Helsingissä 29.11.1855

Jalosukuinen Herra Kreivi! 

Jalosukuinen Herra Kreivi suvaitsi silloin, kun minulla oli kunnia päästä Herra Kreivin viimeksi täällä oleskellessa hänen puheilleen, esittää minulle suopeamielisesti kysymyksen maan koulu­laitokseen ajatelluista muutoksista. Kolmannen henkilön puuttuminen keskusteluun keskeytti nöyrän vastaukseni. Pyydän saada nöyrimmästi viitata puolustuksekseni tähän kysymykseen sekä siihen luottamukseen, jota Jalosukuinen Herra Kreivi on muutenkin hyväntahtoisesti minulle osoittanut, rohjetessani ottaa vapauden kiinnittää Herra Kreivin huomiota tähän kirjeeseeni.

Suvaitkoon Jalosukuinen Herra Kreivi ajatella, ettei suinkaan röyhkeä suuriluuloisuus ole saanut minua näin menettelemään, vaan vain lämmin kiinnostukseni itse asiaan, ja että vain se luottamus, jota Herra Kreivi kykenee ihailtavasti herättämään vähäisimmässäkin ihmisessä, on antanut minulle rohkeutta esittää nöyrimmin oheen liittämässäni muistiossa varauksitta kielteinen kantani korkean viranomaisen toimenpiteeseen.

Vaikka en onnistuisikaan saamaan Herra Kreiviä vakuuttuneeksi niistä vahingollisista seurauksista, joita Suomen Keisarillisen Senaatin esittämä ehdotus alkeiskoulu-uudistuksesta aiheuttaisi, toivon kuitenkin, että valistuneena Herra Kreivi havaitsee, että uudistus ei yleensäkään ole niin kiireellisesti välttämätön, ettei olisi kylliksi aikaa harkita perusteellisemmin, mitä asiassa on tehtävä.

Kerrotaan, että Keisarillinen Senaatti hyväksyi ehdotuksen täysin ilman keskustelua ja että Herra Kenraalikuvernööri esittelee sen suoraan Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, onko sellainen menettely mahdollista. Mutta jos niin voidaan tehdä, asia todellakin näyttää pikemminkin juonen läpiviemiseltä kuin hallintotoimelta, jonka perusteena on huolenpito maan tulevaisuudesta ja tulevien sukupolvien kasvatuksesta.

Koska nykyiset olot eivät mahdollistane ehdotuksen sen osan toteuttamista, jossa edellytetään valtion koulumäärärahojen lisäämistä, olisi ehdotuksen muiden osien vahvistaminen noudatettaviksi sitäkin valitettavampaa. Päinvastoin olisi toivottavaa, että ensiksi mainitussa asiassa ilmenevät vai­keudet johtaisivat koko uudistuksen lykkäämiseen rauhallisempana aikana kypsemmin harkit­tavaksi.

Rohkenen vakuuttaa, että monet asioita paremmin tuntevat miehet tässä maassa ilahtuisivat kanssani asian tällaisesta lopputuloksesta; siihen päätymistä ei enää voida toivoa muuten kuin Jalosukuisen Herra Kreivin valistuneen ymmärryksen ja isänmaanrakkauden kautta.

Minun ei tarvitse vakuuttaa, että olen hyvin ymmärtänyt, ettei asiasta voi kertoa kolmannelle henkilölle, vaikka olisinkin kipeästi tarvinnut hyviä neuvoja laatiessani tätä nöyrää esitystäni. Tästäkin syystä rohkenen toivoa Jalosukuiselta Herra Kreiviltä suopeaa ymmärtämystä nöyrän esitykseni heikkouksia kohtaan, onhan se ajan lyhyyden takia vielä huonompi kuin se olisi ehkä voinut olla, ellen olisi pelännyt olevani liikkeellä liian myöhään.

Syvimmin kunnioittaen minulla on kunnia olla edelleenkin

Jalosukuisen Herra Kreivin

kaikkein nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman

Liite: Onko alkeiskoulun uudistaminen tarpeellista?

Sikäli kuin tiedetään, on maan kouluopetuksen uudistaminen otettu käsiteltäväksi lähinnä siitä syystä, että eräitä yliopiston alkeistutkintoja on poistettu, nimittäin tulevien pappien ns. seminarii-tutkinto, oikeusopillinen logices-tutkinto ja filosofisen tiedekunnan maanmittarin tutkinto.

