Alexander Armfeltille

Tietoka dokumentista

Tietoa
9.11.1864
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 9.11.1864

 

Jalosukuinen Herra Kreivi. 

 

Esitän kunnioittavan kiitokseni syyskuun 15. päivän kirjeestä, jolla Jalosukuinen Herra Kreivi hyväntahtoisesti kunnioitti minua.

Olen täysin samaa mieltä kuin Herra Kreivi ilmoitti olevansa suomen kielen virallista käyttöä koskevien toimien arkaluonteisuudesta. Pyydän kuitenkin Herra Kreiviä suomaan anteeksi, että pidän edelleenkin niiden osalta arkaluonteisimpana asiana sitä, voidaanko Hänen Majesteettinsa antama armollinen käsky ja hänen lupauksensa tehdä tyhjiksi.

Järkevästi ei voida epäillä kahdenkymmenen vuoden riittämistä uudistuksen toteuttamiseen.

Jos nyt kuitenkin säädetään, että vain niiden tuomarien ja virkamiesten, jotka tulevat virkoihinsa vuodesta 1872 lähtien, velvollisuutena on suomen kielen käyttäminen toimituskirjoissaan – säädöksen toteuttaminen säädettyyn ajankohtaan (1883) mennessä käy mahdottomaksi; silloin lupaus on tehty tyhjäksi.

Juuri tämä säännöksen kohdistuminen uusiin virkamiehiin saisi aikaan tämän turmiollisen vaikutuksen. Kymmenessä vuodessa ei nimittäin ehditä täyttää moniakaan virkapaikkoja uusilla miehillä. Armollisen käskyn mukaan kaikkien viranomaisten on kuitenkin vuodesta 1883 lähtien annettava rahvaalle suomenkielisiä toimituskirjoja.

Kukaan ei ole halunnut rasittaa nykyisiä viranhaltijoita millään tavalla. Ehdotettu kruununvoutien ja nimismiesten ym. viranhoitoa koskeva vähäinen vaatimus ei edes ansaitse mainitsemista ja on merkitykseltään kutakuinkin yhdentekevä.

Mitä suomalaiset sanoisivat vuonna 1883 keisarillisen lupauksen mitätöimisestä – se on parasta jättää sanomatta.

Olen nöyrimmästi pyytänyt Herra Kreiviä kiinnittämään hyväntahtoisesti hiukan huomiota siihen, miten äänestin pankkikysymyksessä, joka on nyt tulossa senaatilta Hänen Majesteettinsa hyväksyttäväksi. Rohkenen kunnioittavasti uudistaa tämän pyyntöni.

Haluan lisätä äänestyskäyttäytymiseni motiiveihin sen, että juuri nyt käydään neuvotteluja lainan saamisesta Hypoteekkiyhdistykselle. Erlangerin pankkiiriliike on tämän kuun 1. päivänä pyytänyt 14 päivän harkinta-aikaa ennen lopullista vastausta. Hieman aikaisemmin, mutta kuitenkin sen jälkeen, kun pankkiasia oli esillä senaatin yhteisistunnossa, olen esittänyt talousosastossa valuutan hankkimista hopearahan vaihtamista varten ilman ulkomaista lainaa. Uskon ehdotuksen menevän läpi ja olen saanut myös paroni Rokassovskin kannattamaan sitä. Sen pääkohtana on valtion varojen lainaaminen Suomen Pankille. Tämän ehdotuksen mukaan toimittaisiin, jos Hypoteekkiyhdistyksen lainaneuvottelut epäonnistuvat. Tästä en voinut mainita mitään, kun pankkiasiaa käsiteltiin senaatin yhteisistunnossa.

Nyt on selvää, etteivät säätyjen pankkivaltuutetut katsoisi pankkia hallitessaan olevansa oikeutettuja ryhtymään näihin operaatioihin. He käsittäisivät, että heidät on sidottu käyttämään säätyjen ehdottamaa hylättävää keinoa, nimittäin pankin velkaannuttamista ulkomaille.

