Helsingissä 21.3.1865
Jalosukuinen Herra Kreivi.
Minulla oli kunnia lähettää tämän kuun 16. päivän postissa Jalosukuiselle Herra Kreiville virallinen kirjelmä ikävän leimapaperiasian johdosta. Töiden ruuhka esti minua lähettämästä sen saatteeksi joitakin kunnioittavia rivejä yksityisesti.
Värillisillä leimoilla varustetun paperin valmistaminen täällä tuotti monia vaikeuksia. Meillä ei ole yhtäkään puupiirrosten tekijää, ei yhtäkään kaivertajaa. Aluksi suunniteltiin kuitenkin teknisten asiantuntijoittemme neuvosta teräsleimasinten käyttöä. Jos leimojen arvot pitäisi ilmaista tekstissä, olisi tarvittu 58 leimasinta. Kaivertaja vaati kuitenkin aikaa 2 kuukautta valmistaakseen kolme leimasinta. Tämän takia suunniteltiin, että noihin kolmeen leimasimeen kiinnitettäisiin irtopäät, joissa arvot ilmaistaisiin pelkästään numeroilla. Jos näin olisi toimittu, olisi senaatin anomus pitänyt laatia tämän menettelyn mukaisesti. Kaivertaja totesi työn kuitenkin liian vaikeaksi – ja tästä suunnitelmasta oli luovuttava.
En ollut halukas hyväksymään kivipainoa, koska valmistusta ei voitaisi valvoa ja väärentäminen on helppoa. Pakkotilanteessa tähän painatusmenetelmään oli kuitenkin turvauduttava, kun muuan kivipainaja, jonka taivuttelu oli perin vaikeaa, oli saatu tuomaan kolme painokonettaan senaatin taloon, jossa työ tehdään lukkojen takana.
Tilasin huhtikuussa 1864 näytteitä Englannista, Ranskasta ja muualta. Kesäkuussa senaatti sai säätyjen ehdotuksen ja esitti anomuksensa heinäkuussa. Samassa kuussa laadittiin piirustukset. Mutta koska painokoneet ja kivet oli hankittava ulkomailta, painatus alkoi vasta lokakuussa. Hänen Majesteettinsa vahvistama asetus esiteltiin senaatille 25. marraskuuta. Sen saatteena olleessa ministerivaltiosihteerin kirjeessä ei mainittu mitään kieltä koskevasta senaatin päätösehdotuksesta. Leimapaperin muuttaminen tuossa vaiheessa oli mahdotonta. Oikeimmin olisi varmasti toimittu, jos olisi kysytty asiaa sähkeitse. Kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa, ettei Suomen asiain komitea ollut puoltanut anomusta ja että Hänen Majesteettinsa oli sen hylännyt. Omasta puolestani korostin vain sitä, ettei uutta leimapaperia ehditä saada valmiiksi tammikuun 1. päivään mennessä, ja jätin päätöksenteon virkaiältään vanhemmille. Kielikysymyksellä ei ole tässä mitään merkitystä, minkä osoittaa se, että myös ruotsia on käytetty.
Perusvirhe on tuollaisen yksityiskohdan esittäminen säätyjen päätettäväksi tai edes sen määritteleminen asetuksessa ennakolta. Esim. Ranskassa ja Belgiassa tullaan toimeen tarvitsematta sen paremmin sinisiä kuin ruskeitakaan leimoja. Mutta täällä säädellään tarkasti jokaista uutuutta, jonka joku on saanut käsiinsä.
Sekä järki että perustuslaki sanovat, että Hänen Keisarillisella Majesteetillaan on oikeus muuttaa tuollaisia puhtaasti hallinnollisia määräyksiä missä tahansa säätyjen päätöksessä. Säädyt päättävät kuhunkin tapaukseen tarvittavasta leimasta maksettavan summan. Tämä on verotusoikeuden käyttämistä. Mutta siihen ei kuulu leiman väri eikä muoto.
En tohdi ehdottaa mitään. Vaikeutena tässä asiassa on Hänen Majesteettinsa armollinen päätös. Sinänsähän kyseessä on pikkuseikka, yksi merkitykseltään vähäisimmistä. Lohduttaudun ajatuksella, että Jalosukuinen Herra Kreivi saattaa asian oikealle tolalle tavanmukaisen hyväntahtoisuutensa ja runsaan keinovalikoimansa avulla; olen edelleenkin syvintä kunnioitustani vakuuttaen
Jalosukuisen Herra Kreivin
nöyristä nöyrin palvelija
Joh. Vilh. Snellman