Tämä uudistuksen kuviteltu syy osoittautuu kuitenkin täysin perusteettomaksi. Mainituissa tutkinnoissa nimittäin vaadittiin ja vaaditaan pääasiassa vain koululäksyjen kertaamista, jota on vain siten vaikeutettu, ettei uusi ylioppilas ole saanut suorittaa tuollaista tutkintoa, ennen kuin hän on vuoden tai kaksi luentoja kuunneltuaan ehtinyt unohtaa sen, mitä on koulussa oppinut. Asiaintila ja sen nurinkurisuus tunnetaan yleisesti, joten tätä asiaa ei tarvitse laajemmin selvitellä.

Kokemus on jo osoittanut, että seminarii-tutkinto on voitu poistaa kouluopintojen sisältöä muuttamatta.

Logices-tutkinnon läpäisemiseen vaaditaan koulutietojen lisäksi jonkin verran suurempaa logiikan tuntemusta kuin lukion läpäisseellä opiskelijalla tavallisesti on, sekä uutena oppiaineena oikeusopin kurssia; ns. filosofiseen maanmittarin tutkintoon tarvitaan kotimaisten heinäkasvien parempaa tuntemusta sekä hieman tietoa kotimaassa tavattavista mineraaleista.

Näistä muutamista ja suppeisiin kursseihin rajatuista oppiaineista ainoastaan logiikkaa voidaan pitää yleisiin valmistaviin opintoihin kuuluvana, mutta muut kuuluvat selvästikin erikoisalojen opintoihin, ja niiden tuntemus on hankittava yliopistossa ja voidaan osoittaa virkatutkinnossa. Vaikka on aihetta edellyttää tulevilta ylioppilailta laajempia tietoja logiikasta, tämä vähäinen parannus voidaan saada aikaan ilman alkeiskoulujen täydellistä uudistamista; sellaisen keinon käyttäminen näin pienen tavoitteen saavuttamiseksi olisi jopa naurettavuuden rajoilla.

–––

Paremmin perustein voidaan sitten esittää, että yliopistollisten oppiarvojen saavuttamiseksi tarpeellisten tutkintojen muuttaminen entisessä filosofisessa tiedekunnassa edellyttäisi vastaavaa muutosta kouluopetuksessa.

Tältä kannalta on erotettava toisistaan kaksi asiaa. Yliopiston statuuteissa on kiistaton virhe. On nimittäin melko nurinkurista, että fyysis-matemaattisesta tiedekunnasta valmistuu tohtoreita, joilla on historiasta koulupojan tiedot eikä minkäänlaisia tietoja koko uudemmasta – eli uudesta eurooppalaisesta – kansalliskirjallisuudesta. Voitaisiin varsin aiheellisesti sanoa, että koko mainittu tiedekunta on meidän maassamme ylellisyyttä. Voihan vain kolmella tai neljällä professoritasoisella luonnontutkijalla olla täällä jonkinlainen tulevaisuus edessään. Tästä syystä tiedekunta on olemassa vain tulevien lääkäreiden yhteisönä, näille kun on opetettava tutkintonsa valmistavassa peruskurssivaiheessa tietoja eräistä tiedekunnan toimialaan kuuluvista oppiaineista. Tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa onkin tunne sen näennäiselämästä jo yleinen ja koetaan masentavaksi. – Yhtä nurinkuriselta näyttää se, että historiallis-kielitieteellisestä tiedekunnasta valmistuu tohtoreita, jotka eivät pysty millään tavalla selittämään arkisimpiakaan luonnonilmiöitä.

Kun tällainen virhe on tehty, sen korjaamista ei voida määrätä kouluopetuksen tehtäväksi. Tämä voi vain jonkin verran laajentaa oppineiden tohtorien tietopiiriä kehittämällä parempia historian ja fysiikan opetusmenetelmiä, jotta heiltä ei puuttuisi välttämätöntä näiden tiedonalojen tuntemusta, jota nykyisin vaaditaan jokaiselta sivistyneeltä henkilöltä. Näiden opintojen täydentäminen kuuluu kuitenkin selvästi yliopistolle, ja tohtorien tutustuttaminen uusiin eurooppalaisiin kansallis­kirjallisuuksiin on yksinomaan sen tehtävä.