Tästä syystä toivoisin, ettei pankkia luovutettaisi säätyjen hallintaan, ennen kuin siellä on aloitettu hopearahan vaihtaminen. Tietääkseni tätä toivovat myös pankkivaltuutetut, ja myös säädyissä tätä pidettiin yleisesti muutoksen edellytyksenä, vaikka sitä ei eräiden pankkivaliokunnan jäsenten tahdosta sisällytetty niiden päätökseen.

Herra paroni Nordenstam on ehdottanut, että minun pitäisi pyytää Herra Kreiviltä pankkikysymyksen esittelyn ja ratkaisun lykkäämistä. Jätän tämän nöyrimmästi Herra Kreivin harkintaan.

Yhtä nöyrästi ja mitä hartaimmin rohkenen kuitenkin pyytää, että Jalosukuinen Herra Kreivi hyväntahtoisesti ilmoittaisi minulle, mihin tulokseen päädytään, luovutetaanko pankki säätyjen hallintaan 1. tammikuuta 1865 vai jätetäänkö minulle aikaa rahauudistuksen toteuttamiseen. Jos ensiksi mainittu vaihtoehto toteutuu, kaikki uudistus- ja hopearahan vaihtamisehdotukset pakostakin raukeavat. Pankkivaltuutetut eivät nimittäin, kuten minulla on ollut kunnia mainita, ottaisi vastuuta mistään toimista, jotka menevät säätyjen päätöstä pitemmälle – enkä minäkään voi ottaa vastuuta operaatiosta, jonka toteutumista minulla ei ole oikeutta valvoa – operaatiosta, joka vaatii sangen huolellista suunnittelua ja johdonmukaisuutta.

On uskaliasta pyytää Jalosukuista Herra Kreiviä luottamaan minun arviooni tästä asiasta – mutta minun on kunnioittavasti pyydettävä juuri sitä. Mukavinta varmasti olisi antaa pelkästään oma äänensä ja pestä sen jälkeen kätensä asiasta. Omatuntoni velvoittaa minut kuitenkin tekemään kaikkeni yleisen, niin valtiontalouden kuin yksityistenkin talouksien romahduksen torjumiseksi. Ja minulle on annettava anteeksi se, että luotan itseeni; eihän minun olisi muuten pitänyt koskaan sanoa mitään tästä asiasta.

Tämän asian lisäksi minun on esitettävä sama kunnioittava pyyntö myös yksityispankkiasian ja viinanpolttoveron käytön osalta – nimittäin pyydettävä, ettei Jalosukuinen Herra Kreivi sivuuttaisi minun äänestyksessä ilmaisemaani alamaista mielipidettä näiden kummankaan asian ratkaisusta.

Pakkokurssiin sidotun setelirahan varassa toimivat yksityispankit ovat hullutusta. Kun tulee hetki palata valuuttapohjalle, niistä tulee todellinen operaation este ja vaaratekijä. Onneksi tämä asia on pelkästään hallituksen ratkaistavissa; asetuksen antamista voidaan lykätä tilanteen vaatimusten mukaan.

Mitä tulee niihin määrärahoihin, joihin säädyt ovat päättäneet käyttää niin suostuntaveron kuin viinanpolttoveronkin tuottoa, olisi toivottavaa, että Hänen Majesteettinsa hyväksyessään pääasiassa säätyjen päätöksen kuitenkin varaisi itselleen oikeuden käyttää näitä määrärahoja siinä järjestyksessä ja sillä tavalla kuin varojen kertymisen ja muiden asiaan ratkaisevasti vaikuttavien seikkojen perusteella hyväksi havaitaan. Tämän asian selvittämiseksi pitäisi senaatin talousosastoa kuulla samalla kertaa, kun se ilmaisee mielipiteensä säätyjen ehdottamasta valtionlainasta, josta kaikki muu riippuu.

Viinanpolton siirtyminen tehtaisiin tapahtuu vasta 1866, jolloin saadaan varoja määrärahoihin. Tästä yksityiskohdasta päättämiseen on siis runsaasti aikaa, kunhan esitykseni mukainen varaus pitää tien avoinna.

