Helsingissä 12.1.1856
Jalosukuinen Herra Kreivi!
Suvaitkaa ottaa vastaan kunnioittavat kiitokseni kirjeestä, jolla Jalosukuinen Herra Kreivi on mitä suopeimmin suvainnut kunnioittaa minua.
Tunnustan, että olin jo alkanut pelätä, että uskaliaisuuttani rohjetessani kiinnittää Herra Kreivin huomiota mielipiteisiini koulu-uudistuskysymyksestä oli saatettu pitää sopimattomana; ja siitä syystä olenkin erityisen iloinen ja kiitollinen saatuani tiedon, että Herra Kreivi on tapoihinsa kuuluvaa hyväntahtoista suopeutta osoittaen ottanut vastaan nöyrän esitykseni.
Tämän suopean hyvyytensä takia Jalosukuinen Herra Kreivi lienee kuitenkin muita useammin havainnut, että jokainen myönnytys herättää vaatimuksen uuden saamisesta. Varoisin omasta puolestani Herran Kreivin näiden kokemusten kartuttamista, ellen rohkenisi toivoa, että saisin anteeksi kyseessä olevan asian takia.
Minun ei tarvitse edes mainita, että Johan Ludvig Runeberg on mies, jolla on täysi oikeus vaatia maaltaan kunnioituksen lisäksi myös huoletonta toimeentuloa. Hän on runoillaan kasvattanut ja jalostanut omaa kansakuntaansa ja hankkinut Suomen nimelle mainetta ja kunniaa maailman sivistyneiden kansojen keskuudessa. Näiden runojen maine kasvaa päivä päivältä, ne tunnetaan jo Saksassa ja Ranskassa ja niitä on nyt ryhdytty kääntämään myös englannin kielelle. Liioitteluun ei syyllisty, jos väittää, että tämän vuosisadan alun suurten runoilijoiden poismenon jälkeen nykyisin elävien joukossa on vain harvoja Runebergin vertaisia, tuskinpa ketään.
Kun Runeberg syrjäytettiin yliopistosta aikana, jolloin siellä hyljeksittiin kaikkia lahjakkaita ja eteenpäin pyrkiviä nuorukaisia, hänen oli pakko hakeutua lukion opettajaksi. Taipumuksen puute ja epätavallinen tunnontarkkuus ovat estäneet häntä lähtemästä pappisuralle ja hankkimasta anneksipitäjäetua. Siitä syystä hänen palkkansa on jäänyt vähäiseksi, ja hänelle suotu elinikäinen eläke kasvattaa sitä vain 280 hopearuplalla. Teostensa tekijänpalkkioiden turvin hän on silti tähän asti kyennyt pitämään taloutensa tasapainossa. Hän on kuitenkin jo parisen vuotta kuulunut virsikirjakomiteaan ja suhtautuen tähän toimeksiantoon yhtä vakavasti kuin muihinkin velvollisuuksiinsa ollut sen varsinaisesti työtä tekevä jäsen, niin että jo suurin osa virsistä on hänen uudelleen muokkaamiaan. Runoilija ei voi kutsua innoitusta silloin kun sitä haluaa, ja työskentely tällä saralla on melkein kokonaan näivettänyt hänen muualle suuntautuvan inspiraationsa.
Runebergin ystävät tietävät, että vapauduttuaan mitä ankarimmin ponnistuksen yliopistoaikansa velkataakasta hän on nyt joutunut ottamaan uutta velkaa, koska hänen normaalit tulonsa eivät riitä suuren perheen toimeentulomenoihin, kun kustannuksia on jopa lisännyt poikien ylläpitäminen yliopistossa. Niin, koko totuuden sanoakseni kaksi Runebergin ylioppilaspoikaa asuu kotonaan, koska varat eivät riitä heidän yliopisto-opintojensa kustantamiseen. Tämä tilanne on masentanut Runebergin tavanomaista herkempää mieltä ja vaikuttanut haitallisesti hänen tuotteliaisuuteensa. Tällaisen kohtalon on joutunut kokemaan mies, jonka vertaista ei maahamme synny edes kerran sadassa vuodessa.
Olen nyt rohjennut olettaa, että kun Jalosukuinen Herra Kreivi saa tiedon asioiden tilasta, hän ei pitäisi kohtuuttomana eikä vaikeanakaan vuotuisen määrärahan järjestämistä Runebergille siksi ajaksi, jonka hän kuuluu virsikirjakomiteaan, laskettuna siitä päivästä, jona hänet kutsuttiin tämän jäseneksi. Komitean muita jäseniä on siunattu hyvällä palkalla, kirkkoherranviroilla ja anneksipitäjillä, eikä ketään tällaisella ratkaisulla syrjittäisi. Kun komitean eli Runebergin työ on aikanaan saatettu loppuun, olisi sitten aika järjestää hänen elinikäinen eläkkeensä maan arvon mukaisella tavalla, mitä vielä helpottaa se seikka, että mainitut 280 hopearuplaa ovat tiettävästi ainoa tieteellinen tai kirjallinen apuraha yliopiston ulkopuolella toimivalle henkilölle.
Muistutan vain vastahakoisesti siitä, että tällaisen ratkaisun toteuttaminen olisi poliittisesti hyvin edullista, koska tuskinpa mikään muu toimi saavuttaisi yhtä laajaa yleistä suosiota. Olkoon tällä sen verran merkitystä kuin sillä voi olla; pääperuste on kuitenkin Runebergin oikeus ja maan velvollisuus. Tästä syystä ajattelen mitä suurinta iloa tuntien, että se Korkea Henkilö, jonka Armollisesta päätöksestä asian ratkaisu riippuu, saa tässä uuden tilaisuuden voittaa sydämiä puolelleen eikä Jalosukuisella Herra Kreivillä, joka on kotimaisen kirjallisuuden ensisijaisin edistäjä ja suojelija, voi olla arvokkaampaa kohdetta väliintulolleen.
En pysty arvioimaan, onko mahdollista saada asia pikaisesti ratkaistuksi. Mutta mikäli Jalosukuinen Herra Kreivi voisi ennen tämän kuun 23. päivää ilmoittaa Runebergille parilla rivillä määrärahan myöntämisestä, hän voisi rauhallisemmin tulevaisuuttaan ajatellen viettää tuona päivänä hopeahäitään, ja Herra Kreivin jalo myötämielisyys kohottaisi tuon päivän merkitystä hänen elämässään.
Todistakoon se luottamus, jota tuntien olen rohjennut lähestyä Herra Kreiviä, syvästä kunnioituksestani ja rajattomasta uskostani Herra Kreivin jaloon ajattelutapaan.
Tätä kunnioitusta ja luottamusta tuntien minulla on kunnia edelleenkin olla
Jalosukuisen Herra Kreivin
nöyristä nöyrin palvelija
Joh. Vilh. Snellman