Niinpä alkeiskoulujen uudistaminen ei ole tarpeellista tältäkään kannalta.

–––

Hieman oppineemmin voidaan sanoa: kouluopetuksen on välitettävä oppilaille kaikki valmistavat yleistiedot, niin että yliopistossa voidaan aika käyttää erikoisopintoihin. Väittämää voidaan pitää pätevänä periaatteena, vaikka käsitykset siitä, mitä kuuluu yleisiin valmistaviin ja mitä ns. erikoisopintoihin, aina väistämättä eroavat toisistaan. Jos kuitenkin todella halutaan selvitystä siitä, millainen kouluopetuksen laajuus olisi meidän maamme oloissa toivottavaa, ei vaatimuksissa voida viitata muuhun kuin virkamieskoulutukseen ja oppiarvon hankkimisen edellytyksiin molemmissa mainituissa tiedekunnissa, fyysis-matemaattisessa ja historiallis-kielitieteellisessä. Se, mitä siis voitaisiin edellyttää kouluopetuksen nykyisen oppimäärän ulkopuolelta, sisältyy siihen vähäiseen lisään, joka edellä on osoitettu.

Mainitusta yleisestä periaatteesta ei tästä syystä voida johtaa mitään perustetta alkeiskoulujen uudistamiselle, kunhan ei pysähdytä yleisluonteisiin sanamuotoihin, vaan edetään reaaliseen todellisuuteen.

Ja mitä yleistä nykyisestä kouluopetuksesta sanottaneenkin, varmaa on, että vielä kaksikymmentä tai jopa viisitoista vuotta sitten yliopistossa olisi pidetty suurena onnena niin hyvän perustan saaneiden nuorukaisten vastaanottamista kuin nykyisin tietyistä lukioista tulee. Jokin osa tästä edistymisestä on toki uuden lukio- ja koulujärjestyksen ansiota, mutta pääasiassa se johtuu aikojen muuttumisesta, opettajien omaa työtään koskevan ajattelun ja pedagogisten tietojen tason noususta.

–––

Varmaa silti on, ettei vielä ole saatu riittäviä kokemuksia siitä, mitä alkeiskoulut pystyvät saamaan aikaan opetuksen nykyisen järjestelyn vallitessa.

Alkeiskoulumme on nimittäin jätetty täysin oman onnensa nojaan, kun kyse on opettajista ja opetusmenetelmistä. Kehno palkkaus sekä täysin palvelleille tai sairauden takia työkyvyttömiksi tulleille opettajille maksettavien eläkkeiden puuttuminen johtavat siihen, ettei kukaan koulussa toimiva opettaja voi ottaa opettajan kutsumusta elämäntyökseen ja että kaikki kyvykkäämmät henkilöt kavahtavat omistautumista tähän ammattiin, joka ei tarjoa kunnollisia tuloja työiässä eikä edes lepoa eikä huoletonta toimeentuloa vanhuudessa. Toiseksi voidaan tuskin odottaa merkittävää edistymistä erinomaisimmankaan koulujärjestyksen vallitessa, niin kauan kuin opettajat eivät saa käytännön koulutusta kutsumuksensa täyttämiseen eli niin kauan kuin maassa ei ole pedagogista seminaaria tai laitosta opettajien koulutusta varten.

Nämä ovat olennaisimmat, suorastaan ainoat olennaiset alkeiskoulujen toimintaan vaikuttavat puutteet. Vasta kun ne on korjattu, voi pitemmän ajan kokemus opettaa, mitkä uudistukset nykyisin voimassa olevaan lukio- ja koulujärjestykseen saattaisivat olla toivottavia. Sen vähäisen tiedon ja kokemuksen perusteella, joka minulla on tästä aiheesta, olen saanut sen vakaan käsityksen, että jos äsken mainitut olot soveliaalla tavalla kohennetaan, meidän lukiomme kykenevät lähettämään yliopistoon nuorukaisia, joilla on kaikista tärkeimmistä oppiaineista yhtä hyvät tiedot kuin tähän mennessä on vaadittu tyydyttävin arvosanoin suoritettuun filosofian kandidaatin tutkintoon. Jopa nykyisinkin tapaa lukioista valmistuneiden nuorten miesten joukossa monia, joilla on tämä tietomäärä.

Koko koululaitoksen valamista uuteen muottiin nyt, kun on vasta saatu tuskin kymmenen vuoden kokemukset nykyisen järjestelmän eduista ja puutteista ja kun ei vielä ole olemassa olennaisen tärkeitä edellytyksiä noiden kokemusten keräämiseen – tätä voidaan tuskin pitää muuna kuin kevytmielisyytenä.

–––

Jotta edellä esitetty ei näyttäisi yksipuoliselta, muistutettakoon, ettei tässä ole pyritty mitenkään kiistämään sitä, että voimassa oleva lukio- ja koulujärjestys sisältää vääriä määräyksiä. Varsin barbaarista on esim. se, että oppilas aloittaa koulukurssinsa opiskelemalla latinaa ja venäjää, molempia heti ja yhtä aikaa, ja samalla äidinkielen opetus on lyöty laimin koko kouluaikana; heprean kieltä opetetaan selvästikin aivan liikaa koulussa ja lukiossa jne. Näiden seikkojen ja muiden samantapaisten yksityiskohtien korjaamiseksi tarvitaan kuitenkin vain kouluhallituksen alamainen esitys; ja aina täytyy olla mahdollisuuksia tällaisiin koulujärjestyksen vähittäisiin parannuksiin. Tällaisiin muutosta kaipaaviin seikkoihin kuuluu lisäksi se ilmeisestä väärinkäsityksestä johtuva erehdys, että ala-alkeiskoulu on muutettu oppineita valmistavaksi kouluksi; tämä tilanne olisi pitänyt kauan sitten selvittää ja oikaista.

Nämä ja muut vastaavat puutteet ja erehdykset on toki korjattava ja poistettava. Niin kauan kuin itse laitoksessa ei kuitenkaan voida osoittaa mitään perusvikaa, ei tarvita uudistajien sekaantumista asioihin. Eikä tällaisia vikoja varmastikaan voida voimassa olevasta koulujärjestyksestä osoittaa.

––––

Koululaitoksemme perusvika on, kuten edellä on esitetty, muualla kuin itse koulujärjestyksessä, se on useiden opettajien kyvyttömyys tehtäväänsä, heiltä kaikilta puuttuva ammattikoulutus ja tästä aiheutuva kurinpito- ja opetusmenetelmän kehnous. Ja keino tämän perusvian korjaamiseen on pedagogisen seminaarin perustaminen sekä opettajien palkkojen korottaminen. Tämä on ainoa välttämätön uudistus.

Liite: Koulunuudistusehdotus

Keisarillisen Senaatin uudistusehdotuksen sisältö on salaisuus, jota maan tieteellisesti sivistyneet miehet ja koulumiehet eivät tunne. On siis mahdotonta arvostella ehdotuksen erityispiirteitä. Tiedetään vain sen yleinen tarkoitus eli opetuksen erotteleminen ja oppiaineiden jakaminen tähänastista selvemmin kahteen erilliseen linjaan ja täten oppilaitoksen yhtenäisyyden hajottaminen yhä pitemmälle. Tavoitteeseen halutaan pyrkiä perustamalla ns. siviililukioita eli erikoiskouluja tulevia valtion siviilivirkamiehiä kouluttamaan. Näissä siviililukioissa olisi pääasiana uusien kielten harjoittelu, ja tätä tarkoitusta varten halutaan näiden koulujen opettajiksi kutsua ulkomaalaisia.

–––

Tällaisen suunnitelman toteuttamisen seuraukset näyttävät päivänselviltä.

Ei-siviileille tarkoitetuissa – jos niin halutaan sanoa – pappislukioissa koulutus muutetaan yksipuoliseksi, koska ehdotuksen mukaan niissä supistetaan luonnontieteiden ja uusien kielten opetusta. Tämä yksipuolisuus jää monien oppilaiden kohdalla pysyväksi; varsin monet hankkivat kuitenkin yliopistossa ne perustiedot, joita vaille koulu heidät jättää. Vaikka ensiksi mainittujen koulusivistys jää puutteelliseksi, heistä arvioidaan kuitenkin tulevan riittävän kelvollisia kirkon ja koulun palvelukseen; viimeksi mainittuja, jotka saavat maassa korkeimman kirjallisen sivistyksen, ei myöskään aiota sijoittaa millekään muulle toimialalle.

