Teollisuus

Teollisuus

Litteraturblad nro 8, elokuu 1857: Ikävää sanasotaa

Päivämäärä: 
10.8.1857
Emme voineet evätä ylläolevalta pikku kiistakirjoitukselta paikkaa lehdestä, vaikka olisi ollut toivottavaa, että se olisi auttanut valaisemaan otsikkonsa mainitsemaa asiaa eikä vain tuulettanut haavoitettua turhamaisuutta. Jos meitä vaadittaisiin vain myöntämään, että tekijän järkeily Suomen maaveron kapitalisoinnista on esimerkki, ei ehdotus, olemme siihen sekä halukkaat että velvolliset. Varauksemme ei siis suuntaudu ehdotusta vaan esimerkkiä vastaan, kun se on otettu oman maan oloista ja väittää esittävänsä toivottavan uudistuksen – ottamatta huomioon eri varauksia sen toteuttamisesta. ...
Paikat: 

Litteraturblad nro 1, tammikuu 1858: 1858

Päivämäärä: 
2.1.1858
Uudenvuoden toivotus lehden kunnioitetuille lukijoille tulee vastoin tapaa myöhässä. Vuoden jokainen päivä on kuitenkin myös uudenvuodenpäivä, eikä paljon auttaisi, jos ihminen vain kerran vuodessa katuisi virheitään ja päättäisi tehdä parannuksen. Vain ihmiselämän väistämättömillä vaiheilla on määrätyt suuren ilon tai suuren surun vuosipäivänsä, joista ihminen pakotetaan ajoittamaan uusi aika. Juuri nämä surun aikaa jakavat päivät ihminen ymmärrettävää kyllä niin mielellään sysää luotaan; ja tavanmukaiset uudenvuodentervehdykset kai toivottavat onnea juuri siihen. Mutta toivotukset ovat vo...
Paikat: 

Litteraturblad nro 3, maaliskuu 1858: Suunnitelluista luottolaitoksista

Päivämäärä: 
1.3.1858
Kun pari vuotta sitten aloimme käsitellä tätä aihetta artikkelissa ”Yksityispankeista”, saattoi tuo kirjoitus lehden vaikeuksiin, joiden takia meidän oli mahdotonta jatkaa. Yleisistä pohdiskeluista ei nimittäin ole aikakauslehdessä juurikaan hyötyä, jos niitä ei voida millään tapaa soveltaa. Lukija voi tuskin uskoa sitä, mutta niin todella on, että olemme hyvin suuresti yllättyneinä nähneet lehtemme nyttemmin voivan puhua esimerkiksi rautateistä ja keinoista niiden rakentamiseksi ja jopa Suomen Pankista ja sen toiminnoista. Mainitun ajankohdan jälkeen ovat olot niin muuttuneet, että on jo n...
Paikat: 

Litteraturbladet nro 5, toukokuu 1858: Kotimaista kirjallisuutta

Päivämäärä: 
2.5.1858
Olemme vähän jäljessä vuoden kirjallisuuden arvioinnissa. Tähän mennessä se on kuitenkin melko säästeliäästi vaatinut huomiota. Onneksi vakavuutta ei puutu niistä teoksista, jotka meillä tällä kertaa on tilitettävänä. Mutta juuri ne teokset puuttuvat, joiden arviointi parhaiten olisi omiaan tälle lehdelle, nimittäin teokset, jotka voitaisiin lukea kansalliskirjallisuuteen ei vain sisältönsä vaan myös kansalliskielen muodon puolesta. Etenkin juuri nuoremmalta sukupolvelta voisi odottaa jotain siihen tähtäävää. Se näyttää kuitenkin ilmiselvästi olevan hengeltään köyhää. Kahteen vuoteen ei Cyg...
Paikat: 

Litteraturblad nro 12, joulukuu 1858: Suomen rahakriisi

Päivämäärä: 
1.12.1858
Kun niin paljon puhuttu rahakriisi on muissa maissa onnellisesti ohi, ja vain sen vaikutukset enemmän tai vähemmän tuntuvat edelleen jatkuvassa kauppakriisissä, on Suomessa tämä rahakriisi ilmennyt vasta vuoden 1858 jälkipuoliskolla yleisen rahan puutteen muodossa. Syyt ovat kaikille ilmeisiä. Sotavuosien aikana oli, kuten tunnettua, kaikki vienti maan eteläosista lamaannuksissa, kun taas tuonti jatkui, eikä aivan mitättömänä. Laivoja myymällä saadut varat ja Venäjän armeijan ja Venäjän kruunun laskuun toimeenpannut maksut ylläpitivät kuitenkin rahan saatavuutta varsinkin Etelä-Suomessa. Ma...
Paikat: 

