiheuttanee uutta levottomuutta, kunhan syyslukukausi alkaa. Jos Munck tämän lisäksi eroaa, herra kreivi voi olla varma siitä, ettei mielenosoituksia tarvitse odottaa kauan. Sama jatkuu, niin kauan kuin koko yliopistolle, sen viranomaisille ja opettajille, sälytetään vastuu jokaisen neljänsadan pojan harkitsemattomista päähänpistoista ja sanoista.
Jalosukuinen herra kreivi suvainnee hyväntahtoisesti suoda anteeksi avoimuuden, jota olen osoittanut ilmaistessani mielipiteeni, ja sen muodon, jossa tämä on tapahtunut. Vain puhumalla avoimesti voin toivoa vaikuttavani ehkä hyödyllisesti; eikä aikaa ole riittänyt sanojen ja ilmausten etsimiseen.
Syvimmin kunnioittaen minulla on kunnia olla edelleenkin
Jalosukuisen herra kreivin
nöyristä nöyrin palvelija
Joh. Vilh. Snellman