Siviililukioissa oppilaiden taas on opittava jonkin verran puhumaan uusia kieliä, mutta heidän ei tarvitse oppia tietämään eikä ymmärtämään mitään näiden kielten kirjallisuudesta; eihän heidän ulkomaalaisilta maankiertäjäopettajiltaan voida edellyttää mitään vakavia opintosuorituksia, vaikka heitä ei enää tarvitsekaan valita kamaripalvelijoiden luokasta, ei edes sellaistakaan älyllistä koulutusta, joka pitäisi voida asettaa heidän oppilaittensa eli siviililukiolaisten koulunkäynnin tavoitteeksi.

Oppilaat ehkä oppivat myös kirjoittamaan jokseenkin virheettömästi kirjeen tms. venäjäksi ja ranskaksi. Tämä on varsin hyvä taito. Toivottavampaa epäilemättä silti olisi, että he hankkisivat tietoa ja ymmärrystä kyetäkseen laatimaan jostakin aiheesta kirjallisen selvityksen äidinkielellään. On kuitenkin vaikeata käsittää, miten he voisivat hankkia itselleen tähän tarvittavan tietomäärän ja ymmärryksen, kun varmasti jokainen filosofian alaan kuuluva oppiaine sekä vanhat kielet ja niiden kirjallisuus on oppilaitoksesta karkotettu ja kun historianopetustakin on noissa oloissa supistettava ja se hoidetaankin ehkä venäjäksi venäläisen oppikirjan mukaan, kuten jo tapahtuu Viipurin ja Haminan kouluissa, ja kun voidaan olettaa, ettei kelvollista ohjausta uusien kielten kirjallisuuden mestariteosten hedelmälliseen lukutapaan ole saatavissa. Onhan matemaattisten ja luonnontieteellisten tietojen arvoa mitenkään halveksimatta sanottava, että ne eivät sinänsä, vaikka niitä voitaisiin koulussa opettaa jonkinmoisen tason saavuttamiseen asti, anna kykyä eivätkä aineksia sellaiseen ajattelutoimintaan, josta on kyse ja jonka omaksumista voitaisiin pitää tulevien siviililukiolaisten kannalta toivottavana.

Nämä siviililukiolaiset oppivat sen sijaan nopeasti ja varmasti sen, että heidän päämääränään on valtion virka. Kouluttaessaan lapsiaan vain varsin harvat vanhemmat ajattelevat antavansa heille tilaisuuden hankkia todellista älyllistä sivistystä. Useimmilla on mielessään vain heidän toimeentulonsa ja menestymisensä elämässä. Siviililukioiden perustaminen taas tukee mainiosti näiden sivistymättömien vanhempien egoistisia toiveita. Pyrkyryys, joka on valitettavasti jo ilmaantunut yliopistoon sangen moraalittomassa ja häpeällisessä muodossa, siirtyy vielä alemmaksi; se nousee kukoistukseensa jo koulussa, ja voidaan toivoa, että se näin valtion suojeluksessa tulee vähitellen lastemme elämänohjeeksi kehdosta asti.

Sananlaskun mukaan ”esimerkit aiheuttavat pahastumista”; ja niistä on näin ollen vain ohimennen mainittava. Joissakin maissa pappisseminaarit ja tulevien siviilivirkamiesten erikoiskoulut on erotettu toisistaan. Ovatko nämä erilliset laitokset tuottaneet oppilaiden älyllisen ja siveellisen kasvatuksen kannalta niin hyviä tuloksia, että esimerkin seuraaminen kannattaa? Ovatkohan ulkomaalaiset kieliharjoitusten oppimestarit osoittautuneet näissä maissa oppilaiden tiedonhalun ja moraalin tukipylväiksi. Sitä tohtii kyllä epäillä.

Onhan nykyistenkin alkeiskoulujemme opetuksessa toki kaksi linjaa; ja toivottavaa olisi, etteivät ne eriytyisi niin varhaisessa vaiheessa kuin ne nykyisin eriytyvät. Pääosa opetuksesta on kuitenkin yhteistä molempien linjojen oppilaille. Heidän yhteisen opiskelun ja yhteiselämän puitteissa tapahtuvan vuorovaikutuksensa arvoa heidän tiedonhalunsa ja siveellisen koulutuksensa kannalta ei ole aihetta väheksyä. Vaikka nuorison opettajien tiedoissa ja pedagogisessa ymmärryksessä saattaa olla puutteita ja vaikka heidän ulkonainen käyttäytymisensäkään ei ole aina ollut moitteetonta, ei yleensä kuitenkaan voida kiistää heidän tunnontarkkuuttaan kutsumustyössään, heidän huolenpitoaan oppilaiden siveellisyydestä eikä sitä, että heidän mielenlaatuunsa ei kuulu pinnallinen pyrkyryys, johon heidän yhteiskunnallinen asemansakaan ei heitä houkuttele. Ja kun maan virkamiesten ja julkisen toimen haltijoiden velvollisuudentunto on edelleenkin tunnustetusti vahva, tämä johtuu merkittävältä osaltaan koulujemme työstä. Olisi todellakin valitettavaa, jos tämä koulujen työ nyt keskeytetään tai sitä edes supistetaan.

–––

Lienee varmaa, että alkeiskoulujen suunniteltu uudistus johtuu aivan erityisestä syystä. On valitettu, että maasta puuttuu korkeisiin virkoihin soveliaita henkilöitä. Toisin ilmaistuna tämä merkitsee sitä, että kaivataan julkista oppilaitosta sellaisille nuorukaisille, joille on syntyperänsä, isänsä yhteiskunnallisen aseman ja suhteiden perusteella viitoitettu niihin johtava ura. Vaatimus tällaisen oppilaitoksen perustamisesta saattaa olla kohtuullinen. Mikään ei näytä kuitenkaan estävän sellaisen perustamista ilman koko alkeiskoululaitoksen nykyisen järjestyksen mullistamista sen takia. Kyseessä olevilla yhteiskunnan paikoilla tarvitaan epäilemättä parempaa käytännöllistä venäjän ja ranskan kielen taitoa. Tätä tarkoitusta varten voidaan toki Helsinkiin perustaa oppilaitos, johon pääsisivät opiskelemaan lukion läpäisseiden nuorukaisten ohella myös sellaiset, jotka ovat yksityisessä ohjauksessa hankkineet tarpeelliset perustiedot. Ranskan ja venäjän lisäksi tässä oppilaitoksessa voitaisiin opettaa myös saksan ja englannin kielen käytännöllistä hallintaa, ja nekin opiskelijat, jotka eivät ole ylioppilaita, voisivat saada erityisen ilmoittautumismenettelyn kautta oikeuden kuunnella luentoja yliopistossa.

Tämäntapaisen oppilaitoksen perustamiseen näyttäisi olevan lisäperusteita sikäli, että yleiseen valmistavaan opetukseen voidaan sisällyttää vain vieraiden kielten kieliopin tuntemusta ja sen verran lukemis- ja kirjoitusharjoituksia kuin tähän kohdistuvan opetuksen puitteissa voidaan antaa; parempi kyky käyttää eläviä kieliä suullisesti ja kirjallisesti taas on erikoistaito, jota tarvitaan vain tietyissä yhteiskunnallisissa asemissa tai tietyissä ammateissa. Tämän taidon opettaminen kuuluu näin ollen erikoiskouluun. Tähän sisältyvä puhumisen valmius ehkä hyvinkin saavutetaan parhaiten harjoittelemalla sitä varhaisista ikävuosista saakka; harjoittelua ei voida kuitenkaan koskaan aloittaa julkisessa koulussa, jonka tavoitteena ei ole minkään erikoistaidon antaminen oppilaille, vaan tämä on jätettävä vanhempien ja holhoojien oman huolenpidon varaan.

Tarvitsee tuskin mainitakaan, että ehdottamani kaltainen oppilaitos, joka ottaisi oppilaikseen jo alkeiskoulun ja lukion läpäisseitä tai yksityisopetuksen välityksellä vastaavat tiedot hankkineita nuorukaisia, ei tuottaisi yleiselle koulutukselle eikä etenkään virkamieskoulutukselle niitä vahinkoja, joiden aiheuttamisesta ns. siviililukioita ei voitane vapauttaa, kun niiden tulevaa vaikutusta tunnollisesti harkitaan.