On raskasta kestää sitä, että enemmistö on niin monissa kysymyksissä vastakkaisella kannalla. En voi sille kuitenkaan mitään, koska olen täysin varma siitä, että tulevaisuus osoittaa minun olleen oikeassa. Viimeksi mainitun kysymyksen osalta pidän tärkeimpinä liikenneyhteyksiä ja niiden parantamiseen tarvittavia varoja. Jos säätyjen menolaskelmia noudatetaan muitta mutkitta, näitä varoja joudutaan odottamaan – ehkä vuosikausia.

Olen alusta asti tiennyt, että voin pyrkiä saamaan tukea vain Jalosukuiselta Herra Kreiviltä ja herra paroni Stjernvall-Walleenilta. Olen nimittäin joutunut niin monien kanssa vastakkain, etten voi olla odottamatta vastustusta. En rohkene itse ratkaista, onko minulla edelleen onni nauttia Herra Kreivin luottamusta, jota tarvitsen, kun asiat ovat tällä kannalla. Rohkenen kuitenkin toistaa: on helppo vetäytyä äänestysratkaisunsa suojaan, jotta sitten voisi sanoa: ”Virhe ei ole minun syyni.” Sellaisen pelkuruuteen en halua syyllistyä. Esitän nöyrän pyyntöni vakavassa mielessä ja olen valmis kantamaan vastuun.

Syvintä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla

Jalosukuisen Herra Kreivin

nöyristä nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman

 

PS Otan vapauden pidentää pitkää kirjettä ja koetella Herra Kreivin kärsivällisyyttä jälkikirjoituksella.

En voisi missään tapauksessa juuri nyt poistua Helsingistä – ja parhaillaan valmisteilla olevan vuoden 1865 tulo- ja menoarvion parista. Anomuksessa esitetyn asian ratkaiseminen ja Hypoteekkiyhdistyksen neuvottelut ovat sitä paitsi niin kiireellisiä asioita, etten voisi mitenkään ehtiä noudattamaan kutsua saapua paikalle.

Minulla ei myöskään olisi muuta sanottavaa kuin se, mikä minulla on ollut kunnia kirjallisesti esittää.

Nimittäin: maa tarvitsee rahaa. Hypoteekkiyhdistys hankkii sitä – jos sitä autetaan valtion tuella. Hänen Majesteettinsa on antanut käskyn, että rahauudistus on yhdistettävä tähän asiaan. Pankin johtokunta on uskonut, että tätä varten tarvittaisiin 1 ½ miljoonaa ruplaa. Senaatti (ja allekirjoittanut) lisäsivät summaan vielä ½ miljoonaa. Näin tehtiin, koska lainan piti olla summaltaan suurempi ja koska pankin tilanne oli silloin huonompi. Nyt tilanne on toisenlainen. Miljoona ruplaa = 4 miljoonaa markkaa riittää. Se määritellään kuitenkin vain minimiksi. Hypoteekkiyhdistys saa tämän vähimmäissumman heti käteensä. Mitä se tämän lisäksi saakin, se on tervetullutta. Luultavasti saadaan koko laina, 3 miljoonaa taalaria – mutta se ei ole varmaa. Summa lähestynee kuitenkin puolessa vuodessa 2 miljoonan ruplan määrää – jo aiemmin määrättyä talletussummaa.

Pyydän tuhannesti anteeksi näitä kertauksia. Ne johtuvat innokkaasta halustani osoittaa, miten vähäpätöinen pyydetty määräysten muutos itse asiassa on.

Tämä vähäpätöinen asia auttaa meidät kuitenkin saamaan rahauudistuksen toteutetuksi, vaikka laina menisikin huonosti kaupaksi.

Ja ellei lainaa saada lainkaan järjestymään, meillä on muita keinoja 4 miljoonan markan – mutta ei 8 miljoonan – hankkimiseksi. Sen takia on joka tapauksessa tärkeää, että 4 miljoonaa määritellään vähimmäisvaatimukseksi.

Kunnioittavasti

J. V. S:n

 

 

Vertailu

Alkuperäinen