Litteraturblad nro 12, joulukuu 1858: Tulevasta metsäopistosta

Päivämäärä: 
1.12.1858
Kunnioitetun kirjoittajan vaatimuksiin ei ainakaan säästäväisyysnäkökulmasta liene juurikaan vastaan sanomista. Ei myöskään, jos tarkoitus todella olisi Mustialan opistossa opettaa maamme rahvaalle maanviljelystä, sillä jonkinlainen opetus metsän viljelyssä ja säästämisessä näyttäisi järkevästi ajatellen kuuluvan siihen. Mutta kun siellä on toisaalta tarkoitus kasvattaa agronomeja ja toisaalta vain isäntärenkejä, niin teoreettisen metsäopetuksen välttämättömyys ei ole niin ilmeinen. Ensiksi mainituille voidaan pitää sopivimpina, että he omistautuvat pelkästään omalle asialleen. Jälkimmäisil...
Henkilöt: 
Paikat: 

Litteraturblad nro1, tammikuu 1859: Vielä rahakriisistä

Päivämäärä: 
2.1.1859
Muuan Helsingfors Tidningar -lehden yleisönosaston kirjoittaja on tehnyt pari huomautusta joulukuun 1858 vihkossa otsikolla ”Suomen rahakriisi” esittämiämme mielipiteitä vastaan. Kunnioitettu huomautusten tekijä pitää itse otsikkoa sopimattomana. Hän ei halua kuulla puhuttavan rahakriisistä vaan rahan puutteesta. Emme halua kiistää hänen sanojaan. Mutta jos rahan puute on väliaikaista ja ohi menevää, niin emme voi pitää vääränä, että sitä sanotaan rahakriisiksi. Jos huomautusten tekijä olisi väittänyt ja todistanut, että maassa on vanhastaan puute rahasta, ja että se oli vallinnut ennen yle...
Paikat: 

Litteraturblad nro 10, lokakuu 1859: Kotimaista kirjallisuutta

Päivämäärä: 
1.10.1859
Muistelmia matkoilta Wenäjältä vuosina 1854–1858. Kirjoittanut Aug. Ahlqvist. Helsingissä 1859.   On tunnettua, että hra Ahlqvist on teoksen otsikon ilmoittamien vuosien kuluessa käynyt tapaamassa suomalaisia kansanheimoja Venäjällä tutustuakseen lähinnä niiden kieleen mutta myös syntyperään, tapoihin jne. Kyseisistä vuosiluvuista poikkeaa kuitenkin vuosi 1854, kun hra A. teki matkoja Viipurin lääniin runoja kokoamaan, joten sen vuoden matkamuistot koskevat omaa maata. Kielitutkimuksissaan hra A. on Castrénin seuraaja ja on ulottanut tutkimuksensa useisiin suomalaisiin kansoihin, joita Cast...
Paikat: 

Litteraturblad nro 12, joulukuu 1859: Ehdotetuista luottolaitoksista

Päivämäärä: 
1.12.1859
I. Tämän lehden vuosikerran 1855 syyskuun vihkossa julkaistiin artikkeli ”Yksityispankeista” samoin kuin arvostelu Coquelinin ruotsiksi käännetystä teoksesta ”Om krediten och Bankväsendet” [Luotosta ja Pankkilaitoksesta] ja Agardhin teoksesta ”Statsekonomisk öfversigt af Sveriges penningeväsende” [Valtiontaloudellinen katsaus Ruotsin rahalaitokseen]. Olemme aiemmin maininneet, miksi tälle artikkelille luvattu jatko oli pakko keskeyttää. Kun myöhemmin artikkelissa ”Suunnitelluista luottolaitoksista” (1858, maaliskuun vihko) palasimme aiheeseen, oli sitä jo monilla tahoilla julkisuudessa käsi...

Litteraturblad nro 12, joulukuu 1859: Tämän lehden rahakriisiä koskevista lausumista

Päivämäärä: 
1.12.1859
Helsingfors Tidningar -lehdessä on herra Henrik Borgström artikkelisarjassaan asettunut vastustamaan tässä lehdessä esitettyjä mielipiteitä maan rahaoloista. Tähän on hra B:lle antanut aiheen arviomme hänen esittämistään tiedoista ja vaatimuksista vihkosessa ”Rahatilanne vuonna 1859". Osoitimme nimittäin tämän lehden lokakuun vihkossa, että hra B. oli tuonut tullilaitoksen vientiä ja tuontia koskeviin tietoihin vääriä lukuja, jolloin asia näytti siltä kuin vuosien 1856–57 lisääntynyt tuonti olisi johtunut pelkästään vuoden 1856 kadosta. Oman laskelmamme mukaan hra B. oli mielivaltaisesti li...
Paikat: